Logo image
Logo image

Banaani ja kaneli voivat auttaa uniongelmissa

2 minuuttia
Ruoka on tärkeä tekijä rentouttavan unen kannalta. Lue tästä artikkelista, kuinka banaanin ja kanelin uskomattomat hyödyt voivat helpottaa nukahtamista, ja opettele valmistamaan herkullista ja luonnollista banaani-kaneliteetä.
Banaani ja kaneli voivat auttaa uniongelmissa
Kirjoittanut Ángela Aragón
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Aika tuntuu kuluvan päivä päivältä yhä nopeammin. Loppumattomat työt tarkoittavat sitä, että ihmiset vievät niitä kotiinkin.

Onneksi moni on kuitenkin ymmärtänyt itsestä huolehtimisen tärkeyden. He ovat oppineet varaamaan itselleen hiukan vapaa-aikaakin oman terveytensä vuoksi.

Ongelma on siinä, että moni on edelleen liian stressaantunut silloin, kun olisi aika mennä nukkumaan. Kuten jo varmasti tiedät, stressi ei ainakaan edistä unta.

Some figure

Siksi on hyvä muistaa, että painon lisäksi ruoka vaikuttaa kehomme sisäisiin toimintoihin. On olemassa kahdenlaisia ruoka-aineita: rentouttavia ja piristäviä. Ensiksi mainittu kannattaa lisätä ruokavalioon erityisesti illalla.

Tänään haluamme kertoa sinulle kahdesta tavallisesta ruoasta. Ne ovat banaani ja kaneli. Ne ovat saaneet paljon negatiivista huomiota johtuen osittain niiden makeasta mausta, jonka perusteella ihmiset olettavat niiden lihottavan. Tästä syystä moni ei syö niitä lainkaan, mutta se on suuri virhe.

Usko tai älä, kaneli voi auttaa pääsemään eroon rasvasta. Banaanit puolestaan aktivoivat lihaksiamme ja ovat avuksi muun muassa treenaamisen aikana.

Kuinka banaanit auttavat nukkumaan

Some figure

Olet luultavasti nähnyt tennispelaajien syövän banaaneja erätauoilla. Tämä johtuu siitä, että ne sisältävät magnesiumia ja kaliumia. Nämä hivenaineet ehkäisevät vaativan liikuntalajin aiheuttamia lihaskramppeja lievittämällä lihasjännitystä ja antavat keholle energiaa.

Banaaneilla on myös paljon muitakin hyötyjä: ne säätelevät verenpainetta ja poistavat elimistöön kerääntyneitä haitallisia aineita.

Kaiken tämän lisäksi ne myös edistävät serotoniinin ja melatoniinin tuotantoa. Näitä hormoneja kannattaa olla elimistössä, sillä niiden erittyminen saa kortisolin, ja sitä kautta myös ahdistuksen, vähenemään. Kaiken tämän takia banaanit ovat loistava apu rentouttavan unen saamisessa.

Jos kaipaat herkullista ja terveellistä lisäystä ruokavalioosi, suosittelemme banaanin ja kanelin yhdistelmää.

Näin kaneli auttaa nukkumaan

Kaneli on ihanteellinen aine ruoissa olevan sokerin vähentämisessä. Siksi se sopii täydellisesti banaanin kanssa.

Se myös helpottaa ruoansulatusta, mistä on erittäin paljon hyötyä unen kannalta. Jos nimittäin kärsit raskaan tuntuisesta vatsasta tai närästyksestä, sinun on lähes mahdotonta nukkua.

Tämän lisäksi kaneli edistää verenkiertoa ja säätelee verenpainetta. Tämä edesauttaa rentoutumista.

Kuten huomaat, kyseinen mauste edistää banaanien hyviä ominaisuuksia ja estää niiden negatiivisia vaikutuksia. Voit siis huoletta syödä banaaneja kanelin kera ilman pelkoa lihomisesta tai diabeteksesta. Muista, että lääkärit suosittelevat syömään kanelia diabeteksen, sepelvaltimotaudin ja verisuoniongelmien hoidossa.

Katsotaanpa muutamia herkullisia reseptejä, joissa on hyödynnetty näitä kahta terveellistä ruoka-ainetta.

Banaani ja kaneli -juoma

Some figure

Tämä on erittäin helppo resepti.

Ainekset

  • 1 banaani
  • kanelia (oman maun mukaan)
  • Noin litra vettä

Valmistus

  • Laita vesi kiehumaan kattilaan ja valmistele sillä aikaa muut ainekset.
  • Älä kuori banaania. Pese se huolellisesti poistaaksesi mahdolliset käsittelyaineet.
  • Leikkaa irti banaanin molemmat päät.
  • Laita banaani kiehuvaan veteen poistamatta kuorta. Anna hautua 15-20 minuuttia.
  • 20 minuutin jälkeen käännä levy pois päältä ja siivilöi neste.
  • Lisää haluamasi määrä kanelia.

Tämä banaanista ja kanelista valmistettu juoma on helppo valmistaa ja se tulee hyvään tarpeeseen, kun haluat saada rentouttavan unen. Se kannattaa juoda tunti ennen nukkumaanmenoa.

Yhdistä se johonkin rentouttavaan aktiviteettiin, ja hetken päästä huomaat sen vaikutukset. Seuraavana päivänä heräät riittävän energisenä päivän puuhiin.

Kiinnostaako kokeilla, miten banaani ja kaneli voivat auttaa sinua? Kerro meille, oliko tästä juomasta apua!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Alonso, J. R. (2004). Tratado de Fitofármacos y nutracéuticos. Buenos Aires: Corpus.
  • Cañigueral, S. (1998). Plantas medicinales y drogas vegetales para infusión y tisana. Milan: OEMF International.
  • Pamplona Roger, J. (1995). Enciclopedia de las plantas medicinales (vol. II). Madrid: Safeliz.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.