Kuinka päästä yli traumaattisesta avioerosta?

Avioliiton päättymisen hyväksyminen on ensimmäinen askel kohti uutta tulevaisuutta. Traumaattisen eron jälkeen on aika oppia tuntemaan itsensä paremmin ja valmistautua uuteen elämään mieli korkealla.
Kuinka päästä yli traumaattisesta avioerosta?

Kirjoittanut Virginia Martínez

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Traumaattinen avioero on menetys, ja siksi se pitää sisällään suruprosessin. Todellisuudessa se merkitsee yhdessä jaetun elämän, ajan, tunteiden ja unelmien kuolemista. Kuinka päästä yli traumaattisesta avioerosta?

Erosta yli pääseminen ei ole helppoa, mutta seuraavien vinkkien avulla epäonnistuneen avioliiton aikaansaamaa surua voi olla helpompi sietää.

Sinua saattaa kiinnostaa: Avioero on mahdollisuus kasvaa

Kuinka päästä yli traumaattisesta avioerosta? 7 vinkkiä

Monet syyt voivat johtaa avioeroon, ja se voi olla joko yhteinen päätös tai vain toisen osapuolen alulle panema. Jokainen parisuhde on oma pieni ja monimutkainen maailmansa.

Avioeroon onkin yhtä monta syytä kuin avioliiton solmimiseenkin. Eron syitä voivat olla esimerkiksi uskottomuus, väkivalta, yhteensopimattomat luonteet jne. Syistä riippumatta erot eivät koskaan ole helppoja.

Kun olet tehnyt päätöksen erota, se on vain tehtävä. Et voi pakottaa ketään pysymään vierelläsi tai jatkaa suhdetta, joka ei enää tyydytä.

Seuraavaksi katsomme joitakin vinkkejä traumaattisesta avioerosta selviytymiseen.

Saatat pitää myös tästä artikkelista: Mitä tehdä, kun kumppani ei auta kotitöissä?

Hyväksy avioero

Traumaattinen avioero pitää sisällään suruprosessin

Avioeron todellisuuden hyväksyminen auttaa pääsemään yli suruprosessista ja näkemään tilanteen positiiviset puolet.

Avioliitto on yhteisen elämän alku, johon kuuluvat yhteiset odotukset ja tulevaisuudensuunnitelmat. Tämä visio yhteisestä tulevaisuudesta saa parin haluamaan astella alttarille ja sitoutua toiseen ihmiseen uskoen, että se kestää läpi elämän.

Avioliitto on pohjimmiltaan myös investointi. Investoimme puolisoomme ja yhteiseen elämään kaikin tavoin: taloudellisesti, psyykkisesti, tunnetasolla jne. Tästä syystä on normaalia, että avioliittoon panostamiemme asioiden ja unelmien kariutuminen tuntuu vaikealta hyväksyä.

Moni käykin tämän seurauksena läpi kieltämisvaiheen, eli he eivät suostu hyväksymään avioliiton loppumista ja vaativat sen pelastamista. Joskus ihmiset uhraavat omanarvontuntonsa ja terveytensäkin yrittäessään saada liittoa vielä toimimaan.

On kuitenkin tärkeää olla itselleen rehellinen ja hyväksyä todellisuus. Suruprosessi on tietysti silti välttämätön eron yli pääsemiseksi.

Itselleen on oltava armollinen ja lempeä, sillä suruprosessi vaatii aikaa.

Älä eristäydy

Suruvaiheen aikana monella on taipumusta eristäytyä. He saattavat linnoittautua kotiinsa, unohtaa sosiaalisen elämänsä ja ihmiset, jopa lähimmät ystävänsä.

Parasta olisi kuitenkin jakaa omat tuntemukset sellaisten ihmisten kanssa, jotka välittävät sinusta ja ovat sinulle läheisiä. Tunteiden ilmaiseminen on aina positiivista ja se helpottaa oloa. Tämä auttaa tuskan käsittelyssä.

Älä siis torju ystävien ja perheen tukea.

Pysy optimistisena päästäksesi yli traumaattisesta avioerosta

Positiivisuus auttaa pääsemään yli traumaattisesta avioerosta

Aluksi voi tuntua mahdottomalta nähdä mielessään tulevaisuutta, mutta on aika kuvitella uusi elämä uusine unelmineen ja tavoitteineen.

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Eron jälkeen syntyy uusi tulevaisuus, jota et välttämättä ollut edes ajatellut ennen kuin vasta nyt.

