10 luonnollista tapaa syylien poistoon

Kokeile omenaviinietikkaa syylien poistoon. Uita vanulappua omenaviinietikassa ja aseta suoraan syylän päälle, teippaa paikoilleen ja anna vaikuttaa yön yli. Omenaviinietikalla on vahva viruksia ja sieniä tappava vaikutus.
10 luonnollista tapaa syylien poistoon
Maricela Jiménez López

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Maricela Jiménez López.

Viimeisin päivitys: 26 syyskuuta, 2022

Tavallisia syyliä esiintyy ennen kaikkea käsissä ja jaloissa, joskus kasvoissa ja muuallakin kehossa. Niiden aiheuttajat ovat HP-viruksia (Human Papilloma Virus, ihmisen papilloomavirus), joita tunnetaan toistasataa erilaista. Niistä ainakin kuusi erilaista aiheuttaa tavallisia syyliä.

Yhdessä syylässä saattaa olla kahtakin eri virusta. Niiden itämisaika vaihtelee parista viikosta ainakin kahdeksaan kuukauteen. Syylät häviävät useimmiten ilman hoitoa, sillä elimistö tekee viruksia vastaan vasta-aineita. Syylät eivät olet haitallisia, mutta usein syylistä kärsivä voi tuntea olonsa epämukavaksi.

Syylät ovat harvoin kivuliaita, mutta joskus vanhimmat ja suurimmat syylät halkeilevat, ja ne saattavat olla hyvinkin kipeitä. Syylät tarttuvat helposti. Aluksi syylä on ihonvärinen kohouma, joka kasvaa ja muuttuu karheaksi. Jalkapohjien syyliä on kahta päätyyppiä: ihosta kohoavia, yksittäisiä syyliä tai sisäänpäin kasvavia pieniä syyliä vieri vieressä jopa monen senttimetrin suuruisella alueella ns. mosaiikkisyylänä.

Syylien hoitoon on monia eri keinoja, mutta harva tietää, että syylistä pääsee eroon myös luonnollisilla ja edullisilla keinoilla. Aina ei tarvita kalliita apteekkihoitoja.

Kotihoidot syylien poistoon

Sitruuna

Sitruunamehulla on desinfioiva ja viruksia tappava vaikutus, joka voi auttaa eliminoimaan syyliä. Levitä sitruunamehua syylien alueelle monta kertaa päivässä. Lopeta sitruunan käyttö, jos ihoärsytystä ilmenee.

Ruokasooda

 

ruokasooda syylien poistoon

Ruokasooda sopii syylien luonnolliseen hoitamiseen. Sekoita pieni määrä ruokasoodaa etikkaan ja levitä suoraan syylistä kärsivälle ihoalueelle.

Omenaviinietikka

Omenaviinietikasta on moneksi. Se sopii tappamaan viruksia, bakteereja ja sienikasvustoa. Omenaviinietikkaa voi käyttää turvallisesti kauneudenhoitoon, esimerkiksi iholle ja hiuksiin, ja se sopii myös sisäisesti käytettynä monien eri vaivojen hoitoon. Kokeile omenaviinietikkaa myös syylien karkoittamiseen. Uita vanulappua omenaviinietikassa, levitä syylälle, teippaa paikoilleen ja anna vaikuttaa yön yli. Puhdista ihoalue aamulla.

Valkosipuli

 

valkosipuli syylien poistoon

Valkosipuli on yksi tehokkaimmista hoitokeinoista syyliin. Valkosipulilla on tunnetusti viruksia tappava vaikutus, joka heikentää HP-viruksen vaikutusta elimistössä. Hyödyntääksesi valkosipulia syylien hoitoon voit nauttia raakaa valkosipulia runsaasti päivän mittaan tai hieroa valkosipulinkynttä suoraan syylään. Murskaa muutama valkosipulinkynsi ja levitä seos syylälle, peitä laastarilla tai teipillä ja anna imeytyä yön yli. Pese ihoalue aamulla.

Aloe vera

Aloe veraa on käytetty jo vuosituhansien ajan erilaisten iho-ongelmien hoitoon. Aloe vera on hellävarainen ja täysin luonnollinen keino poistaa syyliä. Levitä aloe veran geeliä suoraan syylälle monta kertaa päivässä. Aloe vera -geeliä saa apteekeista ja luontaistuotekaupoista, tai voit käyttää kotona kasvattamasi aloen geeliä suoraan lehdestä.

Sipulimehu

 

sipuli syylien poistoon

Sipuli toimii samalla tavalla kuin valkosipuli, sillä se heikentää syyliä aiheuttavaa virusta. Leikkaa sipuli pieniin paloihin, sekoita joukkoon hyppynen suolaa ja anna seistä kulhossa koko päivän. Siivilöi sipulista erottunut mehu illalla ja levitä mehu suoraan syylälle. Toista joka ilta 12 päivän ajan. Kuurin jälkeen alat huomata selviä tuloksia.

Teepuuöljy

Teepuuöljy on luonnontuote, jolla on monia terapeuttisia vaikutuksia. Yksi näistä vaikutuksista on syylien poistaminen. Levitä teepuuöljyä syylälle monta kertaa päivässä. Muista kuitenkin käyttää vain tippa tai kaksi, sillä teepuuöljy on hyvin vahvaa ja voi aiheuttaa ihoärsytystä.

Voikukan varret

 

voikukka syylien poistoon

Tämä hoitokeino sopii etenkin kaulalla tai kasvoilla esiintyville syylille. Käytä katkaistun voikukan varresta tihkuva valkoinen malto ja levitä sitä syylille joka päivä.

Risiiniöljy

Risiiniöljy auttaa syyliin jopa neljässä viikossa. Sekoita pieni määrä risiiniöljyä hyppyseen ruokasoodaa niin, että aineksista muodostuu tasainen tahna. Levitä tahna syylille, peitä laastarilla tai teipillä, anna vaikuttaa yön yli.

C-vitamiini

C-vitamiini on happopitoinen vitamiini, joka on tehokas hoito ärsyttäviin syyliin. Murskaa C-vitamiinitabletti ja sekoita joukkoon tilkka vettä, sitten muussaa ainekset keskenään tahnaksi. Levitä tahna suoraan syylälle ja anna vaikuttaa vähintään 2o minuuttia. Toista hoito päivittäin parhaiden tulosten saavuttamiseksi.

Muista!

Nämä hoidot toimivat tehokkaasti syyliin vain silloin, jos noudatat kuuliaisesti hoito-ohjeita ja jatkat hoitoa joka päivä.

Älä koskaan yritä poistaa syylää itse polttamalla, jäädyttämällä, leikkaamalla tai nyppimällä sitä. Jos syylä haittaa sinua suuresti, käänny lääkärin puoleen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.