Kiertotietoisuus: miksi oma kuukautiskierto on tärkeää tuntea?
Kiertotietoisuus eli tietoisuus omasta kuukautiskierrosta on sekä toimintatapa että asenne. Se liittyy kuukautiskierron kaikkien vaiheiden tarkkaan tuntemiseen ja omasta kehosta huolehtimiseen niiden mukaisesti. Kiertotietoisuus on keino lisätä itsetuntemusta ja autonomiaa.
Kuukautiskierto jää monelta naiselta usein lähes huomaamatta. Vuoto tulee tunnetusti joka kuukausi, ja se kyllä huomioidaan, mutta ei aina parhaalla tavalla. Muita kierron vaiheita ei aina edes tunneta. Kiertotietoisuus kutsuu meitä välttämään tämän.
On selvää, että kuukautisilla on useita negatiivisia mielleyhtymiä joillekin ihmisille ja joissakin kulttuureissa. Kiertotietoisuus pyrkii rakentamaan uusia merkityksiä naisen kuukautiskierrolle. Se on vapauttava ja terveellinen käytäntö.
Kuukautiskierto: muutakin kuin biologiaa
Kuukautiset eivät ole pelkkä biologinen ilmiö: niillä on valtavasti sosiaalisia, kulttuurisia ja jopa poliittisia assosiaatioita. Usein kuukautiset nähdään rumana, likaisena tai jopa sairautena. Lisäksi niihin mielletään otaksuttu “tilapäinen hulluus” niin kutsutun premenstruaalioireyhtymän (PMS) aikana.
Todellisuudessa kuukautiskierto ei ole pelkät kuukautiset. On myös niin, etteivät puuttuvat kuukautiset naisella tee hänestä yhtään vähemmän naista, kuten eivät kuukautiset transmiehelläkään tee henkilöstä yhtään vähemmän miestä. Tästä syystä nykyään puhutaan menstruoivista ihmisistä, ei vain naisista.
Kiertotietoisuus on keino tuntea, ymmärtää ja lähestyä kaikkia kuukautiskiertoon liittyviä ilmiöitä järkevämmällä ja terveemmällä tavalla. Tämä voimaannuttaa menstruoivan henkilön ja vaikuttaa myös sosiaaliseen ja kulttuuriseen käsitykseen kuukautisista.
Mitä on kiertotietoisuus?
Kuukautiskiertoon kuuluu sarja fysiologisia muutoksia, jotka vaikuttavat niin kehoon kuin mieleenkin. Havainnointi, tunteet ja jopa henkisyys ja kognitiiviset kyvyt muuttuvat kuukautiskierron eri vaiheissa.
Kiertotietoisuus perustuu käsitykseen, jonka mukaan näiden muutosten tarkka tunteminen on oleellista niiden käsittelemiseksi ja toisaalta omasta kehosta huolehtimiseksi.
Tuntemalla oman kuukautiskiertonsa tarkoin henkilö pystyy paremmin hallitsemaan aktiivisuuden ja levon hetkiään, seksuaalisuuttaan ja jopa ruokavaliotaan. Teoreettinen tietämys ei kuitenkaan riitä. Kiertotietoisuus on seurausta itsetarkkailusta läpi kuukautiskierron.
Miksi omasta kuukautiskierrosta kannattaa olla tietoinen?
Kiertotietoisuus on keino lisätä itsetuntemusta. Siinä omaksutaan itsetutkiskeleva suhtautumistapa, jonka avulla on mahdollista paremmin tunnistaa mitä oma kehossa tapahtuu kuukautiskierron aikana, ja antaa sille mitä se tarvitsee.
Sinua saattaa kiinnostaa tämäkin artikkeli: Mistä kuukautiskrampit johtuvat?
Kuukautiskierron vaiheet antavat paljon tietoa henkilön terveydestä. Itse vuoto, joko kuukautisten aikana tai niiden välillä, tarjoaa sekin valtavasti tietoa tulkittavaksi. Vuodon väri, haju, koostumus jne. ovat kaikki arvokasta tietoa omasta terveydestä.
Yksi tärkeimpiä kiertotietoisuuden tavoitteita on pysyä terveenä ja huomata mahdolliset poikkeavuudet ajoissa. Se antaa myös enemmän autonomiaa sekä lisää hyvinvointia ja tyytyväisyyttä itsestä huolehtimisen kautta.
Oman kuukautiskierron tunteminen
Kuukautiskierto edellyttää paitsi tietoa myös viisautta. Ensimmäinen antaa välineet ymmärtää kehossa tapahtuvia asioita kuun jokaisessa vaiheessa. Toinen mahdollistaa näiden muutosten lähestymisen ja käsittelyn tavalla, joka lisää tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa.
Kuukautiskierto kestää yleensä 21–35 päivää, mutta vaihtelee enemmän ensimmäisinä vuosina ensimmäisten kuukautisten alkamisen jälkeen (menarche) tai ennen viimeisiä kuukautisia (menopaussi). Vain 10–15 %:lla naisista on tarkalleen 28 päivän kierto.
Kuukautiskierron aikana muodostuu kypsä munasolu. Jos se hedelmöittyy, tapahtuu raskaus. Muussa tapauksessa ilmenee verenvuotoa. Miksi verta vuotaa? Kohdussa on limakalvo nimeltä endometrium. Jos hedelmöitys tapahtuu, alkio kiinnittyy sinne. Jos hedelmöitystä ei tapahdu, kohdun limakalvo poistuu verenvuotona.
