8 kilpirauhaselle vaarallista kodin tuotetta

Hammastahna ja bakteereja torjuvat puhdistusaineet sisältävät ainesosia, jotka auttavat poistamaan tiettyjä mikro-organismeja, mutta jotka voivat myös olla haitallista kilpirauhasesi toiminnan kannalta.
8 kilpirauhaselle vaarallista kodin tuotetta
Gilberto Adaulfo Sánchez Abreu

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Gilberto Adaulfo Sánchez Abreu.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Kilpirauhanen on pieni ja perhosen muotoinen rauhanen, joka sijaitsee kaulan alaosassa, ja sillä on hyvin tärkeä rooli kehon aineenvaihdunnan prosessien kannalta. Kilpirauhaselle haitallisten tuotteiden käyttäminen saattaa vaikuttaa negatiivisesti terveyteen.

Jos kilpirauhasesi kokee muutoksia, saattaa tällä olla lukuisia vaikutuksia kehosi eri elimiin, ja tuloksena voi jopa olla elämänlaadun heikentyminen erilaisten sairauksien ja häiriöiden vuoksi.

Myrkkyjen kerääntyminen kehoon on yksi pääsyistä siihen, että kilpirauhanen aiheuttaa ongelmia terveydelle.

Hyvä ruokavalio voi suoraan vähentää myrkkyjen vaikutusta elimistössä, mutta on myös eräitä sellaisia tapoja ja tekijöitä, jotka usein jäävät vaille ansaitsemaansa huomiota. Nämä voivat vaikuttaa haitallisesti kilpirauhasen toimintaan.

Tiettyjen kodin kemikaalien käytön on todettu olevan yhteydessä kilpirauhasen ongelmien ilmenemiseen, mikä johtuu näiden aineiden sisältämästä suuresta määrästä myrkkyjä. Parasta olisikin siis vähentää tällaisten kilpirauhaselle mahdollisesti haitallisten kodin aineiden käyttöä, jotta voisit välttää ongelmia kilpirauhasesi kanssa. Tällä kertaa kerromme tarkemmin näistä enemmän tai vähemmän vaarallisista kodin tuotteista – jatka lukemista, mikäli haluat estää terveysongelmia, joita aiheutuu kilpirauhasen toiminnan häiriintymisestä!

Hyönteismyrkyt ovat erittäin haitallisia kilpirauhaselle

hyönteismyrkyt kilpirauhaselle

Useat tutkimukset ovat todistaneet, että ihmiset, jotka ovat suurissa määrin alttiina hyönteismyrkyille, kärsivät tämän seurauksena kohonneesta kilpirauhasen ongelmien riskistä.

Eräs tutkimus kuvaa, että sellaiset naiset, jotka asuvat yhdessä päivittäin hyönteismyrkkyjä käsittelevien miesten kanssa, kokevat todennäköisemmin kuin muut naiset kilpirauhaseen liittyviä terveysongelmia.

Toinen tutkimus taas varoittaa, että 60 % nykyisin käytetyistä hyönteismyrkyistä voi aiheuttaa muutoksia kilpirauhaselle.

Näyttää siis siltä, että toistuva tai säännöllinen altistuminen hyönteismyrkyille, kuten rikkaruoho-, hyönteis- tai sienitorjunta-aineille, on vaaraksi kilpirauhaselle.

Palosuojatuotteet

Palosuojatuotteet ja PBDE:t voivat aiheuttaa muutoksia ihmisen kilpirauhasen toiminnassa.

Tämän tyyppisiä tuotteita löytyy televisioiden ja tietokoneiden ruuduista, ja lisäksi huonekaluissa ja matoissa käytetään tähän tarkoitukseen kehitettyä vaahtoa.

On todettu, että PBDE-aineille altistuminen on yhteydessä ihmisen käytöksen ja kehityksen ongelmiin.

Muovi

muovi haitallista kilpirauhaselle

Sen lisäksi, että muovilla voi olla haitallinen vaikutus kehoon yleisestikin ottaen, voi tämä materiaali olla vaarallista myös kilpirauhaselle.

Yksi suurimmista terveyteen liittyvistä huolenaiheista on se, että eräs kemikaali, joka tunnetaan nimellä antimoni, siirtyy muovista ruokaan ja veteen.

Kööpenhaminan yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet, että antimonin määrä muovipulloissa säilytetyissä hedelmämehuissa on 2,5-kertainen verrattuna siihen, mitä pidetään turvallisena määränä hanavedessä.

On myös todettu, että eräät pftalaatit, joita löytyy muovipulloista, voivat vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan.

Tarttumattomat pinnat

Tarttumattomat yhdisteet valmistetaan perfluorohaposta (PFOA), joka on kemikaali, jota käytetään teflonin valmistuksessa, ruokapakkauksissa sekä muissa sellaisissa tuotteissa, joita löytyy kodeista hyvin laajalti.

Tämä kemikaali voi vaikuttaa kilpirauhaseesi, vaikka altistuisit sille vain hyvin vähän, joten on itse asiassa parasta välttää kaikkia sellaisia tuotteita, joissa on tarttumaton pinta.

Triklosaania sisältävä hammastahna

Jotkut kaikkein suosituimmista hammastahnoista sisältävät triklosaania. Tämä on ainesosa, joka vaikuttaa kilpirauhasen toimintaan, testosteroniin ja estrogeeniin. Lisäksi se vaikuttaa tiettyjen antibioottien tehokkuuteen.

Triklosaani on yhdiste, joka häiritsee niitä hormoneja, joita kilpirauhanen tuottaa, ja lisäksi se vaikuttaa ihmisen lisääntymiskykyyn ja aineenvaihduntaan.

Bakteereja torjuvat tuotteet

käsivoide kilpirauhanen

Jotkut bakteereja torjuvat saippuat, geelit ja voiteet voivat myös sisältää triklosaania.

Triklosaani toimii antibioottina, joka kontrolloi bakteereja, jotka saattavat lisääntyä jaloissa, käsissä, hampaissa ja muissa kehon osissa. Kuten jo aikaisemmin mainitsimmekin, on se haitallinen kehon toiminnan kannalta, kuten esimerkiksi kilpirauhasen kohdalla.

Raskasmetallit

Monet kemikaalit, joita käytetään kodeissa laajalti, sisältävät jonkin verran raskasmetalleja, kuten esimerkiksi elohopeaa, lyijyä tai alumiimia. Vasta-aineiden tuottaminen kehossa – jota niiden poistaminen edellyttää – voi johtaa kilpirauhaseen liittyviin autoimmuunisairauksiin, kuten Hashimoton tai Graven tauteihin.

Soija

Soijatuotteissa on mukana fytoestrogeeneja niiden proteiineissa, ja ne saattavat estää kilpirauhasta sen peroksidaasin tuottamisessa.

Kun kilpirauhasen toiminta häiriintyy, ei keho pysty prosessoimaan jodia, mikä vaikuttaa kaikkiin kilpirauhasen tuottamiin hormoneihin.

Toinen haitta, jonka soija aiheuttaa, on tämä: nykyisin suuri osa soijasta on geneettisesti muunneltua, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti ihmisen terveyteen. Ole siis tarkkana soijatuotteiden kanssa, varmista että ne ovat orgaanisia!

Mikäli haluat estää mahdollisia kilpirauhasen toiminnan ongelmia, vältä näitä tavallisia kodin tuotteita, jotka voivat olla vaaraksi terveydellesi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.