Tunteiden hallinta: 5 tehokasta strategiaa

· lokakuu 15, 2018
Kaiken pitäminen sisällä ja tunteiden "siivoamatta" jättäminen voi saada aikaan räjähdyksen, ja tällöin turhautumisesi pääsee ilmoille pahimmalla mahdollisella tavalla.

Oletko aina väsynyt? Oletko ahdistunut? Ehkäpä olisi hyödyksi oppia hiukan sellaisia strategioita, joilla höyryjä voi päästää ulos.

Joskus emme hallitse tunteitamme hyvin, ja sen sijaan että päästäisimme ne ulos, pidämme ne tallessa sisällämme.

Tunteet tulevat ja menevät. Usein kuitenkin säilytämme ne, ajattelemme liikaa, stressaannumme, ahdistumme ja muutumme pelokkaiksi tulevaisuuden suhteen.

Lue aiheesta lisää: Näin tunnistat tunne-elämältään epäkypsän ihmisen

Nyt haluamme kertoa viidestä tavasta edistää tunteiden pois päästämistä, jotta voisit karistaa sen painon, joka harteillasi on ollut kenties pitkäänkin – sen taakan, joka tekee sinusta onnettoman.

Tunteiden hallinta viiden strategian avulla

1. Hyvä hengittäminen

tunteiden hallinta hengityksen avulla

Tämä voi kuulostaa kummalta, mutta kuinka tietoinen olet omasta hengityksestäsi? Ota ajastasi minuutti, jotta voisit tarkkailla omaa hengitystäsi – tämä auttaa puhdistamaan ja parantamaan tunteitasi.

  • Valitse sellainen kellonaika, jolloin sinua ei häiritä.
  • Sulje silmäsi ja tunne hengityksesi. Keskity vatsan ja rinnan liikkeisiin.
  • Keskity sitten ilmaan, joka tulee sisään ja pääsee ulos nenästäsi.

Tunne viileä ilma, joka tulee sisään, ja kuuma ilma, joka lähtee ulos. Huomaa kuinka paljon rentoudut ja olet tietoisempi tästä perusasiasta, jota olet aina tehnyt, mutta olet ollut kiinnittämättä huomiota.

2. Lataa akut positiivisella energialla

Anna itsellesi aikaa, jonka voit käyttää vain itseesi, saadaksesi kerättyä positiivista energiaa.

Lue aiheesta lisää: Ymmärrä stressin negatiiviset vaikutukset

Kävely luonnossa, kirjan lukeminen tai vaikkapa positiivisen dokumentin katsominen auttavat sinua saamaan energiaa, motivaatiota ja voimaa eteenpäin liikkumiseksi.

Seuraava tapa positiivisen energian saamiseksi ei ehkä ole sinulle tuttu: puhu itsellesi sanoen sellaisia asioita kuten ”kyllä pystyn siihen”, ”nyt teen sen” ja ”no sehän on loistava idea”.

3. Älä pidättele itseäsi

tunteiden hallinta puhumalla niistä

Meille on opetettu eräitä käytöskuvioita, jotka kuitenkin ovat haitaksi tunne-elämällemme.

  • Näitä ovat esimerkiksi kyynelten estäminen tai se, ettet sano ajattelemaasi asiaa koska pelkäät kritiikkiä tai torjuntaa.
  • Kaikki tämä tarkoittaa, että et päästä tunteitasi ulos. Voit aina sanoa, mitkä tunteesi ovat – oikealla tavalla ja kunnioituksella.

Lue aiheesta lisää: Stressi ja kilpirauhasen toimintahäiriöt

Älä siis pidättele itseäsi. Tarvitset tätä.

Laita nämä kolme ensimmäistä strategiaa käytäntöön jo tästä hetkestä alkaen, jotta voisit irrottaa itsesi negatiivisista tunteistasi.

4. Kirjoita ylös se, mitä tunnet

Jos et usko, että voit päästää ilmoille tunteesi sanomalla ne suoraan kasvotusten – edes kaikkein kunnioittavimmalla tavalla – voit kirjoittaa ne paperille.

  • Kirjoittaminen on loistavaa terapiaa. Se mahdollistaa sen, että katsot joskus menneitä kirjoituksiasi ja näet kuinka paljon olet edistynyt. Ja kun sinulla on takaiskuja, voit katsoa tilannetta toisista näkökulmista.
  • Älä rajoita itseäsi tai ajattele, että kirjoitat hölynpölyä. Anna kätesi edetä sivulla ja ilmaista kaiken sen, minkä pidät sisälläsi.

Tämä on hyvin vapauttavaa, ja se auttaa sinua päästämään irti tunteistasi.

5. Harjoita mindfulness-tekniikkaa

tunteiden hallinta käyttämällä mindfulness-tekniikkaa

Saatat ajatella, että ykköskohdan hengitystapa on sama asia kuin tämä, mutta mindfulness on itse asiassa paljon muutakin. Mindfulness on käytäntö, jota voidaan harjoittaa vaikka tiskatessa; se on tekniikka, joka mahdollistaa tietoisuuden nykyhetkestä.

Se myös auttaa sinua katsomaan omia ajatuksiasi. Ajatuksilla on suuri vaikutus tunteisiin, ja ne voivat vaikuttaa sinuun enemmän kuin niiden tulisi. Mistä pidät kiinni? Mitä pelkoja sinulla on? Ovatko mielesi huolet mitenkään hyödyllisiä sinulle?

Tämä auttaa laittamaan edellisten kohtien tekniikat käytäntöön tunteista irrottamiseksi ja vapauden tunteen lisäämiseksi.

Lue aiheesta lisää: 7 myrkyllistä tunnetta, jotka estävät onnellisuuttasi

Kaikki nämä strategiat tunteiden puhdistamiseksi ovat hyvin tärkeitä. Niiden sivuuttamisen seurauksena voi olla vihan räjähdys, mikä voi olla hyvin vahingoittavaa ihmissuhteissa.

Näin voit hallita tunteitasi paremmin. Asia on äärimmäisen tärkeä, jos haluat olla onnellisempi ja kokea parempia ihmissuhteita.

Harjoita siis mindfulness-tekniikkaa, käytä aikaa miettimiseen ja ota muutkin mainitsemamme strategiat käyttöösi. Puhdista tunteesi ja päästä irti siitä painosta, jota olet kantanut harteillasi liian pitkään.