Mistä tunnistat hemmotellun lapsen?
Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Elena Sanz
Olet varmasti kohdannut hemmotellun lapsen joskus huutamassa ja potkimassa keskellä supermarkettia, lyömässä muita lapsia tai vailla kunnioitusta vanhempiaan kohtaan. Hemmotellun lapsen tunnistaminen on helppoa ulkopuolelta katsottuna, sillä tällaisen lapsen käytös on huomiota herättävää ja häiritsevää.
Ei ole kuitenkaan helppoa hyväksyä sitä, että oma lapsi syyllistyy tällaiseen käytökseen. Hemmoteltu lapsi ei ole ainoastaan haaste vanhemmille ja opettajille. Hän aiheuttaa asenteellaan oikeastaan eniten haittaa itselleen.
Hemmoteltu lapsi päätyy yleensä muiden hyljeksimäksi ja ajautuu jatkuviin konflikteihin. Hänellä ei myöskään ole monia tarvittavia ihmissuhdetaitoja aikuisikään tullessaan. Sen takia on tärkeää havaita tällainen käyttäytyminen ja korjata se pikimmiten.
Mikä tekee lapsesta hemmotellun?
Hemmoteltu lapsi ei synny sellaisena. Hänen käytöksensä johtuu vanhemmuuden riittämättömästä toteutumisesta kotona. Jatka lukemista, niin kerromme millaisia virheitä olet saattanut tehdä, jos lapsesi käyttäytyy huonosti.
Riittämättömät rajat
Lapsi tarvitsee rajoja kasvaakseen henkisesti ja psykologisesti terveellä tavalla. Yksinkertaiset vaatimukset, kuten “älä syö herkkuja ennen illallista” tai “kerää lelut leikkimisen jälkeen” auttavat ohjaamaan lasta ja tekemään hänen olostaan turvallisemman.
Pidäthän mielessä, että näiden rajojen on oltava selkeitä, yhtenäisiä ja johdonmukaisia. Älä siis anna periksi vain estääksesi lasta itkemästä tai välttyäksesi konfliktilta. Sillä tavalla heikennät omaa auktoriteettiasi ja annat sekavia signaaleja.
Ylisuojelu voi tehdä lapsesta hemmotellun
On ymmärrettävää, että vanhemmat haluavat tehdä elämästä helpompaa lapselle. Tämä kuitenkin tarkoittaa usein sitä, että vanhemmat vievät lapselta usein tilaisuuden oppia sietämään ja käsittelemään turhautuneisuutta. Lapsella tulisi olla ikänsä mukaisia velvollisuuksia ja hänen tulisi oppia tekojensa seuraukset.
On siis suotavaa auttaa lasta, mutta älä kuitenkaan tee kaikkea hänen puolestaan. Se saa nimittäin lapsen uskomaan, että hänellä on vain oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia.
Lue myös: Kuinka lievittää ahdistusta lapsilla?
Autoritarismi
Päinvastainen toiminta ei kuitenkaan ole myöskään sopivaa. Et voi samaistua lapseen antamalla vain jatkuvasti käskyjä tai huutamalla ja uhkaamalla häntä.
Lapsi tarvitsee rakkautta, kunnioitusta, kuuntelua sekä huomioimista. Muutoin side heikkenee ja kapinointi sekä käyttäytymisongelmat vain kasvavat.
Huonot esimerkit
Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan kuinka puhut lapselle? Onko sinun tapana korottaa ääntäsi, ajautua kamppailuun valta-asemasta ja sanoa “ei” kaikkeen?
Ei siis ole yllättävää, että lapsi toistaa ja matkii sinun sekä muiden ympärillään olevien aikuisten käyttäytymistä. Muista, että sinä olet lapsen tärkein roolimalli.
Hemmotellun lapsen tunnistaminen
Kuten mainitsimme aikaisemmin, ei ole helppoa myöntää lapsen olevan hemmoteltu. Tarkkaile siis seuraavia merkkejä, jos pohdit tätä mahdollisuutta.
1. Säännölliset kiukunpuuskat paljastavat hemmotellun lapsen
Kiukuttelu on yleistä 2-4 vuoden iässä. Mikäli kiukuttelu kuitenkin jatkuu vielä tämän jälkeen, on se usein hemmotellun lapsen merkki.
