6 ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavaa tapaa

Huonot tavat, kuten tupakointi ja liikkumattomuus, voivat heikentää ihoa nopeammin, aiheuttaen ennenaikaista ikääntymistä.
6 ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavaa tapaa
Karla Henríquez

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri Karla Henríquez.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Jossain vaiheessa elämää ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että ikääntymisen merkit ovat vääjäämätön osa elimistön läpikäymiä biologisia prosesseja. On kuitenkin olemassa joitakin huonoja tapoja, jotka aiheuttavat ennenaikaista ikääntymistä sitä tiedostamattamme.

Aivan kuten muut elimet, ihokin käy läpi joukon muutoksia ihmisen ikääntyessä. Onkin normaalia, että iholla alkaa näkyä vanhenemisen aiheuttamia ryppyjä ja muita kauneusvirheitä 45-50 ikävuoden tienoilla.

Ongelma on siinä, että jätämme usein huomiotta ihoa vahingoittavat tavat, ja siinä alkaa sitten näkyä ennenaikaisesti sellaisia vaurioita, jotka saattavat vaikuttaa jopa itsetuntoon. Vaikka monet kosmetiikkatuotteet ja hoidot voivatkin auttaa niihin, ennenaikaisen ikääntymisen merkit tulevat väistämättä, jos näitä huonoja tapoja ei muuteta.

Mitä tilanteen korjaamiseksi voi tehdä? Kauneudenhoitorutiinin parantamisen lisäksi on parasta puuttua näihin huonoihin tapoihin. Jatka lukemista ja katso mitkä ne ovat!

Ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavat tavat

Ihonhoito tulisi aloittaa jo nuorena. Vaikka moni yrittääkin torjua ikääntymisen merkkejä niiden ilmaannuttua, tehokkain tapa olisi ehkäistä niitä hoitamalla ihoa jo ennen kuin ne kehittyvät.

Ympäristössä on paljon myrkkyjä ja haihtuvia hiukkasia, joilla on negatiivinen vaikutus ihoon. Jos siis haluat välttää ennenaikaisen vanhenemisen merkit, pysy niistä erossa.

On myös totta, että perinnölliset tekijät vaikuttavat ryppyjen ilmaantumisen nopeuteen. Terveelliset elämäntavat voivat hidastaa tätä prosessia ja parantaa siinä sivussa myös elämänlaatua.

Sen pidemmittä puheitta, katsotaan mitkä huonot tavat aiheuttavat ennenaikaista vanhenemista, jotta voit tehdä korjausliikkeen.

1. Liika meikki

nainen meikkaa

Naiset käyttävät meikkiä näyttääkseen kauniimmilta, mutta moni ei tiedosta sitä, että liika meikki vaikuttaa negatiivisesti ihon terveyteen. Meikkijäämät kertyvät ihohuokosiin ja aiheuttavat paljon epäpuhtauksia. Lisäksi ne estävät kudosten hapensaantia, sillä ne tukkivat ihoa.

Vinkkejä

  • Pyri välttämään meikin käyttöä aina kun se ei ole välttämätöntä. Ihon tarvitsee saada hengittää luonnollisesti.
  • Puhdista kasvot joka päivä mahdollisten kosmetiikkatuotteiden jäämien poistamiseksi.

2. Tupakointi

tupakointi aiheuttaa ihon ennenaikaista ikääntymistä

Tupakka on täynnä kemikaaleja, jotka vaikuttavat haitallisesti hengityselimistön terveyteen ja edistävät ihon ennenaikaista ikääntymistä. Myrkyt vaikuttavat solujen hapensaantiprosessiin ja häiritsevät kudosten uusiutumista.

Toisaalta ne aiheuttavat myös nestevajetta, eli runsas tupakointi voi kuivattaa ja heikentää ihoa. Tämä luonnollisestikin nopeuttaa ryppyjen ja kauneusvirheiden ilmaantumista, jo nuorella iällä.

