Thumb Author Thais Guillén Otero

Thais Guillén Otero

Biologia


Thais on valmistunut biologian kandidaatiksi, ja hän on mikropaleontologian asiantuntija, freelance-kirjoittaja ja väittelee tällä hetkellä tohtoriksi lykofyyttien ja saniaisten evoluutiostrategioiden kehittämisessä.

Kirjoittajasta

Thais valmistui Summa Cum Laude -arvosanoin biologian opinnoista Universidad de la Habana -yliopistosta (Havanna, Kuuba, 2010). Hän opiskeli myös organismibiologian ja ekologian maisteri tutkinnon Vrije Universiteit Brussel -yliopistossa (Bryssel, Belgia), josta valmistui vuonna 2015, ja biologisen monimuotoisuuden ja trooppisten ekosysteemien maisterin tutkinnon Queenslandin yliopistosta (Australia), valmistuen myöskin vuonna 2015.

Lisäksi hänellä on maisterin tutkinto luonnonperinnön ja yhteiskuntien evoluutiosta Muséum national d'Histoire naturelle -yliopistosta vuodelta 2016 ja maisterin tutkinto organismien biologiasta  ja ekologiasta  Université libre de Bruxelle  -yliopistosta samoin vuodelta 2016 .

Thais on työskennellyt mikropaleontologian asiantuntijana Kuubassa maaöljyn tutkimuskeskuksessa nimeltä Centro de Investigaciones del Petróleo. Kaiken lisäksi hän toimii freelance-kirjoittajana terveys- ja hyvinvointisivuston Mejor con Salud parissa , jossa hän kirjoittaa eritoten kauneuteen, luonnonhoitoihin ja koulutukseen liittyvää sisältöä.

Vapaa-ajallaan hän kirjoittaa kerronnallisia ja runollisia tekstejä lapsille, nuorille ja aikuisille.


Viimeiset artikkelit