3 askelta mahdottoman parisuhteen unohtamiseksi

Usein taistelemme itsemme kanssa mahdottoman suhteen vuoksi, ja syynä ovat omat tarpeemme ja tarve täyttää se aukko, joka meihin on jäänyt.
Mahdoton parisuhde

Mahdoton suhde voi olla hyvin kivulias, jos et tiedä, kuinka pääsisit siitä ylitse. Saatat alkaa ajatella, että onnellisuus ei koskaan voi omalla kohdallasi olla todellisuutta. Tässä on tietysti kyseessä vaikea asia.

Vaikka saattaa olla rankkaa olla mahdottomassa tai myrkyllisessä suhteessa, on tärkeää selvittää se syy, miksi suhteesta ei voi päästää irti.

Monessa tapauksessa ihminen on niin itsepäinen, että hän ei voi päästää irti siitä ihmisestä, jota rakastaa. ”Jos sitä haluaa todella, sen eteen täytyy tehdä töitä” on lausahdus, jota moni käyttää tällaisissakin tilanteissa.

Tässä tapauksessa ihmisen sydämessä on kuitenkin ammottava aukko, joka lopulta suljetaan suuren työn avulla. Voi olla hyvin vaikeaa saada tämä työ tehdyksi, ja saatat tuhota itsesi halullasi pitää kyseinen ihminen rinnallasi.

Askeleet mahdottoman suhteen yli pääsemiseksi

1. Katso sisälle omaan itseesi

Amorin nuoli meni vikaan

Joskus unohdamme katsoa omaan itseemme sisälle, mikä toisi esille ne ongelmat ja olosuhteet, jotka tämän tyyppinen pakkomielle meille on tuonut. Kyseessä ovat ongelmat siitä johtuen, että rakastat ihmistä, joka ei rakasta sinua vastavuoroisesti.

Jos teet hieman itsetutkiskelua, saatat huomata, että ehkäpä sinulla on ongelma tunnetason riippuvuuden suhteen. Tämä saattaa estää irti päästämisen tästä ihmisestä, jonka kanssa sinun ei yksinkertaisesti ole tarkoitus olla.

On myös mahdollista, että tulet yllättymään jostakin henkilökohtaisesta seikasta. Tämä voi esimerkiksi olla tarve saada kaikki se, minkä vuoksi päätät taistella. Ehkäpä tähän on syynä jokin negatiivinen tilanne menneisyydessäsi. Kyseessä voi olla mikä tahansa asia hylkäämisestä pieleen menneeseen suhteeseen.

On tärkeää että selvität, onko sinulla tapana rakastua sellaisiin ihmisiin, jotka ovat tavoittamattomissa. Jos näin sitten on, tilanteen aiheuttajana voi olla oma itsetuntosi.

Joskus on myös mahdollista, että rakastumme sellaisiin ihmisiin, jotka eivät koskaan tule olemaan meidän kanssamme parisuhteessa, sillä he eivät ole valmiita aloittamaan parisuhdetta kenenkään kanssa.

Katso siis itseesi ja etsi vastausta siihen, mitä todella tapahtuu.

2. Oletko onnellinen oman itsesi suhteen?

Maalattu mies

Kun katsot omaa itseäsi, pystyt vastaamaan tähän hyvin tärkeään kysymykseen. Usein uskomme, että olemme ihan OK, mutta tosiasiassa olemme ehkä sisältä aivan rikki.

Ehkäpä olet surullinen ja haluat tuntea kumppanuutta. Tai ehkä olet sellainen ihminen, joka haluaa olla aina rakastunut.

Varmista, ettet etsi hyväksyntää joltakin toiselta ihmiseltä. Tällöin ehkä putoat siihen ansaan, joka mahdoton parisuhde on.

Vaikein asia on se, jos kuvio muuttuu tavaksi vahingoittaa omaa itseä. On sellaisia ihmisiä, jotka tuhoavat itseään, jos he eivät ole onnellisia oman itsensä suhteen.

Tämä ei välttämättä ole mitään näkyvää, sillä sen ei tarvitse olla fyysistä vahingoittamista. Ongelmat syömisen kanssa ja myrkyllisiin suhteisiin ryntääminen ovat myös tapoja aiheuttaa vahinkoa itselleen.

3. Uusi kipu ei vie mielestäsi pois vanhaa kipua

Tyttö ja kaksi kahvikuppia

Me olemme kaikki käyneet lävitse romanttisten haaveiden romahtamisen. On myös olemassa sanonta, jonka mukaan uusi kipu vie ajatukset pois vanhasta. Näitä sanoja ei kuitenkaan missään nimessä tulisi ottaa tosissaan.

Jos yrität unohtaa jonkin ihmisen toisen henkilön avulla, asetat itsesi hyvin alttiiksi sille, että vahingoitat uutta suhdettasi. Ja tämä vaikuttaa sekä itseesi että uuteen kumppaniisi.

On totta, että on helppo jättää huomiotta jokin tietty henkilö, jos sinulla on jo uusi kumppani. Mutta tunnetko, että et oikeasti ole rakastunut? Ymmärrätkö sen, että jollakin tavalla toimit tässä uutta kumppaniasi manipuloiden?

Asialla on myös paljon syvällisempi merkitys, sillä ajatellaan, että sinkkuna olemiseen liittyy pelko siitä, että ei löydy uutta kumppania. Ja siten ihminen etsii usein epätoivoisesti uutta vanhan tilalle.

Saat tästä hetkellistä lohtua siihen, että et halua olla yksin. Kyseessä on hetkellinen apu siihen, että et halua kohdata maailmaa ilman kumppania rinnallasi.

Mahdoton suhde saa ihmisen halvaantumaan

Nainen kietoutunut kukkiin

Mahdoton suhde estää ihmistä löytämästä todellista ja tervettä parisuhdetta jonkun toisen kanssa. Jäät sidotuksi kyseiseen suhteeseen, ja joskus jäät tähän tilanteeseen pitkäksi aikaa toivoessasi, että jotakin tapahtuu – tarkoitamme tällä ajalla vuosia.

Jos rakastut tällä tavalla johonkin ihmiseen, seurauksena sinulle on mahdollisuuksien meneminen ohi. Nämä mahdollisuudet lipuvat ohitsesi, mutta et pysty näkemään niitä, sillä olet silmät sidottuina.

On tärkeää että muistat sen, että mahdoton parisuhde tulee vahingoittamaan sinua. Se ei tule alkamaan hyvin, ja lopputuloksena on sinulle aina pettymys.

Jos siis syöksyt jatkuvasti tällaisiin intohimoihin, sinun tulisi nyt avata silmäsi. Rakasta itseäsi. Älä pidä kiinni mahdottomasta ihmissuhteesta siksi, että sinä pelkäät.