Hoida kuivaa ja halkeilevaa ihoa hedelmillä

Sen lisäksi että käytät näitä hedelmiä herkutteluun, niitä kannattaa hyödyntää esimerkiksi ihon terveyden ja hehkeyden lisäämiseksi.
Hoida kuivaa ja halkeilevaa ihoa hedelmillä
Karla Henríquez

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Karla Henríquez.

Kirjoittanut Toimitus

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Sanotaan, että suurin osa ihmisten sairauksista johtuu huonosta ruokavaliosta.

Sekä hedelmät että kasvikset kuuluvat niihin tuotteisiin, joista keho saa eniten ravinteita. Hedelmät ovat avuksi esimerkiksi ihon halkeilun estämiseksi ja hoitamiseksi.

Hyödyllisimmät aineet iholle ovat C-, A-, E- ja D-vitamiini, antioksidantit, kollageeni sekä sinkki. Hoida kuivaa ihoa nauttimalla niitä runsaasti!

C-vitamiini

Askorbiinihappo eli C-vitamiini on suuressa roolissa useissa kehon reaktioissa. Se on hyvin tehokas apu ihon ulkonäön parantamiseksi.

Tämä vitamiini on välttämätön kollageenin ja veren punasolujen tuotannon kannalta, ja se edistää vastustuskyvyn tehokkuutta.

C-vitamiinia on runsaasti sitrus- ja punaisissa hedelmissä, ja se on yksi parhaista aineista ihon uusiutumisen edistämiseksi. Se myös lisää ihosi elinvoimaa ja nuorekkuutta, antaen sille hehkua.

C-vitamiinia tulisi saada kuitenkin vain pienissä määrissä, sillä muuten sitä poistuu virtsan kautta.

Eniten C-vitamiinia sisältävät hedelmät ovat seuraavat:

  • guava (243 mg)
  • kiivi (80 mg)
  • sitruuna (65 mg)
  • appelsiini (60 mg)
  • mansikka (59 mg)

Huomaa: Suositeltu päivittäinen määrä naiselle on noin 75 mg ja miehelle noin 90 mg.

Lue aiheesta lisää: 8 C-vitamiinin puutosoiretta

A-vitamiini

hoida kuivaa ihoa syömällä marjoja

Sisäisesti käytettynä retinoli tai A-vitamiini edistää kehon tervettä toimintaa. Ulkoisesti se taas kohentaa ihon ja limakalvojen tilaa.

Lisäksi se on kyvykäs antioksidantti, joka estää ihon ennenaikaista ikääntymistä.

A-vitamiini stimuloi kollageenin tuotantoa, ja tämä tekijä auttaa tekemään ihosta sileämmän ja yhtenäisemmän näköisen. Sen esiaste beetakaroteeni tekee ihon väristä paremman sekä auttaa lisäämään ihon terveyttä ja säteilevyyttä.

Runsaasti A-vitamiinia sisältäviin hedelmiin kuuluvat muun muassa:

  • vesimeloni
  • vadelma
  • mansikka
  • karhunvatukka
  • persikka

E-vitamiini

Tämä tunnetaan myös tokoferolina. E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota on hedelmissä, kasviksissa, siemenissä ja viljoissa.

Se ensinnäkin parantaa kehon terveyttä monella tapaa, mutta se on myös tärkeässä roolissa ihon ulkonäön kannalta.

  • Se toimii antioksidanttina, parantaen ihon mikroverenkiertoa.
  • Se myös lisää ihon joustavuutta, vähentää arpia ja ryppyjä sekä antaa suojaa auringon UV-säteiltä.

Kaiken kaikkiaan E-vitamiinia pidetään äärimmäisen tehokkaana solujen uudistajana. Siksi sitä käytetään usein intensiivisissä ihonhoitotuotteissa ihon kunnon ylläpitämiseksi.

Parhaat hedelmät kuivan ja halkeilevan ihon hoitoon

Nyt kun tiedät mitä tarvitaan ihon pitämiseksi kosteutettuna ja kauniina, kerromme hedelmistä, jotka ovat tässä parhaat valinnat. Hoida kuivaa ihoa ja lisää nämä luontaistuotteet mitä pikimmiten omalle lautasellesi!

Avokado

hoida kuivaa ihoa syömällä avokadoa

Avokadossa on kermainen kooostumus ja runsaasti rasvoja, kasviöljyjä sekä kaloreita. Vaikka se onkin ruokaa, sitä käytetään monissa kauneushoidoissa ihon kosteuttamiseksi sekä ihon ja hiusten hehkun lisäämiseksi.

Sen pääasialliset ravinteet ovat A-vitamiini, beetakaroteenit, B-vitamiinit (B1, B2, B3, B5 ja B6) sekä C-, E- ja K-vitamiini, kuten myös mineraalit (kalium ja rauta).

Siksi avokado on täydellinen antioksidanttituote, joka sopii erinomaisesti kuivan, ikääntyneen tai samean ihon hoitoon.

Vesimeloni

Vesimeloni on noin 92 % vettä ja elektrolyytteja sisältävä hedelmä. Siksi se on loistava kosteutuksen tarjoaja – ja juuri kosteutta kuiva iho tarvitsee.

  • Siitä saadaan A-, B- ja C-vitamiineja, jotka ovat suureksi hyödyksi ihonhoidossa.
  • Sen antioksidantit auttavat estämään tummia läikkiä, ryppyjä ja ilmejuonteita.
  • Se on myös yksi parhaista luontaistuotteista aknen ja liian ihon rasvoittumisen hillintään.

Appelsiini

hoida kuivaa ihoa appelsiinilla

Appelsiinilla on hapan pH-taso, ja se tunnetaan runsaasta C-vitamiinimäärästään. Se edistää ihon kollageenin tuotantoa.

Se sisältää myös runsaasti muita ravinteita, kuten A-, B-, D- ja E-vitamiineja sekä mineraaleja – appelsiini on erinomainen antioksidanttien lähde.

Hoida kuivaa ihoa appesiinilla; se edistää tehokkaasti ihon sileyttä, joustavuutta ja kauneutta.

Mansikka

Mansikka tiedetään etenkin loistavan makuiseksi ja vähäkaloriseksi hedelmäksi, mutta se on hyvä tuote myös ihon kannalta.

Sen ravinteisiin kuuluvat C-, E-, K- ja B-vitamiinit, jotka lisäävät ihon uudistumista ja elinvoimaa.

Mansikka auttaa myös häivyttämään tummia silmänalusia, kuorimaan ja vaalentamaan ihoa sekä suojaamaan sitä auringon UV-säteiltä.

Mitä tulee kosmetiikkaan, mansikkaa käytetään ihon liian rasvaisuuden vähentämiseksi ja akneoireiden hallinnassa.

Kuten huomaat, hedelmienkin joukosta löytyy monia mahdollisuuksia, jos haluat pitää ihosi terveempänä ja kauniimpana luonnollisesti. Parasta näissä tuotteissa on kenties se, että pitkällä jaksolla niiden käyttö edistää koko kehon terveyttä tehokkaasti.

Otatko siis nämä luonnolliset ja herkulliset hoitotuotteet mukaan ruokavalioosi? Hoida kuivaa ihoa hedelmillä, jos haluat helpon ja hyvän ratkaisun!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.