Kiitollisuuspurkki: menetelmä yltäkylläiseen elämään

Kiitollisuuden harjoittaminen on yhä yleistyvä tapa psykologian ja henkilökohtaisen kasvun maailmassa. Tässä artikkelissa opetamme sinulle useita harjoituksia – esimerkiksi kuinka valmistat kiitollisuuspurkin – joiden avulla otat tämän tottumuksen osaksi päivittäistä elämääsi.
Kiitollisuuspurkki: menetelmä yltäkylläiseen elämään
Montse Armero

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Montse Armero.

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Kiitollisuus on käsite, jota monet uskonnot ja filosofiset suuntaukset ovat korostaneet läpi historian. Jokainen koulukunta harjoittaa kiitollisuutta omien periaatteidensa mukaisesti, mutta useimmilla niistä on yksi yhteinen piirre: ne arvostavat tietoisesti ja tarkoituksellisesti niitä asioita, jotka tuovat lisää hyvinvointia elämään. Yksi tapa harjoittaa kiitollisuutta on rakentamalla kiitollisuuspurkki.

Kiitollisuus on teko, jonka avulla keskitymme erityisesti kaikkiin niihin hyviin asioihin, joita meille elämässämme tapahtuu. Samalla se vähentää sitä huomiota, jota annamme vähemmän miellyttäville puolille elämässämme.

Lisäksi se vähentää turhautumista niitä asioita kohtaan, joita meillä ei ole tai jotka olemme menettäneet, esimerkiksi hukattu työtilaisuus, parisuhde, materiaaliset asiat, oma terveytemme ja niin edelleen.

Amerikkalaisen kirjailijan Melody Beattien mukaan kiitollisuus on harjoitus, joka muuttaa todellisuuttamme:

“Kiitollisuus avaa elämän täyteen kukoistukseensa – se tekee siitä mitä meillä on riittävää ja paljon enemmänkin. Se muuttaa torjunnan hyväksynnäksi, kaaoksen järjestykseksi, hämmennyksen selkeydeksi. Se voi muuttaa ruoan juhla-ateriaksi, talon kodiksi, tuntemattoman ystäväksi. Kiitollisuus tuo selkoa menneisyyteemme, rauhaa tähän päivään ja luo vision huomiselle.”

Kiitollisuuden hyödyt

Kiitollisuutta kannattaa harjoittaa päivittäin
Kiitollisuus luo paitsi rauhallisen ympäristön, myös auttaa vähentämään ahdistusta ja muita surua tuottavia tunteita.

Kiitollisuuden harjoittaminen parantaa terveyttä ja lisää hyvinvointia sekä auttaa hallitsemaan paremmin ahdistusta, vihaa ja surua. Tämä johtuu siitä, että se saa meidät arvostamaan niitä pieniä asioita, joita usein pidämme itsesäänselvyytenä, ja auttaa vähentämään kärsimystä.

Mietitäänpä esimerkiksi masennusta sairastavia ihmisiä. On hyvin todennäköistä, että he keskittävät koko huomionsa tuskaansa ja suruunsa. Kiitollisuus voi opettaa heitä arvostamaan niitä elämän osa-alueita, jotka ovat heillä hyvin.

Masentuneilla ihmisillä saattaa esimerkiksi olla perheensä tuki tai hyvä fyysinen terveys. Jos heillä on katto päänsä päällä ja mahdollisuus edes yhteen ateriaan päivässä, heillä on jotain mistä olla kiitollinen. Nämä ovat pieniä asioita, joita usein pidämme itsestäänselvyytenä. Kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole näitä etuoikeuksia.

On totta, että sen pohtiminen, kuinka onnekkaita olemme tietyillä elämämme osa-alueilla, ei saa ongelmiamme katoamaan. Erityisesti niiden ihmisten, jotka todella kärsivät, on vaikea nähdä tuskansa yli.

Voimme kuitenkin ottaa kiitollisuuden osaksi arkeamme harjoituksilla kuten kiitollisuuspurkki. Tällaiset harjoitukset auttavat meitä saamaan enemmän hyötyjä irti kiitollisesta elämästä. Seuraavaksi kerromme kaiken tarvittavan oman kiitollisuuspurkin valmistamisesta.

