Logo image
Logo image

Aivohalvauksen riskitekijät ja oireet

2 minuuttia
Aivohalvaus eli aivoverenkiertohäiriö voi aiheuttaa esimerkiksi äkillistä päänsärkyä, näön menetystä tai toispuolihalvausta.
Aivohalvauksen riskitekijät ja oireet
Kirjoittanut Carmen Martín
Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Tässä artikkelissa tutustumme tarkemmin siihen, mitkä aivohalvauksen eli aivoverenkiertohäiriön riskitekijät ja oireet ovat.

Aivohalvaus eli aivoverenkiertohäiriö on äkillinen neurologinen oireyhtymä, johon liittyy monia riskitekijöitä ja oireita. Siihen liittyy joko aivojen verenvuotoa tai verenkierron päättymistä.

Kun veri ei enää kulje aivoihin oikealla tavalla, tapahtuu aivokudosten kuolema. Se siis johtaa neurologiseen puutteeseen, joka voi johtaa kehitysvammaan tai jopa kuolemaan.

Termillä “halvaus” viitataan joko minkä vain elimen verenvuotoon tai vereen liittyvään häiriöön. Halvauksia on siis monenlaisia kyseessä olevasta elimestä riippuen. Aivohalvauksella viitataan tarkemmin sanottuna aivoverisuonihäiriöön.

Aivohalvauksen esiintyvyys on korkea, varsinkin vanhempien henkilöiden keskuudessa. On siis tärkeää tietää mitkä aivohalvauksen riskitekijät ja oireet ovat.

Mikä aivohalvaus on?

Termi “aivohalvaus” voi viitata erilaisiin aivoverenkiertohäiriöihin. Näitä ovat mm. aivoverenvuoto, aivoinfarkti, ohimenevä aivoverenkiertohäiriö, jne.

  • Aivohalvauksesta puhuttaessa tarkoitetaan verenvuodon lakkaamista aivoissa. Sen voi aiheuttaa ensin tukos aivoihin verta tuottavissa verisuonissa (iskemia). Tämä liittyy yleensä ateroskleroosiongelmiin. Toisekseen, se voi johtua aivojen sisäisestä verenvuodosta tai verenvuotohalvauksesta.
  • Apopleksia on vanha termi, jota käytettiin alunperin tiettyjen aivotoimintojen keskeytymisten nimeämiseen.

Aivohalvauksen riskitekijät

Some figure

Aivohalvauksen riskitekijät voidaan jakaa muokkaamattomissa oleviin sekä muokkaamattomiin tekijöihin. Muokkaamattomissa oleviin riskitekijöihin kuuluvat ikä, sukupuoli ja perhehistoria. Aivohalvauksen riski kaksinkertaistuu 55 ikävuodesta lähtien aina 10 vuoden välein. Sitä esiintyy myös enemmän miehillä kuin naisilla. Huomaathan myös, että jos joku perheenjäsenistäsi on jo saanut aivohalvauksen, kasvaa sen todennäköisyys sinulla.

On myös muita muokattavissa olevia riskitekijöitä:

  • Valtimoverenpaine. Tämä on yksi yleisimmistä verisuonihäiriöistä ja sen esiintyvyys kasvaa myös iän myötä. Normaali verenpaine on 130/80 mmHg. Suolan käyttöä tulisikin rajoittaa kahteen grammaan päivässä hallitaksemme paremmin verenpainetta ja vähentääksemme aivohalvauksen riskiä.
  • Tupakointi. Tämä vahingoittaa suoraan valtimoita.
  • Kolesteroli. Noin 200 mg/dl oleva kolesterolitaso voi johtaa ateroskleroosiongelmiin sekä lisätä valtimotukkeuman riskiä. On siis tärkeää huolehtia ruokavaliosta sekä vähentää tyydyttyneiden rasvojen käyttöä.
  • Vähän liikkuva elämäntyyli. Meidän tulisi harrastaa liikuntaa tai kävellä vähintään puoli tuntia päivässä viisi kertaa viikossa.
  • Stressi on myös tärkeä sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.
  • Diabetes voi myös olla määräävä tekijä sekä aikaisemmin koettu sydän- ja verisuonitauti.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: 8 oiretta, jotka varoittavat sydänkohtauksesta

Aivohalvauksen oireet

Some figure

Oireet vaihtelevat aivojen vahingoittuneesta alueesta riippuen. Ne voivat olla sensorisia, motorisia tai yhdistelmä kumpaakin. Yleisimpiä oireita ovat:

  • Dysartria. Ihmisellä on vaikeus puhua tai ymmärtää puhetta.
  • Toispuolihalvaus. Ihminen menettää voimat tai halvaantuu vartalon samalla puolella olevasta käsivarresta ja jalasta sekä osittain kasvoista.
  • Tasapaino- ja koordinaatio-ongelmat. Yleensä tähän liittyy myös huimausta.
  • Vaikeus kävellä.
  • Äkillinen ja vakava pääkipu. Ihminen saattaa myös menettää näön.

Nämä ovat tilanteita, joissa halvaus voi olla voimakkuudeltaan ja kestoltaan vähäistä ja jää siten huomaamatta. Tällaisessa tapauksessa saatetaan kokea lievää lihasheikkoutta, pieniä unettomuusjaksoja ja/tai sekavuutta.

Jos joitakin näistä oireista esiintyy, tulee mennä ensiapuun. Aivohalvaus on ajasta riippuva sairaus ja se täytyy hoitaa niin pian kuin mahdollista.

Saatat myös pitää: 5 ruokavirhettä, jotka korkeasta kolesterolista kärsivät ihmiset tekevät

Yhteenveto

Aivohalvauksen tapahtuessa on erittäin tärkeää mennä sairaalaan niin pian kuin vain mahdollista, jotta hoito voidaan aloittaa varhain. Pidä mielessä, että pystyt palauttamaan kaikki mahdolliset aivojen toimintaan vaikuttavat tekijät vain ensimmäisten tuntien aikana.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • La Apoplejia o Derrame Cerebral (Stroke) | Family Caregiver Alliance. (n.d.). Retrieved May 30, 2019, from https://www.caregiver.org/la-apoplejia-o-derrame-cerebral-stroke
  • Ictus cerebral, ACV o Accidente Cerebrovascular: sintomas y tratamiento. Clínica Universidad de Navarra. (n.d.). Retrieved May 30, 2019, from https://www.cun.es/enfermedades-tratamientos/enfermedades/ictus
  • La apoplejía una de las causas más importantes de discapacidad. (n.d.). Retrieved from https://www.immedicohospitalario.es/noticia/7845/la-apoplejia-una-de-las-causas-mas-importantes-de-discapacidad
  • Accidente cerebrovascular | El Sistema Nervioso. (n.d.). Retrieved May 30, 2019, from http://agrega.educacion.es/repositorio/14062013/46/es_2013061412_9103939/SistemaNervioso/accidente_cerebrovascular.html
  • Accidente cerebrovascular – International – Reeve Foundation. (n.d.). Retrieved May 30, 2019, from https://www.christopherreeve.org/es/international/top-paralysis-topics-in-spanish/stroke

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.