8 jokapäiväistä tapaa, jotka haittaavat sydämen toimintaa

Sydän on kautta aikojen ilmennyt kirjallisuudessa ja taiteessa rakkauden elimenä ja aikoinaan uskottiin, että juuri sydämessä syntyivät tunteet. Nykyään tiedetään, että aivot tuottavat kaikki ihmisen tunteet, eikä sydämellä ole siinä osaa eikä arpaa. Sydän on silti yksi tärkeimmistä ihmisen elimistä, sillä se pitää meidät hengissä pumppaamalla verta kaikkialle kehoon.

Aina sydämen terveys ei kuitenkaan ole etusijalla ja usein ei tule ajatelleeksi, mitkä kaikki asiat vaikuttavat sen toimintaan. Esimerkiksi elämäntyylillä, ruokavaliolla, stressillä ja vastoinkäymisillä on oma paikkansa sydämen hyvinvoinnissa. Tässä artikkelissa tutustumme kahdeksaan huonoon tapaan, jotka voivat aiheuttaa sydänongelmia. 

Sydämesi ja sinä

Sydän on verenkiertojärjestelmän pääelin, joka pumppaa verta kehon isoon ja pieneen verenkiertoon. Veren mukana kaikkiin kehonosiin kulkeutuu happea, ravintoaineita ja hormoneja. Veressä ilmenee myös kuona-aineita, jotka kulkeutuvat muihin elimiin ja kudoksiin.

Elimistömme toimii kuin monimutkainen koneisto, jonka jokainen osa on tärkeä kokonaisuuden toiminnan kannalta. Pienetkin muutokset voivat aiheuttaa ongelmia tämän järjestelmän toiminnassa ja hyvinvoinnissa. Jos verenkierto ja sydän eivät toimi kuten niiden kuuluisi, ne voivat aiheuttaa verenkiertojärjestelmän sairauksia, joista jotkut ovat vakavia ja toiset hoidettavissa. Sydämen ongelmista kielivät seuraavat oireet:

  • Valtimonkovettumatauti: Tauti alkaa valtimoiden sisäpintaa verhoavasta ohuesta sisäkalvosta, jonka alle alkaa kertyä pääasiassa veren kolesterolista peräisin olevaa materiaalia. Valtimot ahtautuvat ja kovettuvat, eivätkä ne pysty kuljettamaan verta vapaasti. Tämä vaikuttaa sydämen toimintaan.
  • Rintakipu: Kun koet vakavaa ja yllättävää rintakipua, joka iskee yhtäkkiä ja tuntuu puristavana tai painavana tunteena, sydämesi ei saa tarpeeksi verta. Kipu on kehon tapa ilmoittaa, että jotakin on pielessä. Hakeudu hoitoon välittömästi.
  • Sydänkohtaus: Sydänkohtaus on vakava tila, jossa verenkulku sydämeen on estynyt esimerkiksi veritulpan seurauksena. Sydänkohtauksessa osa sydänlihaksesta vaurioituu usein pysyvästi hapenpuutteen takia. Sydänkohtaus vaatii välitöntä hoitoa sairaalassa.
  • Aivoverenvuoto tai aivohalvaus: Jos verisuoni katkeaa aivoissa tai jos aivoihin kulkeutuu veritulppa, voivat seuraukset olla hengenvaaralliset. Hapenpuutteen takia aivokudosta tuhoutuu nopeasti. Aivohalvaus syntyy yleensä äkisti. Yleisin oire on toispuoleinen raajojen toimintahäiriö. Mukana on usein puutumisia ja muita tuntohäiriöitä sekä puuroutunut puhe. Riippuen infarktin paikasta voi esiintyä monenlaisia muitakin oireita, esimerkiksi roikkuva suupieli, näköhäiriöitä, huimausta tai sekavuutta.

