Uusi tukilaite auttaa halvaantuneita lapsia kävelemään

toukokuu 31, 2017
Vaikka tämä uusi tukiranka saattaakin olla ratkaisu monelle halvaantuneelle lapselle, jonka selkäranka on vammautunut, sen suurena ongelmana on kuitenkin korkea hinta.

Moni tutkija pyrkii tälläkin hetkellä suuria riskejä ottaen todistamaan sen, että kenenkään ei tarvitse enää käyttää pyörätuolia muutaman vuoden päästä.

Emme tässä viittaa tieteellisiin edistysaskeleisiin tai uusiin löydöksiin koskien selkärangan rekonstruktiota, vaan puhumme tällä kertaa neurotieteestä ja robotiikasta. Ne toimivat yhteistyössä muun muassa erään tukirangan kehittelyssä, josta kerromme tarkemmin seuraavaksi.

Lähitulevaisuudessa tullaan yhdistämään teknologian alueita ihmisen kehoon liittyen – tämä maailma koostuu muun muassa siruista, kaapeleista ja sensoreista. Tällä tavalla voidaan palauttaa menetettyjä tai vahingoittuneita kehon toimintoja.

Kyseessä onkin hyvin suurta toiveikkuutta sisältävä kehittelyn alue, ja se tarvitsee vielä paljon investointeja ja sitoutumista monilta instituutioilta.

Yksi kaikkein toiveikkaimmista projekteista on epäilemättä liikkumisen tukirankoja koskeva, ja tämän kehittelyn tavoitteena on antaa halvaantuneille lapsille taas kyky kävellä. Tämä on sekä koskettava että monimutkainen aihe, josta haluamme tällä kertaa kertoa tarkemmin – jatka lukemista, sillä projekti on hyvin tärkeä!

Tukiranka halvaantuneille lapsille tuo muutakin kuin liikkeen

Tämä mekaaninen tukiranka on erään tyyppisen insinöörikehittelyn tulosta, ja sitä on tutkittu ja kehitelty useilla aloilla jo jonkin aikaa. Sitä onkin tutkittu muun muassa armeijan ja lääketieteen aloilla, ja etenkin kuntoutusta koskien.

Tukirangassa käytetään useita biometrisiä sensoreita ja hydraulisia moottoreita.

Ensinäkemältä tuntuu, että tämä systeemi on hyvin vaikuttava ja painava. Sen ideana on, että varusteet ovat mahdollisimman ergonomiset. Tämä takaa sen, että tukiranka voi parantaa niiden ihmisten liikkuvuutta, joilla sitä ei täysin ole, ja siten laite voi tarjota heille vapautta.

Halvaantuneet lapset – potilaat, jotka tarvitsevat kipeiten uutta teknologiaa

Yksi erittäin tunnettu tukiranka on vuodelta 2005 peräisin olevan malli HAL-5, joka on suunniteltu auttamaan ikääntyneitä tai vammaisia ihmisiä kävelemään.

Tässä järjestelmässä on pitkä akun kesto, eikä se paina paljoa, ja muotoilu on myös miellyttävä.

Siitä huolimatta, että tukirankoja on olemassa ikääntyneemmille ihmisille, maailman ensimmäinen tukilaite lapsia varten esiteltiin kesäkuussa 2016. Se on edelleen kehitysvaiheessa, mutta espanjalainen organisaatio nimeltään Spanish National Research Council (CSIC) on todennut, että tämä tukiranka on vain alku heidän suunnitelmissaan koskien kyseistä teknologiaa.

