Suun rakkuloiden ehkäisy ja hoito

Suun rakkuloiden ehkäisy ja hoito
Maricela Jiménez López

Kirjoittanut ja tarkastanut lääkäri Maricela Jiménez López.

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

On tärkeää heti aluksi määritellä, että kun puhumme suun rakkuloista tai haavaumista, tarkoitamme tällä suussa sijaitsevia avoimia haavan kaltaisia rakkuloita. Suun rakkuloiden ehkäisy ja hoito on tärkeää, sillä ne ovat todella kivuliaita vaivoja. Väriltään nämä rakkulat voivat olla joko valkoiseen tai keltaiseen päin. Yleensä tällaisilla suun haavaumilla on ympärillään kirkkaanpunainen alue.

Syynä niiden ilmestymiseen voivat olla virusperäiset tulehdukset, mutta joissakin tapauksessa on kuitenkin mahdotonta saada selville mikä rakkulan tarkka aiheuttaja on. Tässä artikkelissa kerromme sinulle tarkemmin näiden suun rakkuloiden tai haavaumien ehkäisystä ja esittelemme muutaman kotona tehtävän hoidon niiden aiheuttaman epämukavuuden hillitsemiseksi sekä parantumisen nopeuttamiseksi. Suun rakkuloiden ehkäisy ja hoito on helppo tehdä kotona eikä välttämättä vaadi lääkärikäyntiä.

Suussa esiintyvät rakkulat voivat olla yhteydessä elimistön vastustuskykyyn eli immuunijärjestelmään, sillä ne ilmestyvät yleensä jonkin suuhun vaikuttaneen tapahtuman seurauksena. Tällaisia voivat olla esimerkiksi hammaslääkärin tekemät operaatiot tai vahingossa tapahtunut posken tai kielen puraisu. Seuraavassa selitämme tarkemmin näiden haavaumien syitä sekä keinoja niiden ilmestymisen estämiseksi.

Miksi suun rakkuloita siis ilmestyy?

Syitä voivat olla muun muassa seuraavat:

  • tunne-elämän stressi
  • vitamiinien tai mineraalien saannin vähäisyys – näitä voivat olla esimerkiksi rauta, foolihappo tai B12-vitamiini
  • hormonitoimintaan liittyvät muutokset
  • kuukautiskierron aiheuttamat muutokset

Suun rakkulat voivat ilmetä kenelle tahansa, sekä naisille että miehille. On kuitenkin todettava, että ne ovat yleisempiä naisilla. Suun rakkuloiden ehkäisy saattaa olla hankalaa tietyissä tapauksissa, sillä ne voivat olla yhteydessä myös perinnöllisiin tekijöihin.

Miten suun rakkulan tunnistaa?

  • Punainen ja kivulias näppylä, joka myöhemmin muodostuu rakkulaksi.
  • Haavauma on keltaiseen vivahtava väriltään.
  • Epämukavuus ja joskus myös kuume.

Suun rakkuloiden aiheuttama kipu voi kestää 7-10 päivää, ja joskus tämä aika voi venyä jopa kolmen viikon mittaiseksi. Rakkulan parantumiseen vaadittava aika riippuu kuitenkin sen koosta.

Suun rakkuloiden ehkäisy

rakkuloiden ehkäisy

Yksi tapa estää tällaisia suun haavaumia on huolehtia siitä, että saat tarpeeksi vitamiineja ja rautaa. Näitä löytyy sellaisista ruoka-aineista, jotka sisältävät paljon eläin- tai kasviperäistä proteiinia. Seuraavassa luettelemme tämän kysymyksen kannalta tärkeitä tuotteita.

