Logo image
Logo image

Lihaskipua lievittäviä luontaishoitoja

2 minuuttia
Lihaskipua voi lievittää nopeasti yhdistämällä paikallisia ja suun kautta otettavia hoitoja. Muista myös venytellä lihakset ennen ja jälkeen liikunnan.
Lihaskipua lievittäviä luontaishoitoja
Viimeisin päivitys: 19 huhtikuuta, 2019

Lihaskipu on yleistä ja sitä voi esiintyä useammassa kuin yhdessä lihaksessa. Se voi käsittää myös nivelsiteet, jänteet ja faskiat, jotka ovat lihaksia, luita ja elimiä yhdistäviä pehmytkudoksia.

Lihaskipu liittyy usein läheisesti liikunnan tai muun fyysisen aktiivisuuden aiheuttamaan lihasjännitykseen, liiallisen painon nostoon tai lihasvammaan. Lihaskipu käsittää tietyt lihakset ja ilmenee liikunnan aikana tai heti sen jälkeen.

Lihaskipu voi olla merkki myös koko kehon sairauksista. Esimerkiksi jotkut tulehdukset (kuten influenssa) ja koko elimistön sidekudoksiin vaikuttavat sairaudet, kuten punahukka, voivat aiheuttaa paljon kipua.

Yleinen lihaskivun aiheuttaja on fibromyalgia, sairaus joka aiheuttaa herkkyyttä lihaksessa ja sitä ympäröivässä pehmytkudoksessa, nukkumisvaikeuksia, uupumusta ja päänsärkyä. Näitä oireita voidaan hoitaa itse kotona monien eri lääkekasvien avulla luonnollisesti ja tehokkaasti.

Rosmariini ja alkoholi lihaskivun lievityksessä

Rosmariini on hyvin tehokas lihasten rentouttamisessa. Se lievittää fyysisen ponnistelun aiheuttamia kramppeja ja kipua.

Ainekset

  • 700 ml isopropyylialkoholia
  • 3 rkl kuivattuja rosmariininlehtiä

Valmistus

  • Täytä pullo isopropyylialkoholilla ja lisää sinne rosmariini.
  • Anna olla 24 tuntia, siivilöi ja käytä.
  • Levitä rosmariinialkoholia lihaksiin hellävaraisesti hieroen. Anna sen haihtua iholta pois itsestään.

Kaliumtasoa nostava kiivi-banaanipirtelö

Kaliuminpuute pahentaa usein lihaskipuja. Tällöin banaani on erinomainen kotikonsti kivunlievitykseen, sillä se sisältää paljon tätä kivennäisainetta.

Kaliumia on elimistön kivennäisaineista kolmanneksi eniten, ja sillä on tärkeä rooli hermoston ja lihasten toiminnan kannalta. Se säätelee myös nesteiden määrää ja jakautumista kehossa.

Kiivissä on paljon C-vitamiinia ja kaliumia, jotka ovat kaksi hyvin tärkeää ravintoainetta. C-vitamiinia pidetään luontaisena antioksidanttina. Se suojaa soluja ja DNA:ta oksidatiiviselta stressiltä, jota aiheuttavat energiantuotannossa syntyvät vapaat radikaalit. Kalium puolestaan edistää raudan imeytymistä. Sen antioksidanttiset ominaisuudet ehkäisevät lihasvammoja.

Ainekset

  • 3 kypsää banaania
  • 5 dl vettä
  • 2 kiiviä

Ainekset

  • Kuori ja pilko banaanit ja kiivit, jotta ne on helpompi sekoittaa tehosekoittimessa.
  • Sekoita molempia aineksia 4 minuuttia.
  • Juo pirtelö siivilöimättä ennen treeniä tai muuta fyysistä ponnistelua.

Lue tämäkin artikkeli: Reseptit: 5 ideaa smoothien valmistukseen kiivistä

Lihaskramppeja torjuva mehu melonista, sitruunasta ja viinirypäleistä

Some figure

Tämä mehu on erinomainen luonnollinen hoito lihaskipuun. Näiden kolmen hedelmän yhdistelmästä saa runsaasti kaliumia, mikä auttaalievittämään lihaskipua ja -kramppeja liikunnan aikana tai sen jälkeen.

Ainekset

  • 1 meloniviipale
  • 2 puristettua sitruunaa
  • 6 viinirypälettä
  • 2,5 dl vettä

Ohjeet

  • Sekoita tehosekoittimessa kaikki ainekset yhtenäiseksi ja paakuttomaksi mehuksi.
  • Kaada mehu lasiin ja juo ennen urheilua tai muuta fyysistä ponnistelua.

Lue tämäkin artikkeli: 4 loistavaa kotihoitoa melonista

Omenaviinietikkaa lihaskipuun

Some figure

Lihaskivuista kärsivät kaikenikäiset ihmiset ja niitä voivat aiheuttaa monet eri asiat. Joitakin yleisimmistä syistä ovat huono asento, jotkut vammat, liikalihavuus, raskaus ja painavien esineiden nostelu.

Omenaviinietikka sisältää paljon kaliumia, joten se sopii loistavasti lihaskivun hoitoon. Kuten aiemmin mainitsimme, kaliumin puute pahentaa lihaskipuja.

Ainekset

  • 2 rkl omenaviinietikkaa
  • 5 dl lämmintä vettä

Ohjeet

  • Sekoita ainekset keskenään ja juo.
  • Mieltymyksistäsi riippuen voit juoda tätä ennen tai jälkeen liikunnan.

Muista venytellä ja lämmitellä ennen liikuntaa, jotta vältät vakavat lihaskivut tai -krampit.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.