  • On elintärkeää, että tämän tyyppisiä laitteita voidaan tarjota halvantuneille lapsille, jotka ovat 3-14-vuotiaita ja joilla on selkärangan ongelmia.
  • Robottikehittelyn projektista vastuussa olevat kertovat, että nämä tukirangat tulevat pian olemaan käytettävissä sairaaloissa, joissa ne ovat osa tietyn tyyppistä lihaskuntoutusta. Tämä auttaa sellaisia lapsia, joilla on selkärangan lihasten atropiaa, jotta he voisivat pitää yllä liikkuvuuttaan.
tytön tukiranka

  • Intensiivinen kuntoutus tukirangan avulla on elintärkeää, kun kyseessä on nuori lapsi. Tämä johtuu siitä, että lapsen hermoston toiminta ja hänen kykynsä saada takaisin osa liikkuvuuttaan on varmasti todennäköisempää kuin aikuisten kohdalla.
  • Tukiranka on erityisen tärkeä sellaisissa tapauksissa, joissa kyseessä on lihasten atropia. Tämä on erään tyyppinen sairaus, joka diagnosoidaan lapsilla 7-18 kuukauden iässä. Siten nämä lapset eivät ole pystyneet ottamaan yhtäkään askelta elämänsä aikana. Lisäksi heidän fyysisen toimintansa ja lihastensa kunnon heikkeneminen on usein etenevää.
  • Tukirangan käyttö tarjoaa toivoa niille potilaille, joilla on lihasten atropiaa, ja siten se on tietysti helpotus myös heidän perheilleen.
  • Tämä laite mahdollistaa sen, että halvaantuneet lapset voivat elää parempaa elämää. Lisäksi he kokevat liikkuvuuden paranemisen ohella kohennuksen fyysisessä kunnossaan, ja todennäköisyys tilan huononemisesta madaltuu.

Tukirangan kehittelyn tulevaisuus ei silti ole varmaa

Halvaantuneille lapsille tukirangat ovat kuin Teräsmiehen haarniska. Ne ovat ihmeellisiä kehitelmiä, jotka mahdollistavat sen, että lapsi voi nousta pystyyn ja tehdä jotakin sellaista, jota moni heistä ei koskaan ole voinut tehdä – kävellä.

  • Laite toimii siten, että sitä ohjaa selkärankaa stimuloiva järjestelmä, jossa on käytössä sensoreja. Nämä sensorit ovat yhteydessä ihmisen hermoston reaktioihin huolimatta siitä, kuinka heikkoa tämä reagointi on, ja näin tukiranka lähtee sitten liikkeelle.
  • Jokaisella lapsella on oman tyyppisensä lihasten atropia tai selkärangan ongelma, ja ainoa tapa tarjota parasta hoitoa lapselle on räätälöidyn tukirangan luonti jokaiselle erikseen.
  • Lisäksi tukirangat ovat kalliita, ja ne ovat myös monimutkaisia viritelmiä. Siksi siitä huolimatta, että lapset ja heidän perheensä saavat tästä kehittelystä toivoa, tukirangat eivät kuitenkaan kustannusten vuoksi ole realistinen vaihtoehto suurimmalle osalle potilaista.
  • Joissakin sairaaloissa on vain tiettyjä malleja. Lisäksi projektista vastaavat sanovat, että lapsi voi tällä hetkellä saada tällaisen laitteen vain siten, että perhe vuokraa sen. Ikävä kyllä tämä maksaa perheelle 800 euroa kuussa.
jalat ja tukiranka

Tämä summa on liian suuri useimmille perheille. Siksi tukirangan saaminen lapsen liikkumisen mahdollistamiseksi voikin olla kaukainen unelma. Surullista kyllä, sillä tavalla tämä projekti voikin tuoda enemmän surua kuin iloa tällaisiin perheisiin.

Lisäksi nämä lapset tarvitsevat tätä teknologiaa ja sen hyötyjä juuri nyt, sillä jokainen ohimenevä kuukausi on yksi menetetty kuukausi kuntoutuksen kannalta. Tämä vähentää lapsen mahdollisuuksia saada parannus elämänlaatuunsa.

Me toivomme, että hallitukset investoivat tämän tyyppisiin projekteihin, sillä niinkin perustavanlaatuinen ja mahtava asia kuin kävely ei ole kaikille itsestäänselvyys, ja sen tulisi olla saatavilla jokaiselle.

UUTISIA VERKOSSA