On tärkeää tietää, kuinka olla hyvä kuuntelija

On selvää, ettei kuunteleminen ole passiivista toimintaa. Ollaksesi hyvä kuuntelija sinun ei tulisi yrittää olla huomion keskipisteenä, kun toinen henkilö kertoo sinulle jotakin.

Kuunteleminen ei ole helppoa. Joskus luulemme olevamme hyviä kuuntelijoita jo pelkästään vastaanottamalla toisen henkilön suusta tulevat sanat.

Tämä ei voisi pitää vähemmän paikkaansa. Annetaanpa esimerkki. Kuvittele kaksi ystävää, joista yksi kertoo toiselle äitinsä kanssa käymästään eilisestä riidasta.

Riidasta puhuva henkilö on huolissaan, mutta heti kun hän lakkaa puhumasta, toinen ystävä käyttää tilaisuuden hyväkseen kertoakseen omasta samankaltaisesta kokemuksestaan.

Oliko tämä toinen ystävä todella hyvä kuuntelija? Ei, sillä hän hyödynsi ystävänsä huolta kertoakseen omasta vastaavasta kokemuksestaan, ja näin hän ei ollut enää kuuntelija vaan se, jota kuunneltiin.

Totuus on, että toinen ystävä ei oikeasti kuunnellut ystäväänsä lainkaan.

Virheet, joita teemme kuunnellessamme toisia

riita

Saatat suhtautua epäilevästi edellä mainittuun. Ehkä jopa sanot itsellesi ”olen minä hyvä kuuntelija!”.

Siksi ajattelimme, että on tärkeää kertoa virheistä, joita useimmiten teemme ”kuunnellessamme” toista ihmistä.

Ensimmäinen virhe on yllä mainittu esimerkki, jossa joku kertoo meille huolta aiheuttavasta kokemuksestaan ja käytämme sitä hyödyksi puhuaksemme itsestämme.

Toisessa esimerkissä, joka on ehkäpä hieman jyrkempi, toinen henkilö vaihtaa nopeasti aihetta. Esimerkiksi jos ystävämme kertoisi meille äitinsä kanssa käymästään riidasta, vastauksemme olisi: ”Olen pahoillani. Miten muuten töissä meni eilen?”

Kolmannessa esimerkissä ”kuunteleva” osapuoli vähättelee ystävänsä kertoman asian tärkeyttä ja sanoo lauseita kuten ”älä huolehdi”, ”se on ihan mitätön juttu” tai ”se on pian ohi”.

Lopuksi, neljäs virhe on sanoa toiselle henkilölle mitä tämän tulee tehdä, ja antaa neuvoja ja ratkaisuja, joita kyseinen henkilö ei välttämättä pysty toteuttamaan.

puhuminen

Kuten huomaat, jokaisessa näissä esimerkissä toinen henkilö ei oikeasti tule kuulluksi, vaan me itse hyödynnämme hänen kertomaansa asiaa puhuaksemme itsestämme.

Toisten ihmisten huolien välttely

Nämä asiat saavat meidät ehkä kuvittelemaan että olemme hyviä kuuntelijoita, vaikka todellisuudessa haluamme vain puhua itsestämme.

Totuus on, että hyvältä kuuntelijalta vaaditaan huomion antamista ja toisen henkilön huolien käsittelyä, eikä hänen keskeyttämistään vain puhuaksemme omista ongelmistamme.

Jopa silloinkin, kun kerromme toiselle mitä tämän kannattaisi tehdä, vedämme huomiota siihen, miten me itse näemme asiat.

Voit tietenkin antaa oman näkemyksesi asiasta, mutta sinun ei tulisi kertoa ystävällesi kuinka hänen tulisi toimia tai mitä hänen tulisi sanoa, sillä et ole hänen tilanteessaan. Jos teet tämän, yrität vain tehdä itsesi näkyväksi toisen ihmisen kautta.

puhekupla

Kun kuuntelet toista huonosti, haluat jollakin tavalla tuoda itseäsi esiin.

Vaikka tätä on ehkä vaikea hyväksyä, niin kuunnellessamme huonosti toista henkilöä vältämme puhumasta hänen huolistaan.

Kuinka voit olla hyvä kuuntelija

Nyt kun olemme kertoneet virheistä joita ihmiset tekevät ”kuunnellessaan”, on tärkeää oppia taas kuuntelemaan oikein, vaikka luulisit jo tekeväsi niin.

On tärkeää noudattaa alla annettuja vinkkejä:

  • Älä koskaan anna ratkaisuja. Kuten jo mainitsimme, sinun ei koskaan pitäisi ehdottaa ratkaisuja toisen ihmisen ongelmiin tai kertoa hänelle, kuinka hänen tulisi toimia. Voit kuitenkin kysyä häneltä kysymyksiä, jotka saavat hänet pohtimaan omia ongelmiaan ja tekemään päätöksiä. Tämä on hyvä tapa kuunnella.
  • Kaivaudu syvemmälle aiheeseen. Jos todella kuuntelet, kysy kysymyksiä, jotka osoittavat sinun olevan kiinnostunut tietämään enemmän toisen henkilön ongelmista. Kysymykset kuten ”mitä mieltä olet asiasta?” ja ”mitä aiot nyt tehdä?” ovat vain muutamia esimerkkejä näistä.
  • Vältä itsestäsi puhumista. Keskity ainoastaan toiseen henkilöön ja hänen kertomiinsa asioihin ja vältä itsestäsi puhumista, ellei henkilö itse suoraan kysy sinulta kokemastasi samankaltaisesta tilanteesta.
  • Älä aliarvioi tilannetta. Vaikka ongelma saattaa vaikuttaa sinusta mitättömältä, se on tärkeä siitä puhuvalle henkilölle, joten älä koskaan yritä vähätellä asiaa.
Puhuminen ja kuunteleminen

Älä jätä lukematta: Tunteiden tukahduttamisen vaarat

Nyt tiedät, kuinka voit todella kuunnella toista ihmistä rehellisellä tavalla, ajatellen itsesi sijaan sitä, mitä toinen henkilö kertoo sinulle.

Meidän on hankkiuduttava eroon siitä ajatuksesta että kuunteleminen olisi passiivista toimintaa, sillä kuunteleminen on erittäin aktiivista. Siksi on tärkeää opetella tekemään se oikein.

 

 

 

 

UUTISIA VERKOSSA