Kiukunpuuskat vanhemmalla iällä eivät johdu enää kyvyttömyydestä ilmaista tunteita, vaan sitä käytetään aikuisten manipulointiin sekä oman tahdon läpi saamiseen.
2. Liiallinen oikuttelu
Hemmoteltu lapsi ei arvosta sitä, mitä hänellä on eikä hän ole koskaan tyytyväinen. Kyllästyykö lapsesi heti leluihin ja haluaa uusia? Pyysikö hän suosikkiruokaansa illalliseksi ja nyt hän haluaakin syödä jotain muuta?
On tärkeää selvittää, mitä oikein tapahtuu, kun lapsi haluaa kaiken heti eikä hyväksy kieltävää vastausta.
3. Kohteliaisuuden puute on hemmotellun lapsen merkki
Kaikkien on syytä kohdella muita kunnioituksella ja harkiten, jotta yhteiskunta voisi kasvaa. Siihen kuuluvat luvan kysyminen, kiittäminen sekä yleinen kohteliaisuus muita kohtaan.
Lapsi on ehdottomasti hemmoteltu, mikäli hän kohtelee muita epäkunnioittavasti tai halveksivasti ja satuttaa kommenteillaan tai korottaa ääntään.
4. Tottelemattomuus
On tavallista, että lapsi ei aina tee haluamallasi tavalla ensimmäisellä kerralla pyytäessäsi. Hän yrittää vastustaa asioita, joita ei halua tehdä. Hemmoteltu lapsi sivuuttaa vanhempiensa käskyt ja pyynnöt tarkoituksella vältellen velvollisuuksiaan.
Kuinka voit korjata ja käsitellä hemmotellun lapsen käytöstä?
Onneksi on mahdollista korjata lapsen ongelmallinen asenne. Sen tehdäksesi tulee analysoida asioita, joita et tee oikein, sekä muokata vanhemmuustyyliä:
- Aseta selkeät säännöt ja yritä noudattaa niitä. Älä anna periksi väsymykselle tai painostukselle.
- Anna lapsen ottaa vastuu, äläkä tee hänen puolestaan sellaisia asioita, joita hän voi itse tehdä.
- Vaihda käskyt ja uhkaukset kunnioitukseen sekä vuoropuheluun. Selitä myös syyt pyyntöihin tai toiveista kieltäytymiseen (“koska minä sanon niin” ei ole sopiva).
- Ryhdy positiiviseksi roolimalliksi ja kohtele lasta tavalla, jolla haluaisit hänen kohtelevan muita. Yritä myös olla korottamatta ääntäsi, kun lapsi huutaa, itkee tai uhmaa sinua.
- Vahvista oikeanlaista käyttäytymistä, arvosta lapsen hyvää asennetta ja vietä enemmän aikaa hänen kanssaan tekemällä teitä kumpaakin palkitsevia aktiviteetteja.
Perhe-elämän muutokset vievät aikaa
Vanhemmuus on monitahoinen ja vaativa tehtävä, joten on normaalia tehdä virheitä. Älä syytä tai rankaise itseäsi. Onnittele sen sijaan itseäsi silloin, kun tunnistat tällaisen tilanteen ja käsittelet sen oikealla tavalla.
Perheen dynamiikan muuttaminen ei ole helppoa ja lapsi tulee todennäköisesti vastustamaan muutoksia. Varmistat tällä tavalla kuitenkin lapsen paremman psykologisen kehityksen sekä onnellisemman elämän.
Ethän unohda tätä arvokasta tavoitetta!
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Céspedes, A. (2007). Niños con pataleta, adolescentes desafiantes. Como manejar los trastornos de conducta en los hijos. Ed Vergara, Chile.
- Aguayo Alcívar, A. A. (2013). Sobreprotección infantil en las relaciones interpersonales en los niños del primer año de educación básica (Bachelor’s thesis, Universidad de Guayaquil Facultad de Filosofía, Letras y Ciencias de la Educación).
- Solórzano González, T. X., & Cobar Chávez, M. L. (2005). Padres autoritarios y su influencia en la conducta violenta en la niñez (Doctoral dissertation, Universidad de San Carlos de Guatemala).
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.