Erilainen riisipuuro

joulukuu 28, 2018

Monet laittavat riisipuuroon sokeria, jotta se olisi hyvää. Sokerin voi kuitenkin korvata muilla aineksilla makua ja makeutta antamaan, ja tällä kertaa annamme pari erilaista, maustettua versiota perinteisestä riisipuurosta.

Ensinnäkin tarvitset rasvatonta maitoa (suosittelemme tätä niin kolesterolin kuin rasvan vähäisyyden vuoksi). Yhdestä kupillisesta maitoa saat 300 mg kalsiumia, joten tämä on täydellinen lisä niille, jotka tarvitsevat enemmän kalsiumia, kuten esimerkiksi vaihdevuosia läpikäyvät naiset.

Nyt jakamamme reseptit ovatkin terveellisiä valintoja ennen kaikkea siksi, että niiden ainekset sisältävät vain vähän rasvaa, mutta paljon kalsiumia. Nämä puurot ovat täydellisiä vaihtoehtoja painonhallinnan ja terveyden edistämiseksi, vaikka onkin muistettava, että näiden kannalta tarvitaan aina myös tasapainoinen ruokavalio ja runsaasti liikuntaa.

Vähäkalorinen riisipuuro on erinomainen apu tasapainoista ruokavaliota tavoittelevalle myös siksi, että vaikka se edistääkin painon kurissa pitämistä, siinä on runsaasti proteiinia ja hiilihydraatteja.

Sitruksenmakuinen riisipuuro

Ainekset

  • 170 g puuroriisiä
  • 2 dl vettä
  • 1 litra rasvatonta maitoa
  • 1 raastettu appelsiininkuori
  • 1 raastettu sitruunankuori
  • Luonnollista makeutusainetta (esim. hunajaa tai steviaa)
  • 1 kanelitikku tai jauhettua kanelia

Kaikki nämä ainekset on helppo hankkia, ja ne ovat täysin luonnollisia. Tulet huomaamaan, että riisipuuroon ei tarvitse lisätä sokeria jotta se maistuu hyvältä.

Lue aiheesta lisää: Päärynäpiirakka on terveellinen jälkiruoka

Valmistus

riisipuuro ja suklaa
  • Huuhtele ja siivilöi riisi.
  • Kiehauta riisi vedessä.
  • Lisää mukaan kaneli, hedelmien raastetut kuoret ja makeutusainetta.
  • Anna ainesten kiehua, kunnes vesi on imeytynyt täysin. Älä unohda hämmentää riisiä, jotta se ei jää kiinni pohjaan.
  • Kun kaikki vesi on imeytynyt, lisää mukaan litra rasvatonta maitoa. Sitten anna maidon ja riisin kiehua hiljalleen.
  • Kun puuro on kiinteää, mutta siinä on vielä hiukan nestettä, ota kattila pois liedeltä, peitä se ja anna hautua 5-10 minuuttia. Jos pidät puurosta kylmänä, anna sen viilentyä hiukan jääkaapissa.

Tämä resepti antaa annosta kohden 83 kaloria sekä seuraavat määrät muita ravinteita:

  • 0,2 grammaa rasvaa
  • 5,6 grammaa proteiinia
  • 10,4 grammaa hiilihydraatteja

Yksi loistava asia on se, että kaneli ja sitrushedelmän kuoret lisäävät runsaasti makua, mutta eivät kuitenkaan kaloreita.

Lue aiheesta lisää: 3 tapaa valmistaa riisiä

Vegaaninen täysjyväriisipuuro

Jos sinulla on laktoosi-intoleranssi tai olet vegaani, voit silti nauttia vähäkalorisesta riisipuurosta, esimerkiksi seuraavalla reseptillä.

Voit valmistaa puuron käyttäen laktoositonta maitoa tai kasvismaitoa (riisi-, soija-, mantelimaito tms.), eikä sinun näin tarvitse huolehtia kehosi reaktiosta laktoosiin. Kannattaa kokeilla, mikäli vegaaninen ja laktoositon riisipuuro houkuttaa!

Ainekset

  • 85 g täysyväriisiä
  • 2 dl kiehuvaa vettä ja 2 dl kylmää vettä
  • 750 ml kauramaitoa
  • 30 ml steviaa
  • 1 sitruunankuori
  • 1 kanelitanko
  • Jauhettua kanelia

Valmistus

riisipuuro suklaarouheella
  • Aloita kiehauttamalla täysjyväriisi vedessä.
  • Lisää kylmä vesi ja siivilöi.
  • Kuumenna kauramaito kanelitangon ja sitruunankuoren kera, ja kun seos alkaa kiehua, lisää mukaan riisi.
  • Anna ainesten kiehua noin puolen tunnin ajan ja hämmennä sitä jatkuvasti, jotta se ei jää kiinni kattilan pohjaan.
  • Ota kattila lämmöltä ja anna puuron viiletä.
  • Ennen tarjoilua ripottele vielä kanelia puuron pinnalle.

Kuten mainitsimme, voit käyttää riisipuuron valmistuksessa mitä tahansa vähäkalorista maitoa: rasvatonta maitoa, soija- tai mantelimaitoa tai mitä tahansa muuta vastaavaa. Tämän herkun menestys on joka tapauksessa taattu!

  • Gaucheron, F. (2005). The minerals of milk. Reproduction Nutrition Development. https://doi.org/10.1051/rnd:2005030
  • Steinmetz, K. A., Childs, M. T., Stimson, C., Kushi, L. H., McGovern, P. G., Potter, J. D., & Yamanaka, W. K. (1994). Effect of consumption of whole milk and skim milk on blood lipid profiles in healthy men. American Journal of Clinical Nutrition. https://doi.org/10.1093/ajcn/59.3.612
  • Arrowsmith, S., Kendrick, A., & Wray, S. (2010). Drugs acting on the pregnant uterus. Obstetrics, Gynaecology and Reproductive Medicine. https://doi.org/10.1016/j.ogrm.2010.05.001