Aito rakkaus kunnioittaa menneisyyttäsi

· marraskuu 9, 2018
Avaa silmäsi. Älä jätä huomiotta epämukavuuden tunnetta, vaan katso tilannetta objektiivisesti. Aito rakkaus täyttää ihmisen ilolla ja onnella, ei tuskalla ja epämukavuudella.

Kun kyseessä on aito rakkaus, ei mikään mennyt voi vaikuttaa nykyhetkeen. Mutta jos näin ei ole, on tärkeää lopettaa suhde, sillä se aiheuttaa yleensä vain ongelmia.

Monet parit muistelevat usein menneitä, joko aikaa jolloin he eivät olleet vielä yhdessä tai ehkä jopa aikaa kun olivat.

Tämä voi kuitenkin johtaa toimintaan, joka lopulta pilaa suhteen. Tänään keskustelemme joistakin näistä toimintatavoista ja opimme, miksei kyseessä ole tällöin aito rakkaus.

Et ole menneisyytesi, olet nykyhetkesi

nainen kävelemässä yksin pitkällä tiellä

Jos kaikissa ihmissuhteissa tulisi muistaa jokin asia, se on se että virheet ovat menneisyyttä. Me kaikki olemme tehneet virheitä jossain vaiheessa ja oppineet niistä. Nykyhetkessä ei ole tilaa asioille, joita ei ole enää olemassa.

Jos menneet kuitenkin otetaan esille hyvin paljon suhteessa, saattaa tapahtua yksi suhteen kannalta kaikkein haitallisimmista asioista: menneiden käyttäminen aseena toista vastaan.

Kuinka monta kertaa riidan aikana olemmekaan sanoneet jotain tämän kaltaista: ”Etkö muista, että itsekin teit näin?” tai ”Oletko unohtanut, että itse satutit minua aiemmin?”

Käytämme hyväksi toisen tekemiä virheitä puolustaaksemme itseämme tai oikeuttaaksemme itsellemme jotakin riidan aikana. Tämä vahingoittaa suhdetta ja se on likaista peliä.

Annammeko todella toisen virheet anteeksi ja pyrimme rakentamaan suhteen ilman kaunaa? Vai miksi oikein otamme jatkuvasti menneitä esille?

Aito rakkaus ei kritisoi

kylmä halaus

Aito rakkaus ei koskaan kritisoi tai tuomitse menneisyyttäsi, sillä jos kumppanisi muistuttaa sinua jatkuvasti aiemmista virheistäsi, hän yrittää ehkä manipuloida tai nöyryyttää sinua.

Moni ihminen sanoo asioita kuten ”Se on omaksi parhaaksesi”, ”Sinun on muututtava”, ”Tällä tavoin et pääse mihinkään”, mikä osoittaa sen etteivät he hyväksy kumppaniaan täysin.

Aito rakkaus tarkoittaa täydellistä hyväksyntää. Emme halua muuttaa toista ihmistä ja vielä vähemmän muistuttaa häntä hänen menneistä virheistään.

Joskus tunneriippuvuus estää näkemästä kaikkea tätä, tai kyseessä on taidokas manipuloija. Joillakin ihmisillä on naamio, joka toimii niin hyvin, että rakkauden sokaisemina emme näe asioita selkeästi.

Tämän voi ratkaista vastaamalla muutamaan kysymykseen: Häpeänkö sitä mitä olen? Haluanko olla sellainen kuin kumppanini haluaa minun olevan? Tuntuvatko kumppanin sanat pahoilta?

Jos vastaus on kyllä, kyseessä ei ole aito rakkaus, vaan jotain ihan muuta.

Aito rakkaus ei satu

lintu aukaisee naisen mekon

Ainoa keino selvittää, onko kyseessä aito rakkaus vai ei, on tunnustella sattuuko se. Tällä tarkoitamme seuraavaa: Täyttääkö se sinut huolilla, stressaako se sinua, tekeekö se sinusta onnettoman ja jännittyneen?

Aito rakkaus vaatii tietyn määrän vaivannäköä sen vaalimiseksi, ravitsemiseksi ja ylläpitämiseksi. Tämän vaivannäön ei kuitenkaan tulisi olla tuskallista kidutusta.

Jos suhde muuttuu vaikeaksi, on tärkeää arvioida tilanne. Ehkäpä kumppanisi kohtelee sinua kaltoin etkä edes tiedosta sitä. Ehkä hän manipuloi sinua.

Joskus on vaikeaa hyväksyä, että meille kaikkein rakkain ihminen ei hyväksy meitä sellaisina kuin olemme, tuomitsee meidät menneisyytemme perusteella, kritisoi meitä siitä ja yrittää muuttaa meitä.

Avaa silmäsi. Älä jätä huomiotta epämiellyttävää tunnetta, vaan katso tilannetta objektiivisesti auttaaksesi itseäsi.

Aito rakkaus täyttää ihmisen ilolla ja onnella, ei tuskalla ja epämukavuudella.