On olemassa monia riskitekijöitä, jotka aiheuttavat verisuonten ja sydämen ongelmia. Ikääntyminen lisää riskiä verenkiertojärjestelmän ongelmiin. Ikääntyminen tuo mukanaan kohonneet kolesteroliarvot, valtimoiden kovettumisen ja veritulppien riskin. Elämäntyyli vaikuttaa kuitenkin pitkälti siihen, miten terveenä verisuonet ja sydän pysyvät.

8 jokapäiväistä tapaa, jotka vahingoittavat sydäntä

Nykypäivän elämä on kiireistä ja lähes jokainen käy läpi stressaavia aikoja. Usein huonot tavat syntyvät kiireen keskellä, kun tuntuu, ettei aika riitä esimerkiksi terveellisen ruokavalion suunnitteluun ja toteuttamiseen. Huonot ruokailutottumukset, tupakointi, liiallinen alkoholi ja työskentely, sekä jatkuva stressi lyhentävät elämää ja haittaavat kehon toimintaa. Lue lisää.

Laiska, liikkumaton elämä

Liikkumattomuus johtaa moniin ongelmiin, sillä hidas aineenvaihdunta ja verenkierron laiskuus voi aiheuttaa esimerkiksi diabetesta, verisuonten kovettumista ja ylipainoa. Säännöllinen liikunta eliminoi ylimääräisen rasvan elimistöstä ja verisuonista, vahvistaa sydäntä ja tekee verisuonista joustavammat. Huomaat jaksavasi paremmin, olevasi energisempi ja painokin pysyy kurissa.

Tupakointi

tupakointi1

Tupakointi on yksi elimistön suurimmista vihollisista. Vaikka tupakoinnin ajatellaan usein vaikuttavan vain keuhkojen ja suun terveyteen, tupakan myrkyt tekevät tuhojaan kaikkialla kehossa, myös verenkierrossa ja sydämessä.

Tupakointi supistaa verisuonia, kiihdyttää sydämen rytmiä, vähentää sydämen saamaa hapen määrää ja kaiken kaikkiaan johtaa siihen, että sydän joutuu työskentelemään enemmän veren pumppaamisessa, mikä kiihdyttää rasvojen kertymistä ja aiheuttaa korkeaa verenpainetta. Älä tupakoi, vaan stumppaa heti ja hae apua mahdollisiin vieroitusoireisiin apteekista.

Roskaruuan jatkuva syöminen

Olet varmasti tietoinen roskaruuan vaikutuksesta terveyteen ja vaa’an lukemiin. Roskaruoka sisältää valtavat määrät rasvaa, suolaa, sokeria ja vehnäjauhoja – yhdessä nämä ainekset ovat suoranaista myrkkyä kehollesi.

Kaikki ylimääräinen rasva, jota kehosi ei kuluta, varastoituu rasvaksi kudoksiin ja lopulta sitä kertyy myös sisäelinten ympärille ja verisuoniin. Ahtaat ja kovettuneet verisuonet ovat varma menolippu kohti sydämen ongelmia. Purilainen tai pizza silloin tällöin ei vielä aiheuta korjaamattomia vaurioita, mutta jatkuvasti nautittuna nämä rasvapommit vaikuttavat terveyteesi.

Jätä siis roskaruoka vähemmälle ja korvaa se hedelmillä, kasviksilla, hyvällä kuidulla ja proteiinilla, jotka alkavat hitaasti poistaa ylimääräistä rasvaa ja kuona-aineita kehosta. Terveellinenkin ruokavalio voi olla maukas ja tyydyttävä, joten keskity laatuun, käytä mielikuvitastasi reseptien kanssa ja inspiroidu etnisten keittiöiden uusista mauista. Pian huomaat, ettet enää edes kaipaa rasvaisia aterioita.

Liiallinen työskentely

Päivät venyvät toimistolla ja tuntuu, ettei aikaa jää mihinkään. Jos et omista päivästä yhtään aikaa itsellesi ja rentoutumiselle, olet vaarassa joutua stressin kouriin. Jos työelämän ja kodin välillä tasapainottelu käy ylivoimaisen raskaaksi tai jos koet olevasi valtavien psyykkisten paineiden alaisena jatkuvasti, ota tilanteen parantaminen päämääräksesi heti.