  • B2-vitamiini. Tämän vitamiinin puutteellinen saanti aiheuttaa halkeamia suun reunoilla sekä ihossa, ja sitä voi saada leivästä, täysjyvästä, lehtevistä vihanneksista sekä maidosta.
  • B3-vitamiini. Tämän vitamiinin syönti auttaa sinua estämään suun alueen sairauksia, ja sitä voi saada syömällä punaista ja valkoista lihaa, maitoa ja maitotuotteita sekä muun muassa kananmunia.
  • Foolihappo. Jos et saa elimistöösi tarpeeksi tätä happoa, aiheutat itsellesi suuremman todennäköisyyden suun rakkuloiden kehittymistä koskien. Tämä puutos on myös yhteydessä anemian esiintymiseen. On kuitenkin huomattava, että foolihapon nauttiminen suurissa määrissä saattaa olla vahingollista terveydelle, joten tätä ainetta sisältävät ravintolisät tulisi sisällyttää ruokavalioon ainoastaan silloin, jos lääkäri näin suosittelee.
  • B12-vitamiini. Jotta saisit tarpeellisen määrän tätä vitamiinia, tulisi sinun syödä sellaisia eläinperäisiä tuotteita kuten muun muassa mereneläviä ja lihaa, samoin maitotuotteet ovat suositeltavia.
  • C-vitamiini. Jos et saa kehoosi riittävää määrää C-vitamiinia, ei tuloksena ole suun haavaumia, mutta mahdollisuutena on sen sijaan ienten verenvuoto. Ruoat, jotka sisältävät paljon tätä vitamiinia ovat sitrushedelmät sekä muut hedelmät ja vihannekset.
  • On lisäksi olemassa kaksi sellaista ruokavalioon liittyvää tekijää, jotka ovat tässä asiassa hyödyksi. Toinen ovat probiootit, ja toinen ovat sellaiset ruoat, joissa on Omega-3 -rasvahappoa. Näillä on molemmilla tulehdusta vastaan kamppailevia vaikutuksia, ja lisäksi yhdysvaltalaisen University of Kentucky -yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan niillä on bakteereja torjuvia ominaisuuksia. Ota siis kaikki hyöty irti sellaisista ruoista, jotka auttavat sinua luonnollisesti torjumaan suun rakkuloita ja vältä sellaisia tuotteita, joita on jalostettu tai muunneltu. Tuotteet, joissa on luonnollisia probiootteja ovat luonnonjogurtti ja käyneet maitotuotteet. Omega-3 -rasvahappoa paljon sisältäviä tuotteita ovat kala, auringonkukasta valmistettu öljy sekä pähkinät.

Muista myös tämä!

Jos päivittäinen ruokavaliosi on ollut puutteellinen ravinteiden saantia koskien, on todennäköistä, että näkyvänä tuloksena on suun rakkuloiden kehittyminen. On siis varmuuden vuoksi hyvä olla tietoinen niistä tavoista, joilla voit lievittää rakkuloiden aiheuttamaa kipua tai epämukavaa tunnetta.

Vaikka yhdysvaltalainen hammaslääkäriyhdistys American Dental Association on todennut, että useimmissa tapauksissa suun rakkulat häviävät itsestään, on olemassa vaihtoehtoja niiden parantumisen vauhdittamiseksi sekä oireiden lievittämiseksi.

  • Tietyn tyyppiset suun huuhteluaineet, joita käytetään nimenomaan rakkuloiden hoidossa, ovat saatavilla yleisesti, mutta suosittelemme kuitenkin tässä kohtaa lempeämpien huuhteluaineiden käyttöä.
  • Käytä siis haavaumia hoitaaksesi kotona tekemääsi suun huuhtelutuotetta, joka on erittäin helppo valmistaa sekoittamalla vettä ja suolaa. Voit myös käyttää vaihtoehtoisesti ruokasoodaa.
  • Toinen keino on sekoittaa vettä laimeaan vetyperoksidiliuokseen, ja laittaa tätä nestettä suoraan rakkulaan puuvillavanua apuna käyttäen.

Voit toistaa näitä hoitoja niin usein kuin näet tarpeelliseksi – niillä pystyt nopeuttamaan rakkuloiden parantumista sekä parantamaan oloasi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Martínez, G. J. (2010). Los remedios naturales en la prevención y cuidado de la salud oral de los tobas del Chaco Central (Argentina). Boletín Latinoamericano y Del Caribe de Plantas Medicinales y Aromáticas.
  • Floch, M. H. (2006). Lengua saburral, halitosis y aftas bucales. In Netter. Gastroenterología. https://doi.org/10.1016/B978-84-458-1567-0.50043-6
  • Alía, E. (2008). Incorporación de triamcinolona acetónido en enjuagues bucales. Farmacia Profesional.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.