Vuodon ensimmäisen päivän katsotaan olevan kuukautiskierron ensimmäinen päivä. Näitä prosesseja säätelevät hormonit, joiden toiminta saa aikaan fyysisiä ja psyykkisiä muutoksia läpi kierron. Hormonien toiminta näkyy muun muassa valkovuodossa tapahtuvina muutoksina.
Kuukautiskierron vaiheet
Kuukautiskierto jaetaan neljään vaiheeseen. Jokaista vaihetta leimaa munasolussa tapahtuva muutos. Näissä vaiheissa ilmenevät lukuisat fyysiset ja psyykkiset oireet on tärkeä tunnistaa kiertotietoisuuden saavuttamiseksi. Kuukautiskierron vaiheet ovat seuraavat.
Vuotovaihe eli kuukautiset
Kohdun limakalvo eli endometrium on täynnä nesteitä ja ravintoaineita. Hormonitasot, estrogeeni ja progesteroni, ovat tässä vaiheessa alhaiset. Koska hedelmöitystä ei ole tapahtunut, kohdun limakalvo irtoaa ja poistuu elimistöstä. Keho ponnistelee kovasti tehdäkseen tämän, joten uupumusta ilmenee tavanomaista enemmän.
Nämä päivät ovat omiaan lepoon ja rauhoittumiseen. Kannattavinta on syödä kevyitä aterioita. Näinä päivinä mieli on herkempi ja ihminen on luovempi ja henkisempi. Tässä vaiheessa on suositeltavaa syödä nestettä poistavia ruoka-aineita, joissa on paljon C-vitamiinia, Omega-3:a, rautaa ja kaliumia.
Preovulatorinen vaihe
Preovulatorinen eli follikkelivaihe yltää kuukautisvuodon loppumisesta kierron 12.-14. päivään. Tässä vaiheessa munasarjoissa kypsyy joitakin follikkeleita, joissa munasolu kehittyy. Tässä kierron vaiheessa henkilöllä on eniten energiaa ja puhtia.
Tämä lisäenegia voidaan käyttää vaikka liikunnan harrastamiseen tai kesken jääneiden tai vaikeiden tehtävien loppuun saattamiseen. Tämä on ihanteellinen hetki aloittaa projekteja ja paras ajankohta syödä hiilihydraatteja, sillä elimistö on valmis muuntamaan ne energiaksi. Tässä vaiheessa kannattaa vähentää rasvansyöntiä.
Ovulatorinen vaihe
Ovulatorisella vaiheella on kiertotietoisuudessa suuri merkitys. Tässä vaiheessa kypsynyt munasolu irtoaa munasarjoista ja aloittaa matkansa. Tämä vastaa hedelmällistä vaihetta. Tässä vaiheessa energiataso laskee hieman, mutta samaan aikaan sosiaalisuus ja empatia lisääntyvät. Henkilö on ulkoisesti viehättävämpi ja hänellä on enemmän itseluottamusta.
Tässä vaiheessa ihmissuhteet sujuvat paremmin. Suositeltavin ruokavaliovinkki on lisätä rautapitoisten ruokien kulutusta ja vähentää hiilihydraattien saantia. Suositeltavia ruokia ovat palkokasvit, vihreät lehtivihannekset, kananmunat ja pähkinät.
Premenstruaalivaihe
Jos munasolu ei ole hedelmöittynyt aiemmassa vaiheessa, hormonitasot tippuvat. Yleisiä oireita ovat ärtyisyys, väsymys, ahdistus, päänsärky, vatsan turpoaminen, nesteturvotus jne. Lisäksi on tavallista, että henkilö suosii yksinoloa ja itsetutkiskelua.
Tämä on hyvä hetki tunnistaa itselle kaikin puolin epämieluisat asiat. Luovat aktiviteetit ovat erittäin suositeltavia. Tummaa suklaata ja hyviä rasvoja sisältäviä ruokia, kuten avokadoa, kannattaa syödä tässä vaiheessa. Myös banaanit, pähkinät ja maitotuotteet ovat loistava vaihtoehto.
Pidätkö tästä artikkelista? Saatat haluta lukea myös tämän: Fyysinen suorituskyky ja kuukautiskierto
Opi tuntemaan oma kuukautiskiertosi
Jokainen on erilainen, ja tästä syystä itseään kannattaa tutkiskella tarkoin ja panna merkille omat ainutlaatuiset piirteet omassa kuukautiskierrossa. Tämä on paras tapa toteuttaa kiertotietoisuutta. Näin pystyt tunnistamaan myös mahdolliset häiriöt.
On erittäin tärkeää oppia kuuntelemaan omaa kehoa. Päästä myös irti ennakkoluuloista ja myyteistä kuukautisiin liittyen. Kiertotietoisuus ei tarkoita “kontrolloimista”, vaan kuukautiskierron kokemista rakentavalla ja rauhallisella tavalla.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Gormaz, G., Prado, S., Duque, G., Gormaz, C., Tsunekawa, H., Cossio, A., … & Uribe, C. (1992). Caracterización ultrasonográfica del endometrio durante el ciclo menstrual ovulatorio espontáneo. Rev. chil. obstet. ginecol, 257-62.
- Irusta, G. (2008). Mecanismos involucrados en la atresia del folículo ovárico: relación entre esteroidogénesis, angiogénesis y apoptosis (Doctoral dissertation, Universidad de Buenos Aires. Facultad de Ciencias Exactas y Naturales).
- De la Cruz Chávez, J. A. (2020). Entre brujas, lunas y otros conjuros: análisis de la construcción de feminidad en los discursos alternativos de menstruación consciente (Bachelor’s thesis, PUCE-Quito).
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.