Stressi, psyykkiset ongelmat ja tunne-elämän myrskyt voivat johtaa sydämen toiminnan häiriintymiseen. Suurin paholainen on tietenkin stressi, sillä stressitilassa elimistö tuottaa suuria määriä stressihormoneja, jotka pitkällä aikavälillä aiheuttavat ongelmia elimistön toiminnassa. Jatkuva stressi altistaa tulehduksille ja sairauksille, alentaa kehon puolustusjärjestelmän toimintaa ja voi pahimmillaan johtaa jopa sydänkohtaukseen, sillä stressaantuneen verenpaine on koholla koko ajan.

Varmista siis, että saat tarpeeksi lepoa, pidä työajat säännöllisinä äläkä tuo töitä kotiin, pyhitä vapaapäivät niille asioille, joista nautit eniten. Liiku luonnossa, lueskele, urheile, kokkaa ja vietä aikaa perheen ja ystävien seurassa. Jokaisesta päivästä pitäisi löytyä vähintään yksi tunti, jonka aikana saat rentoutua täysin, esimerkiksi lasten nukkumaanmenon jälkeen.

Ala tietoisesti vähentämään stressaavia tekijöitä elämässäsi ja tekemään töitä sen eteen, että tunnet olosi energiseksi ja hyvinvoivaksi. Voit myös kokeilla erilaisia rentoutusharjoituksia ja meditointia mielen tyynnyttämiseen.

Vähäinen uni

nukkuminen

Uni on ihmiselle välttämättömän tärkeää, ja suositusten mukaan tulisi nukkua kahdeksan tuntia päivässä. Yön aikana keho puhdistuu ja palautuu päivän ponnistuksista ja haasteista, ja valmistautuu seuraavan päivän vaatimuksiin. Hormonaaliset ongelmat, jotka aiheutuvat usein jatkuvasta unen puutteesta tai unettomuudesta, voivat pahimmillaan aiheuttaa sydämen toimintahäiriöitä ja vaikuttaa negatiivisesti verenkiertojärjestelmään.

Liian vähäinen nesteytys

Vesi on kaiken elämän perusta, ja tarvitsemme vettä joka päivä pystyäksemme toimimaan normaalisti. Vesi puhdistaa kehon myrkyistä ja kuona-aineista, ylläpitää elintoimintoja ja pitää mielen kirkkaana. Jos haluat auttaa sydämen ja verisuoniston toimintaa, muista juoda paljon vettä koko päivän ajan, etenkin kesäisin tai ulkomaan aurinkolomilla.

Alkoholi

Jatkuva alkoholin kulutus voi vahingoittaa vakavasti maksan lisäksi sydäntä. Nauti alkoholia suositusten mukaan, ja voit varmistua siitä, että sydämesi toimii hyvin tulevaisuudessa.

Tiukka vegaaninen ruokavalio

Jos rajoitat syömisiäsi etkä pidä huolta B12-vitamiinin saannista, se vaikuttaa verenkiertojärjestelmän toimintaan.

Lopuksi…

Toivottavasti sait kuvan siitä, mitkä asiat vaikuttavat sydämen toimintaan. Ja koska kertaus on opintojen äiti, muista siis:

1. Syödä paljon hedelmiä, kasviksia, proteiinia ja kuitua.
2. Vähennä rasvan, sokerin ja suolan syöntiä.
3. Juo vähintään kaksi litraa vettä päivässä.
4. Liiku säännöllisesti, oli se sitten lenkkeilyä, uimista, pyöräilyä, tennistä…
5. Vältä liiallista kahvin ja teen juomista.
6. Vältä stressiä.
7. Tee rentoutusharjotuksia.
8. Nuku tarpeeksi joka yö.
9. Älä tupakoi.
10. Vältä alkoholia.