Järjestä kotisi, etkä koskaan enää joudu etsimään tavaroita

Vaikka tähän saattaakin kulua melkoisesti aikaa, on tärkeää laittaa koti hyvään järjestykseen. Näin säästät aikaa silloin, kun sinun täytyy ehdottomasti löytää jokin tavara.
Järjestä kotisi, etkä koskaan enää joudu etsimään tavaroita

Viimeisin päivitys: 19 helmikuuta, 2019

Moni meistä  säilyttää kotonaan sellaisia tavaroita, joille ei tunnu löytyvän hyvä paikkaa: kaappimme ovat täynnä, tilaa ei ole läheskään riittävästi, ja tavarat tungetaan kaikenlaisiin koloihin. Tämän vuoksi joudumme sitten etsimään minuutteja (joskus jopa tunteja) silloin, kun tavarat pitäisi löytää. Järjestä kotisi kerran kuntoon niin et joudu enää etsimään tavaroita!

Tavoitteena kodin järjestämisessä on se, että voisit säästää aikaa silloin, kun sinun täytyy löytää jokin tietty tavara. Tässä on siis kyse muustakin kuin tavaroiden piilottamisesta pois näkyviltä.

Kodin järjestäminen ei ole mikään pikkujuttu, ja siihen tulisikin suhtautua järkevästi ja kunnolla tehdyn suunnitelman kera.

Jokaisen paikan hyödyntäminen on tässä tärkeää, mutta et kuitenkaan laittaisi kasvovoidetta sukkalaatikkoon, ethän? Kannattaa siis miettiä järjestelyssä myös käytännöllisyyttä.

Seuraavassa kerromme, kuinka voit helpottaa tätä urakkaa muutaman hyvän neuvon avulla – jatka lukemista, järjestä kotisi ja säästä runsaasti aikaasi!

Järjestä kotisi kunnolla näiden vinkkien avulla

1. Kultainen sääntö: järjestä kotisi hiukan joka päivä

Joskus olemme niin väsyneitä kaaokseen kotonamme, että vain tungemme tavaroita mihin sattuu, ja unohdamme sitten nämä tavarat pitkiksikin ajoiksi. Tämä on kuitenkin suuri virhe.

Eikö tunnukin siltä, että ne tavarat joita yrität olla hukkaamatta, ovat juuri niitä, jotka ovat kaikkein vaikeimmin löydettävissä?

Näin käy kun teet sen virheen, että ajattelet kodin järjestämistä kertaluontoisena asiana.

Tietyn tilan omistaminen tavaroillesi säästää aikaasi silloin, kun sinun tarvitsee käyttää kyseisiä tavaroita. Yritä löytää sopiva paikka niille tavaroille, joita käytät kaikkein vähiten.

2. Puhdista kunnolla ja hankkiudu eroon tavaroista, joita et käytä

Joillakin on taipumus hamstrata tavaroita. Haluamme pitää kiinni asioista monistakin syistä, esimerkiksi tunteiden vuoksi, tai vaikkapa siksi, että tavaroilla saattaa olla käyttöä tulevaisuudessa. Joillekin taas tässä on kyse vain laiskuudesta.

järjestä kotisi

Jos suunnittelet ryhtyväsi kotisi uudelleenjärjestämiseen, tai vaikkapa toimistosi, kannattaa tehdä aluksi tiettyjä päätöksiä.

Päätä, mitä teet kaikilla niillä tavaroilla, joita et enää käytä: lahjoita ne, myy ne, tai heitä ne pois, mikäli kunto on huono. Vältä kuitenkin sellaisten tavaroiden säilyttämistä, joita et enää käytä.

3. Ajattele ennen kuin toimit

Jotta voisit välttää ajan tuhlaamista siihen, että etsiskelet erilaisia tavaroita ympäri kotiasi, käytä yksi päivä siihen, että analysoit omat tarpeesi ja kotisi resurssit.

Tee lista kaikista niistä tavaroista, jotka sinun tarvitsee järjestää, ja listaa myös mihin ne aiot laittaa.

4. Käytä luovuuttasi, jotta voit hyödyntää tiloja paremmin

Sen jälkeen kun olet tehnyt inventaarion tavaroistasi, et välttämättä tiedä minne kaiken voisit laittaa, jos kotisi ei ole kovin tilava. Järjestä kotisi tavarasi riippumatta siitä mikä on kotisi neliömäärä kokeilemalla vinkkejä koskien tavaroiden säilytystä näkyvillä.

5. Riippuvat kenkätelineet ovat loistava apu

Nämä ovat todella hyödyllinen keksintö, sillä voit laittaa yhden jokaiseen kaappiin ja säilyttää niissä pieniä tavaroita.

Voit esimerkiksi laittaa voiteesi ja muut kylpyhuoneen kosmetiikkatuotteet tällaiseen telineeseen, ja keittiössä voit käyttää sitä siivoustuotteille tai makuuhuoneessa vaikkapa sukille ja alusvaatteille. Mahdollisuudet ovat monet!

järjestä kotisi

Pidätkö vaatteesi laatikoissa päällekkäin viikattuina? Oletko aina siksi samoissa vaatteissa, sillä et jaksa käydä pinoja lävitse? Seuraava vinkki on tässä tapauksessa loistava ratkaisu pulmaasi.

Paitojen säilytys vaakatasossa tarjoaa kaksi merkittävää etua:

  • Säästät näin tilaa.
  • Paidat ja niiden värit jne. ovat heti huomattavissa, ja siten voit helpottaa valintaasi, kun sinun ei tarvitse kaivaa laatikon pohjia.
järjestä paidat

7. Johdot ja kaapelit

Ensimmäinen askel sitä kohti, että voisit pitää nämä järjestyksessä, on laittaa kaikki yhteen paikkaan, kuten vaikkapa vanhaan kenkälaatikkoon tai muuhun soveltuvaan säilytystilaan.

Koska johdot näyttävät kaikki samalta, käytä pieni heti siihen että nimikoit ne, jotta et joutuisi vaivalla etsimään jotakin tiettyä johtoa.

On parasta nimikoida ne siististi jo ennen kuin asetat johdot laatikkoosi.

8. Sisusta ja luo säilytystilaa samalla kertaa: säilytysseinä

Tiedämme, että kaikkea ei ole helppo sijoittaa hyvään paikkaan. Sellaiset tavarat kuten vaikkapa urheiluvälineet, voivat olla melkoinen päänvaiva.

Tämä vinkki antaa sinulle kuitenkin paikan, johon voit laittaa pallot, painot ja muut urheiluun liittyvät tavarasi, ja samalla voit antaa kyseiselle huoneelle modernin ilmeen.

Kuten voit huomata, kodin järjestäminen on prosessi, joka vaatii vaivannäköä, mutta siihen ryhtymällä voit säästää paljon arvokasta aikaa myöhempinä hetkinä.

Suosittelemmekin, että kävisit lävitse tällaisen kodin järjestämisen, jotta et enää koskaan joutuisi tuhlaamaan minuuttiakaan erilaisten tavaroiden etsintään ympäri huusholliasi.

Älä luovu tulevista hyödyistä tämän hetken laiskuuden tunteen vuoksi!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.