7 tapaa poistaa ruostetta kotikonstein

Kaikki esittelemämme vinkit tuovat yhtä hyvät tulokset ruosteen poistossa, mutta voit valita omasi riiippuen siitä, kuinka paljon aikaa sinulla on käytettävissä ja minkälaisesta esineestä on kyse.

Tietyn tyyppiset metalliesineet ruostuvat ajan kuluessa. Jatkuva käyttö, altistaminen kosteudelle sekä huollon puutteellisuus voivat vähitellen saada metalliesineiden kunnon huononemaan, ja niiden käyttöikä voi tämän myötä lyhentyä.

Home ja ruoste ovat yleensä tulosta siitä, että hapettumisen prosessi saa aikaan raudan muuttumisen silloin, kun se joutuu kosketuksiin veden kanssa. Tämä saattaa luoda huomattavaakin vahinkoa esineelle, ja joillakin ihmisillä se voi jopa saada aikaan allergisen reaktion.

Onneksi on kuitenkin olemassa hyviä niksejä, jotta ruostuneita esineitä ei tarvitsisi heittää pois ennen aikojaan. Helppojen ohjeiden avulla voit poistaa ruosteen ja tehdä pinnoista uuden veroiset.

Ensinnäkin sinun täytyy pystyä havaitsemaan ruoste kotisi esineissä. Mitä nopeammin sen poistat, sitä epätodennäköisempää on, että ruoste leviää ja valtaa suurempia alueita. Jos olet jo huomannut ruostetta kotonasikokeile seuraavia kotikonsteja, jotta voisit poistaa sitä luonnollisesti sen sijaan, että kääntyisit haitallisia kemikaaleja sisältävien tuotteiden puoleen.

Tällä kertaa haluamme siis kertoa seitsemästä kotikonstista, jotka ovat kaikkein tehokkaimpia ruosteen luonnollisen poistamisen edistäjiä. Kokeile ja ylläty!

1. Ruokasooda

Ruokasooda

Ruokasooda on yksi kaikkein parhaista tuotteista kodin siivousta ajatellen, ja se on avuksi monen erilaisen esineen hoidossa.

Sen mikrobeja torjuvat ja hiovat ominaisuudet auttavat poistamaan ruostetta, jotta saisit esiin alla olevan metallin normaalinnäköisen pinnan.

Kuinka tätä tuotetta käytetään ruosteenpoistossa?

  • Sekoita pieni määrä ruokasoodaa ja vettä, ja laita sitä sitten niille esineille, joita ruoste on jo vahingoittanut.
  • Hiero pintoja vanhalla hammasharjalla tai pehmeällä sienellä.

2. Omenaviinietikka

Tämän nesteen sisältämät hapot pystyvät tehokkaasti poistamaan ruostetta, jota kertyy raudasta valmistettuihin esineisiin.

Kuinka tätä tuotetta käytetään ruosteenpoistossa?

  • Kaada runsaasti omenaviinietikkaa kulhoon, jotta voisit peittää täysin sen esineen, joka tarvitsee ruosteenpoistoa.
  • Anna esineen olla nesteessä yön yli, ja seuraavana päivänä käsittele sitä jollakin soveltuvalla harjalla tai hiovalla sienellä.
  • Jos huomaat, että ruostetta on pinnalla edelleen, anna esineen liota omenaviinietikassa vielä muutaman vuorokauden ajan.

3. Limetti

Limet

Sitruunahappo ja limetin eteeriset öljyt ovat avuksi tahrojen poistossa. Jos sinulla on vaatteissasi, ovissa tai muilla kodin pinoilla likaa tai ruostetahroja, kannattaa siis kokeilla tätä tavallista sitrushedelmää.

Kuinka tätä tuotetta käytetään ruosteenpoistossa?

  • Ripottele hiukan suolaa sille alueella, jota haluat hoitaa, ja laita sille myös runsaasti limetin mehua.
  • Jos haluat puhdistaa vaatetta, jossa on tahroja, liota kangasta ämpärissä, jossa on kuumaa vettä ja viipaloitua limettiä.

4. Melassi

Melassi on sokeriruo’osta saatavaa uutetta, ja sitä käytetään ruokien makeuttamisessa sekä osana useita luonnollisia hoitoja.

Kuinka tätä tuotetta käytetään ruosteenpoistossa?

  • Sekoita 0,5 dl melassia kahteen litraan vettä, laita tahrainen esine nesteeseen yön ajaksi, ja pese se sitten seuraavana päivänä.
  • Toista tätä käsittelyä, jos ruoste ei lähde täysin pois ensimmäisellä puhdistuskerralla.

5. Raaka peruna

Perunat

Perunan sisältämä oksaalihappo on erittäin tehokas apu ruostehiukkasten poistamiseksi metallisten esineiden pinnoilta. Jos käytät tätä kasvista esineiden tai vaatteiden puhdistukseen, se pystyy korjaamaan vahingoittuneen pinnan lähes välittömästi.

Kuinka tätä tuotetta käytetään ruosteenpoistossa?

  • Kuori ensin peruna ja raasta se, ja hiero sitä sitten ruosteiselle pinnalle.
  • Jotta voisit saada tehokkaammat tulokset, voit lisätä perunan vaikutusta ottamalla mukaan pienen määrän ruokasoodaa tai omenaviinietikkaa.

6. Tuli

Jotkut metalliset esineet voidaan altistaa korkeillekin lämpötiloille ilman, että ne vääntyisivät tai vahingoittuisivat mitenkään.

Jos jokin ruostuneista esineistäsi sopii tällaiseen käsittelyyn, kokeile sen kuumentamista, jotta voisit palauttaa pinnan entisen loistokkuuden.

Kuinka tämä tulee tehdä?

  • Sen jälkeen, kun olet varmistanut, että esineessä ei ole mitään muovisia osia tai tulenarkaa maalia, lämmitä sitä, kunnes väri muuttuu lähes punaiseksi.
  • Kun poistat esineen tulelta, lyö sitä muutaman kerran jonkin tylpän esineen avulla, joka ei muuta esineen muotoa.
  • Varmista, että suojaat kätesi kunnolla, jotta et saisi palovammoja.

7. Folio

Alumiinifolio

Pieni palanen alumiinifoliota voi olla hyvä apu, jos haluat poistaa ruostetta erilaisista rauta- tai teräsesineistä.

Kuinka tätä tuotetta käytetään ruosteenpoistossa?

  • Leikkaa alumiinifoliota niin, että saat useamman neliönmuotoisen palasen, jonka sivut ovat noin neljä senttiä pitkiä. Laita sitten palaset veteen likoamaan.
  • Hiero foliolla ruostunutta esinettäsi, ja vaihda se sitten uuteen palaseen, kun tarvitsee.
  • Tulet huomaamaan, että jo käsittelyn alusta lähtien ruoste vähenee, ja esineesi palaa alkuperäiseen ulkonäköönsä.

Kuten voit näistä vinkeistä huomata, ei ole mitään tarvetta kalliille ja haitallisille kemikaaleille, jotta voisit päästä eroon kotisi esineiden ruosteesta. Kokeile siis luonnollisia vinkkejämme, jotta voisit poistaa ruostetta ympäristölle haitattomalla tavalla.

UUTISIA VERKOSSA