Mikä kiitollisuuspurkki oikein on?

Kiitollisuuspurkki on hyvä keino harjoittaa kiitollisuutta
Kiitollisuuspurkki on yksi monista menetelmistä, joita voimme käyttää kiitollisuuden harjoittamiseen elämässämme.

Kiitollisuuspurkki on harjoitus, joka auttaa meitä harjoittamaan kiitollisuutta hyvin yksinkertaisella tavalla. Kiitollisuuspurkin valmistamiseksi tarvitset vain purkin tai muun astian, pieniä tyhjiä paperinpalasia (valkoisia tai värillisiä) ja kirjoitusvälineen.

Kun purkki on valmis, on tärkeää odottaa hetkeä jolloin olet mahdollisimman rauhallinen ja levollinen. Käytä sitten pieni hetki tehdäksesi yhteenvedon kaikista niistä päivän tilanteista tai asioista, jotka saavat sinut tuntemaan kiitollisuutta. Kirjoita ne kaikki tyhjälle paperinpalaselle, lisää päivämäärä, taita lappunen ja laita se purkkiin.

Usein tämä suositellaan tehtävän juuri ennen nukkumaanmenoa, mutta jos se ei jostain syystä ole hyvä hetki sinulle, voit tehdä sen vaikka aamulla ennen kuin aloitat päivän askareet. Tärkeintä on asettaa sille tietty ajankohta päivästä ja pitäytyä siinä; näin tämä uusi tottumus on helpompi omaksua.

Mitä muita menetelmiä voit käyttää kiitollisuuden harjoittamiseen?

Kiitollisuuspurkki on vain yksi vaihtoehto monien joukossa harjoittaa kiitollisuutta tarkoituksellisesti. Esimerkiksi pieniä lapsia voi kehottaa piirtämään kuvan jostakin päivän aikana tapahtuneesta asiasta, josta he tuntevat kiitollisuutta. Piirroksen voi sitten ripustaa muistutukseksi lasten omaan huoneeseen tai vaikkapa jääkaapin oveen.

Voit myös valmistaa purkin, jonne koko perhe jättää kiitollisuusviestejä toinen toisilleen. Tai sitten voit kirjoittaa tarralapuille kiitollisuutta tuottavia asioita ja kiinnittää ne jonnekin näkyvään paikkaan kodissasi.

Itse asiassa näitä asioita ei ole pakko edes kirjoittaa ylös hyödyntääkseen kiitollisuutta; voit vain yksinkertaisesti totutella omistamaan pienen hetken päivästäsi niiden elämäsi osa-alueiden pohtimiseen, joista tunnet kiitollisuutta.

Käytitpä mitä menetelmää tahansa, kiitollisuuden sisällyttäminen jokaiseen päivään lisää hyvinvointia elämässäsi merkittävällä tavalla. Lisäksi se antaa mahdollisuuden henkiseen kasvuun. Ala muuttaa todellisuuttasi jo tänään valmistamalla kiitollisuuspurkki!

 


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Armero, M. (2019). Aprendiendo a vivir. Uno Editorial.
  • Carr, A. (20007). Psicología positiva: la ciencia de la felicidad. Barcelona: Paidós.
  • Cunha, LF, Pellanda, LC y Reppold, CT (2019). Intervenciones de gratitud y psicología positiva: un ensayo clínico aleatorizado. Frontiers in Psychology, 10. https://doi.org/10.3389/fpsyg.2019.00584
  • Owens, RL y Patterson, MM (2013). Intervenciones psicológicas positivas para los niños: una comparación de los enfoques de gratitud y lo mejor posible del yo. The Journal of Genetic Psychology, 174 (4), 403–428. https://doi.org/10.1080/00221325.2012.697496
  • Shankland, R. (2018). Los poderes de la gratitud. Plataforma Actual.
  • Yoshimura, S. M. & Berzins, K. (2017) Grateful experiences and expressions: the role of gratitude expressions in the link between gratitude experiences and well-being, Review of Communication, 17:2, 106-118,DOI: 10.1080/15358593.2017.1293836

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.