Kun vähitellen alat päästä suruprosessista yli, pystyt paremmin kuvittelemaan mielessäsi uusia unelmia, tavoitteita ja suunnitelmia elämällesi. Lisäksi pystyt kuvittelemaan itsesi tekemässä mitä sinä haluat tehdä.

Tämä on täydellinen tilaisuus olla optimistinen ja kuvitella tulevaisuus täynnä hauskoja aktiviteetteja ja henkilökohtaista kasvua. Nyt on aika alkaa pitää huolta itsestään ja elää elämää itse haluamallaan tavalla.

Opi traumaattisesta erosta

Olet käynyt läpi paljon. Olet kärsinyt, itkenyt ja melkein murtunut täysin. Tämän kaiken seurauksena olet luultavasti myös päässyt lähemmäs itseäsi ja oppinut tuntemaan itseäsi paremmin. Olet saanut tilaisuuden saada syvemmän yhteyden itseesi.

Nyt tunnet omat rajasi paremmin ja olet oppinut kanavoimaan tuskaa ja negatiivisia tunteita. Olet nyt vahvempi ja varmempi.

Hyödynnä tätä energiaa ja ala suunnitella uutta elämää ja tulevaisuutta.

On aika asettaa itsensä etusijalle

Eron jälkeen kannattaa ottaa aikaa itselle

On aika ajatella itseään ja yrittää löytää uusia mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia.

Avioliiton aikana kaikki luultavasti pyöri suhteen ympärillä: arki, lomanvietto, ruokaostokset, se mitä katsotte tv:stä jne. Nyt kenenkään muut tarpeet tai mieltymykset eivät rajoita sinua, vaan voit asettaa itsesi etusijalle.

Pyri tekemään sellaisia asioita, jotka ovat sinusta miellyttäviä ja nautinnollisia. Löydä uusia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita.

Sinun ei tarvitse etsiä uutta kumppania

On aika ymmärtää, että onni piilee sisälläsi etkä tarvitse kumppania täydentämään elämääsi.

Älä siis usko, että uuden kumppanin löytäminen auttaisi ratkomaan ongelmiasi, nykyisiä tai tulevia. Sinun on opittava tuntemaan, että pelkkä oma seura riittää, yksinkin on opittava olemaan. Vasta kokonaisena ja itseensä tyytyväisenä ihmisenä olet todella valmis löytämään sen oikean henkilön elämääsi.

Hae ammattiapua päästäksesi yli traumaattisesta avioerosta

Ammattilainen voi auttaa pääsemään yli traumaattisesta avioerosta

Kun suru valtaa ja uutta elämää on vaikea nähdä mielessään, ammattilaisen apu on tällaisessa tilanteessa aina paras vaihtoehto.

Jos kaikesta huolimatta sinusta tuntuu siltä, ettet pääse yli traumaattisesta avioerosta ja suru on voimakkaampaa kuin pystyt sietämään, älä epäröi mennä ammattiauttajalle.

Jos uskot, että masennus tekee tuloaan etkä kykene hoitamaan asioita, psykologi voi auttaa pääsemään siitä yli tehokkaasti.

Ole armollinen itsellesi ja hyväksy avun tarve. Sitten pyydä sitä.

Ammattilainen auttaa käsittelemään stressiä ja tunteitasi. Hän opettaa kanavoimaan ne oikein ja näkemään uuden tulevaisuuden.

Jokainen on erilainen

Tässä artikkelissa olemme jakaneet vinkkejä traumaattisesta erosta yli pääsemiseksi. Pidä silti mielessä, että jokainen avioero on erilainen. Jokainen avioero, aivan kuten jokainen pariskuntakin, on hyvin monimutkainen ja vaatii omanlaistaan käsittelyä.

Sinun on oltava entistäkin vahvempi ja kypsempi, jos avioliitossa on lapsia tai väkivaltaa. Itse asiassa huonosti käsitellyt tilanteet, tunteet ja haavat voivat tehdä erosta vieläkin traumaattisemman myöhemmin.

Hae siis ammattiapua tarvittaessa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Gee, T. (2001). The grieving process in separation and divorce. Grief Matters: The Australian Journal of Grief and Bereavement, 4(1), 6.
  • Cáceres, C., Manhey, C., & Vidal, C. (2009). Separación, pérdida y duelo de la pareja: Reflexiones imprescindibles para una terapia de divorcio. De familias y terapia, 27, 41-60.
  • Yárnoz-Yaben, S. (2017). Grief due to divorce: relationship with attachment style and effects on subjective well-being and co-parenting/El duelo ante el divorcio: relación con el estilo de apego y efectos en el bienestar subjetivo y el ejercicio de la co-parentalidad. Estudios de Psicología, 38(3), 667-688.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.