Logo image
Logo image

Miksi kotisi ei tulisi olla liian puhdas

3 minuuttia
Tiesitkö, että kotisi pitäminen LIIAN puhtaana voi riskeerata terveytesi ja vahingoittaa ympäristöä? Sen lisäksi, että se on haitaksi ympäristölle, liiallinen kemikaalisten puhdistusaineiden käyttö voi myös olla vahingollista terveydellesi, sillä yleensä myös hengitämme niitä. 
Miksi kotisi ei tulisi olla liian puhdas
Viimeisin päivitys: 08 huhtikuuta, 2019

Useimmat kodin hengettäret ja kodinhoitajat rakastavat puhdasta, siistiä kotia. Joskus puhdas koti tulee kuitenkin pakkomielteeksi ja tuo ongelmia mukanaan. Sinun tulee olla hyvin varovainen käyttämiesi tuotteiden kanssa, sillä suuri osa niistä ovat vahingollisia ja myrkyllisiä.

Opi kodin liian puhtaana pitämisen riskeistä. 

Kun puhdas koti on pakkomielle

Kaikenlainen liiallisuus on pahasta, kuten luultavasti jo tiedät. Tämä on totta vaikka ajattelisit tekeväsi jotain hyvää ympärilläsi olevien ihmisten eteen. Mitä tulee kodin puhtauteen, useat ihmiset vievät sen epäterveelliseen, pakkomielteiseen ääripäähän. 

Kun joku jatkuvasti ja ahdistuneesti vaatii siivoamista, saa mielialan muutoksia mikäli hän näkee jotakin väärässä paikassa, tai puhdistaa samaa aluetta uudelleen ja uudelleen, he saattavat kärsiä häiriöstä.

Tällainen käyttäytyminen muuttaa ihmisen “siivoushulluksi”, joka ei pysty hallitsemaan tekojaan. Kaikki, mitä hän pystyy ajattelemaan on siivoaminen ja järjesteleminen.

On myös yksilöitä, joilla on pakkomiellehäiriö (OCD). Sen piirteisiin kuuluu irrationaalinen pakkomielle ja tarve tehdä tiettyä aktiviteettia tai työtä.

Mitä tulee siivoamiseen, se saattaa johtua liiallisesta sairastumisen tai tartunnan saamisen huolesta. Siten tiettyjen alueiden tai pintojen puhdistaminen (kuten keittiön tason tai pöydän), ja käsien peseminen tulee heidän keinokseen sietää ahdistusta. 

Some figure

Kun jollakulla on tämänkaltainen pakkomielle, se johtuu siitä että heidän ajattelunsa on muuttunut ja siksi he jatkavat asioiden toistamista. Henkilö ei usein edes tajua (tai halua tajuta) että hänellä on ongelma; eihän puhdas koti ole ongelma vaan tavoite. 

Sinun tulee olla tietoinen tietyistä merkeistä, jotka voivat viitata siihen, että mukana on siivoukseen liittyvä pakkomielteinen häiriö.

Jotkut merkit, joita ei tulisi jättää huomiotta ovat:

  • Tuntien viettäminen siivoten kylpyhuonetta.
  • Asioiden järjestely täydellisyyteen saakka.
  • Keittiön siivoaminen aina kun joku käyttää sitä.
  • Siivousrättien kuljettaminen ympäri taloa.
  • Kyvyttömyys nukkua jos jokin tavara on väärällä paikalla.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jos käytät koko lauantain syväpuhdistaen taloasi, sinulla on ongelma.

Siitä tulee pakkomielle kun alat menettää asioita sen takia että siivoat, kuten perheajan viettäminen tai illalla ulos menemättä jättäminen siivoamisen vuoksi.

Puhdistusaineiden liiallinen käyttö

Vaikket näkisikään itseäsi yllä mainitussa siivoamispakkomielteessä, meidän tulisi silti puhua toisesta nykypäivän kotien ongelmasta: tiettyjen siivoustuotteiden käytöstä, joka vaikuttaa sinun ja perheesi terveyteen. 

Kun kuulet sanan “saaste”, ajattelet luultavasti roskaamista tai ilmansaastetta.

Mutta jopa kotonasi saatat vahingoittaa ympäristöä jokapäiväisillä siivoustavoillasi. 

Some figure

Se on totta. Tyypillinen koti sisältää 3-5 litraa myrkyllisiä materiaaleja siivousaineiden ja kasvien lannoitusaineiden muodossa.

Useimmiten käytetyt puhdistusaineet (pesuaineet, valkaisuaineet, jne.) aiheuttavat monia haitallisia vaikutuksia, kuten:

  • Hengitysongelmat
  • Umpieritysjärjestelmän häiriöt
  • Silmien ärsytys

Siivousaineet saastuttavat ilmaa kodissasi (joka saattaa olla jopa 5 kertaa pahempaa kuin ilma ulkona kaduilla).

Lisäksi ei ole epätavallista saada ihottumia, pahoinvointia ja polttoa näistä tuotteista joiden pitäisi auttaa sinua pitämään kotisi puhtaana ja desinfioituna.

Kun ne tulevat kontaktiin ihosi tai keuhkojesi kanssa, siivousaineet saattavat aiheuttaa ongelmia, kuten allergiaa tai myrkytyksen. 

Älä unohda haitallisia pyykinpesuaineita, jotka vaikuttavat ihoosi ja jotka hengität kehoosi käyttäessäsi vaatteita, jotka on pesty sillä.

Lisäksi, tiskiaine sisältää dioksaanina tunnettua ainetta, joka on suuri pohjaveden saastuttaja. Se on erittäin myrkyllistä, eikä ole yhtä biohajoavaa kuin muut yhdisteet.

Some figure

Valkaisuaine ja sen terveysvaikutukset

Valkaisuainetta pidetään kaikista tehokkaimpana puhdistusaineena, mutta se ei ole täysin harmitonta.

Keksitty vuonna 1774, valkaisuainetta käytetään valkaisemaan tiettyjä materiaaleja ja sitä on käytetty laimennettuna kodin puhdistajana useiden vuosien ajan.

Valkaisuaineen antibakteerinen voima on erittäin tehokas.

Kuitenkin, se sijaan että ajattelisit valkaisuaineen suojaavan sinua sairautta aiheuttavilta mikro-organismeilta, muista että valkaisuaineen pitkäaikaiskäyttö vaikuttaa myös immuunikykyysi. Ajan kuluessa kehosi ei tiedä hyvien ja pahojen bakteerien eroa.

Lisäksi, valkaisuaine aiheuttaa ihon polttoa, silmien ja nenän ärsytystä, hengitysongelmia ja alentuneen hapen määrää veressäsi. 

Se on erityisen haitallista alle 12-vuotiaille lapsille. Heillä voidaan nähdä noussut riski saada poskiontelontulehdus, keuhkokuume ja keuhkoputkentulehdus. 

Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi, valkaisuaine myös häiritsee ympäristöä ja saastuttaa maaperää, vettä ja ilmaa.

Joten mitä odotat? Rentoudu siivoamisen kanssa ja hanki haluamasi puhdas koti luonnollisten tuotteiden avulla. Se on sen arvoista! 


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.