Vinkit

  • Yritä lopettaa tupakointi. Se ei ole helppoa, mutta lopettamisen avuksi on paljon keinoja.
  • Jos et itse polta, yritä olla altistumatta tupakansavulle. Tämä savu on haitallista ja sisältää ihoa vaurioittavia hiukkasia.

3. Auringonotto ilman aurinkosuojaa

aurinko aiheuttaa ennenaikaista ikääntymistä

Aurinkosuojan päivittäinen käyttö on yksi parhaista tavoista ehkäistä ennenaikaista ikääntymistä. Ei riitä, että sitä käyttää vain aurinkoisina päivinä tai rannalla. Auringonsäteet löytävät aina tiensä iholle, jopa pilvisellä säällä. Käytä siis aurinkorasvaa päivittäin, poikkeuksetta.

Vinkkejä

  • Ennen aurinkoon menemistä levitä iholle aurinkorasvaa, jonka suojakerroin on vähintään 30.
  • Käytä lisäksi sellaisia vaatteita ja asusteita, jotka suojaavat ihoa auringolta: pitkähihaisia paitoja, hattuja, aurinkolaseja jne.

4. Vähäinen uni

vähäinen lepo aiheuttaa ennenaikaista ikääntymistä

Heikko unenlaatu vaikuttaa huomattavalla tavalla ihon terveyteen. Unen aikana iho käy läpi sellaisia prosesseja, jotka auttavat vähentämään sen kärsimiä vaurioita. Alle 7 tunnin yöunet vaikuttavat haitallisesti verenkiertoon ja aiheuttavat ennenaikaisia ryppyjä, silmäpusseja ja ihon veltostumista.

Vinkkejä

  • Pyri menemään nukkumaan ja heräämään aina samaan aikaan, jotta et häiritse unirytmiä.
  • Jos sinulla on nukkumisvaikeuksia, yritä etsiä unettomuutesi syy ja hoitaa se mahdollisimman nopeasti.

5. Huono ruokavalio

huono ruokavalio aiheuttaa ennenaikaista ikääntymistä

Tämä on yksi nopeimmin vanhettavista tavoista. Ruoasta saatavat ravintoaineet ovat oleellisia terveyden ja nuorekkaan ihon kannalta. Tästä syystä iholle ilmaantuu todennäköisemmin kauneusvirheitä, jos ruokavalio on huono.

Liiallinen rasvan, sokerin ja prosessoitujen ruokien syöminen vaikuttaa kollageenin ja elastiinin tuotantoon ja nopeuttaa ikääntymistä. Valitettavasti monissa elintarvikkeissa on myös paljon myrkkyjä ja haitallisia kemikaaleja. Tällaisten ruokien syöminen vaikuttaa negatiivisesti verenkiertoon ja häiritsee näin kudosten hapensaantia.

Vinkkejä

  • Pyri syömään enemmän luomuruokia, kuten luomuhedelmiä ja -vihanneksia, täysjyvää ja vähärasvaista lihaa.
  • Vältä prosessoituja lihoja ja leipomotuotteita mahdollisimman paljon.
  • Korvaa virvoitusjuomat vedellä.

6. Liikkumattomuus

jalat pöydällä

Liikkumattomuus vaikuttaa terveyteen usealla tavalla. Mutta moni ei tiedä, että sillä on haitallisia seurauksia myös iholle.

Kiinteän vartalon saaminen vaatii liikuntaa. Päivittäisellä liikunnalla poistat elimistöstä monia myrkkyjä, jotka voivat nopeuttaa ikääntymistä.

Vinkkejä

  • Harrasta liikuntaa vähintään puoli tuntia joka päivä.
  • Jos sinulla on fyysisiä rajoitteita, kysy asiantuntijalta neuvoa sinulle sopivista liikuntamuodoista.

Nyt kun tiedät mitkä huonot tavat nopeuttavat ikääntymistä, yritä elää terveellisemmin. Tämä parantaa oloa kaikin puolin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.