Valkoinen sokeri edistää syöpää

Syöpäsolut tarvitsevat enemmän sokeria kuin normaalit solut. Kun tällaisia soluja ilmestyy elimistöösi, ovat ne riippuvaisia säännöllisestä glukoosin saannista, jotta ne voisivat jatkaa kasvamistaan.
Valkoinen sokeri edistää syöpää

Viimeisin päivitys: 12 marraskuuta, 2018

On monia tekijöitä, jotka aiheuttavat eri tyyppisiä syöpiä. Yksi asia, joka näitä tekijöitä kuitenkin yhdistää, on se mistä ne saavat ravintonsa. Jo usean vuosikymmenen ajan tutkijat ovat keskittyneet ravinnon ja syövän väliseen yhteyteen. He ovat todenneet, että tietyt ruoat lisäävät ihmisen riskiä saada tämä usein hyvin vaarallinen sairaus.

Yksi kaikkein haitallisimmista ruokatuotteista syövän syntyä ajatellen on valkoinen sokeri. Sitä löytyy useimmista kodeista ympäri maailmaa, ja moni rakastaa sokeria sen makeuden vuoksi.

Sokeri aiheuttaa syöpää

San Franciscossa sijaitsevan Kalifornian yliopiston tutkijat ovat todenneet, että valkoinen sokeri on suuri riski ihmisen terveydelle. Tämä on jopa niin iso asia, että valkoinen sokeri on miellettävissä yhtä myrkylliseksi tuotteeksi kuin alkoholi tai tupakka. Useat tutkimukset ovat todistaneet, että liiallinen sokerin syönti aiheuttaa yli 35 miljoonaa kuolemaa ympäri maailmaa vuosittain. Tähän voidaan yhdistää myös se väittämä että valkoinen sokeri aiheuttaa syöpää. Valkoinen sokeri on yhdistetty diabetekseen ja se on yhteydessä myös kroonisten sairauksien syntyyn, kuten ilmenee esimerkiksi syövän kohdalla.

rintasyöpä ja sokeri

 

Sokerin syönnin haitallisiin vaikutuksiin kuuluvat diabetes, aineenvaihdunnan häiriöt, hyper- ja hypoglykemia, refluksitauti (GERD) ja sydänsairaudet. Sen yhteys syövän kehittymiseen on ollut monien tutkimusprojektien kohteena. Näiden tutkimusten tulokset ovat todistaneet, että on olemassa selkeä yhteys syövän kehittymisen ja sokerin syönnin välillä. Monien turkimusten perusteella voidaan siis sanoa että valkoinen sokeri edistää syöpää.

Perinteistä lääketiedettä edustava yhteisö on aina puoltanut sitä ajatusta, että tiettyjen ruokien ja syövän kehittymisen välinen yhteys on ”heikko”. Toistaiseksi ei ole löydetty selkeää lääketieteellistä todistetta, joka osoittaisi tämän yhteyden olemassaolon.

Tutkimuksia sokerin vaikutuksesta

Tämän aiheen ympärillä oleva väittely on kuitenkin jatkunut. Suuri määrä tutkijoita, lääkäreitä ja vaihtoehtoisia lääkäreitä on todennut että yksi tehokas, turvallinen ja edullinen tapa hoitaa syöpää on vähentää tiettyjen ruokien syöntiä. Tällaisia ruokia ovat sellaiset, jotka ravitsevat syöpäsoluja esimerkiksi glukoosin avulla. Tämä hoito pyrkii siis ”kuihduttamaan hengiltä” kasvaimet sen avulla, että ihmisen ruokavaliota muutetaan – tämä on avainasia syövän taltuttamisessa.

Sokerin yhteys syöpään

Yksi ensimmäisistä tutkimusryhmistä jotka totesivat, että sokerit ravitsevat syöpää, oli Huntsman Cancer Institute –tutkijaryhmä Utahissa Yhdysvalloissa. He totesivat National Academy of Science –akatemian julkaisussa Proceedings, että on selvää, että lääketiedeyhteisön tiedossa on ollut jo vuodesta 1923 lähtien, että syöpäsolut tarvitsevat paljon enemmän glukoosia kuin normaalit solut. Heidän tutkimuksensa selittää, miten tämä sokerin ja syövän välinen prosessi ilmenee. He kertovat myös, kuinka potilas voi säädellä sokerin syöntiään, jotta hän voisi hillitä kasvaimensa kehittymistä.

syöpäsolun kehitys

 

Tutkija Thomas Graeberin ja hänen kollegoidensa vuonna 2012 julkaisema tutkimus lehdessä Molecular Systems Biology todistaa, että syöpäsolujen tarvitseman glukoosin jättäminen pois ruokavaliosta aiheuttaa syöpäsolujen kuolemaa. Tämä johtuu hapen kanssa reagoivien tyyppien myrkyllisestä kertymisestä.

Vähennä sokeria ruokavaliossasi

Valkoinen sokeri on yleisesti ottaen yhdistetty syöpään myös siksi, että sen lisäksi että se aiheuttaa syöpää, edistää se syöpäsolujen kehitystä myös potilaan jo saatua syövän. Nämä tutkimustulokset tulisi ehdottomasti ottaa mukaan kenen tahansa syöpäpotilaan hoidossa.  Nämä tulokset saattavat auttaa tuottamaan parempia hoitotuloksia. Kun syöpäsolut ilmestyvät elimistöösi, ovat ne riippuvaisia säännöllisestä glukoosin saannista, jotta ne pystyisivät kasvamaan.

Jokainen voi siis tehdä jotain estääkseen mahdollisesti syövän kehittymistä elimistössään sekä poistaakseen tuhoavia soluja. Yksi esimerkki tällaisista keinoista on sokerin vähentäminen tai ruokavaliosta kokonaan sen poistaminen. Vaikka on varmaa, että ravinto ei ole ainoa syöpää aiheuttava tekijä, on se ehdottomasti hyvin tärkeä syy, vaikka jotkut eivät olekaan tätä mieltä.

Kannattaa siis olla tietoinen niistä vaaroista, joita saatat kehollesi aiheuttaa syömällä liikaa syöpää edistäviä ruokia. Yritä siis vähentää tai jättää kokonaan pois tämä tuote – ja muista, että valkoista sokeria on myös monissa ruoissa  joita ihmiset syövät päivittäin. Näitä ovat muun muassa monenlaiset kakut, karkit, keksit, jälkiruoat, viljat, leivät ja kastikkeet.

Jättämällä valkoisen sokerin pois ruokavaliostasi pystyt vähentämään syövän riskiä luonnollisesti – kannattaa siis katsoa hiukan tarkemmin, mitä syöt!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.