Älä anna näitä 8 ruokaa vauvalle

Yksi vanhempien suurimmista huolista vauvan ensimmäisinä vuosina on ravinto. Eräät ruoat ovatkin hyvin haitallisia vauvalle, ja nyt kerromme aiheesta tarkemmin.
Älä anna näitä 8 ruokaa vauvalle

Viimeisin päivitys: 11 tammikuuta, 2019

Lista ruoista, joita vauvalle ei tulisi antaa, on vanhemmille kullanarvoinen. Kun lapsi kehittyy, on tärkeää hoitaa ja suojella häntä hyvin.

Täysipainoisin ja ravinteikkain ruoka vauvalle on tietysti rintamaito. On kuitenkin tarpeen ottaa mukaan myös eräitä muita ruokia vauvan kehitysvaiheesta riippuen.

Ihanteellinen ikä ruokien maistelun aloittamiseen on noin kuusi kuukautta. Tällöin vauva pystyy olemaan paikoillaan ja syömään uusia ruokia kunnolla.

Yleisesti ottaen vauvan ruokavalioon kuuluu yksinkertaisia ja kevyitä ruokia, kuten hedelmiä ja kasviksia soseiden muodossa. Vanhempien tulee olla tarkkana niiden tuotteiden kanssa joita vauvalle ei saa antaa, sillä ne voivat vahingoittaa lapsen elimistöä.

Ruoat, joita ei tule antaa alle 1-vuotiaalle vauvalle

On eräitä tuotteita, jotka ovat täysin kiellettyjä vauvan ruokavaliossa. Seuraava lista toimii perustana aterioiden suunnittelussa.

1. Sokeri

lapsi syö jäätelöä

Sokerin haitalliset vaikutukset tunnetaan yleisesti. Vältä sokerin lisäämistä maitoon tai muihin ruokiin, sillä muuten saat vauvasi tottumaan makeiden ruokien syömiseen.

Vauvan kitalaki ei vielä ole täysin kehittynyt, joten hän ei pysty erottamaan makeita ruokia muista. Käytä tätä hyväksesi!

  • Jos haluat makeuttaa vauvasi ruokia, käytä murskattua banaania tai pientä määrää rintamaitoa, jotta voisit välttää varhaista sokeririippuvuutta.

2. Hunaja

ei hunajaa vauvalle

Vaikka voikin tuntua hyvältä idealta käyttää luonnollista tuotetta vauvan ruoan makeuttamiseen, hunajaa ei saa käyttää sokerin korvaamiseksi.

Alle vuoden vanhoilla vauvoilla hunajassa on botulismin riski (suolistosairaus, joka aiheuttaa ummetusta ja voi vaikeuttaa imetystä, tai voi olla jopa kohtalokas).

3. Suola

ei suolaa vauvalle

Aivan kuten kaksi edellistäkin tuotetta, suola parantaa ruoan makua, mutta sitä ei kannata ottaa vauvan ruokavalioon ennen kuin hän on vähintään vuoden vanha. Se voi muuten olla vakava haitta vauvan munuaisille.

Vauvalla nämä elimet eivät ole tarpeeksi kehittyneet suurien suolamäärien käsittelyyn. Voit lisätä suolaa ruokaan kohtuullisesti ensimmäisen syntymäpäivän mentyä ohitse.

4. Kala ja äyriäiset

Vaikka kala onkin erittäin terveellinen proteiinin lähde, sitä ei suositella vauvoille. Jotkut kalalajit sisältävät nimittäin paljon elohopeaa, joka voi vaikuttaa lapsen hermostoon hyvin haitallisesti.

ei mereneläviä vauvalle

Ei myöskään kannata syöttää vauvalle katkarapuja tai muita äyriäisiä, sillä niiden kadmiumin määrä voi vaikuttaa negatiivisesti munuaisten kehitykseen ja toimintaan.

5. Vähärasvaiset maitotuotteet

maitotuotteet

Vaikka säännöllinen maidonjuonti ei korvaakaan rintamaitoa, on hyvä idea antaa lapselle joitakin terveellisiä eläinrasvoja sisältäviä tuotteita. Näihin kuuluvat esimerkiksi jogurtti ja juusto kohtuudella nautittuina.

Kannattaisi kuitenkin välttää rasvattomien maitotuotteiden antamista, sillä rasva on tärkeä vitamiinien ja kaloreiden lähde.

6. Eräät kasvikset

ei pinaattia vauvalle

On totta, että lapsen tulisi saada kasviksia, jotta keho saisi ravinteita ja vitamiineja. Niihin kasviksiin, joita vauvalle ei kuitenkaan koskaan tule antaa, kuuluvat:

Näissä kasviksissa on runsaasti nitraatteja, mikä aiheuttaa methemoglobinemiaa – tämä on sairaus, johon kuuluu ihon muuttuminen sinertäväksi ja joka vaikuttaa limakalvoihin sekä vähentää hapen määrää verenkierrossa.

7. Kofeiinia sisältävät juomat

kofeiini

Jotkut vanhemmat eivät ole tietoisia siitä, kuinka vahingollisia kofeiinipitoiset juomat voivat vauvalle olla. Kahvi, hiilihapolliset juomat ja tee voivat sisältää suuren määrän kofeiinia ja muita lisättyjä aineita, jotka estävät vauvan kehossa raudan ja kalsiumin imeyttämistä. Ne aiheuttavat myös vauvan hermoston liikaa stimulointia.

8. Pähkinät ja valmiit välipalat

ei manteleita vauvalle

Älä anna vauvalle pähkinöitä, jos hän on alle vuoden vanha, sillä vaarana voi olla tukehtuminen. Pähkinät voidaan lisätä lapsen ruokavalioon kun hän on vähintään viisivuotias, ja vain valvonnan alla.

Ei myöskään ole hyvä idea antaa vauvan syödä esimerkiksi perunalastuja, paistettuja ruokia tai mitään muitakaan teollisia tuotteita. Näissä on usein suuri määrä sokeria tai suolaa sekä muita lisäaineita, jotka voivat vahingoittaa pienen terveyttä. Ne eivät tietenkään ole suositeltavaa tarjottavaa ensimmäisen syntymäpäivän jälkeenkään, joten odota niiden esittelemisessä mahdollisimman kauan.

On tärkeää olla tarkkana vauvan ruokavalion kanssa silloin, kun hän on vielä hyvin pieni. Kun alat lisätä kiinteitä ruokia aterioihin, tarkista että niistä ei ole haittavaikutuksia lapsesi terveydelle. Jos olet jostakin epävarma, kysy asiasta lääkäriltä.

Älä unohda näitä perusneuvoja, jos kotonasi on alle yksivuotias!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Mis NF., Braegger C., Bronsky J., Campoy C., et al., Sugar in infants, children and adolescents: a position paper of the european society for paediatric gastroenterology, hepatology and nutrition committee on nutrition. J Pediatr Gastroenterol Nutr, 2017. 65 (6): 681-696.
  • Wikstrom S., Holst E., Infant botulism- why honey should be avoided for children up to one year. Lakartidningen, 2017.
  • Johnson RJ., Sánchez Lozada LG., Andrews P., Lanaspa MA., Perspective: a historical and scientific perspective of sugar and its relation with obesity and diabetes. Adv Nutr, 2017. 8 (3): 412-422.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.