Rasvamaksa: ruuat joita on syytä välttää

Rasvamaksa: ruuat joita on syytä välttää

Kirjoittanut Okairy Zuñiga

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Rasvamaksasta on tullut yksi aikamme merkittävimpiä lääketieteellisiä ongelmia. Rasvamaksa johtuu nykypäivän kiireisistä elämäntavoista, joihin kuuluu muun muassa pitkä paikallaan olo ilman liikuntaa. Lisäksi epäterveelliset välipalat ja roskaruokien syöminen on lisääntynyt. Nämä ruuat vain kerääntyvät rasvaksi eivätkä tarjoa lähes ollenkaan hyviä ravintoarvoja.

Seurauksina tällaisesta ruokavaliosta on ylipaino. Lihavuus ja ylimääräinen maksaan kertyvä rasva alkavat vaikeuttaa perustoimintoja.

Kun lääkäri diagnosoi potilaan sairaudeksi rasvamaksan, terveellisten elämäntapojen hyväksyminen välittömästi on ratkaisevan tärkeää. Toisin sanoen, rasvamaksan omaavan henkilön on noudatettava tasapainoista ruokavaliota ja aloitettava liikunta osana jokapäiväistä elämää. Näin ollen saadaan paino takaisin hallintaan ja maksan toiminnot elpymään.

Runsaasti rasvaa sisältävät ruuat

rasvamaksa johtuu roskaruoasta

Rasvamaksalla on ongelmia sulattaa ruokia joissa on paljon rasvaa tai muita samankaltaisia tekijöitä, ja tämän takia rasvan käyttöä on vältettävä tai minimoida. Lisäksi ruuat jotka sisältävät paljon rasvaa aiheuttavat painonnousua, joka myös lisää terveyteen liittyviä komplikaatioita henkilöillä, jotka kärsivät rasvamaksasta.

Vältettäviä ruokia on muun muassa:

  • pannulla paistetut ja uppopaistetut ruuat
  • uunissa paistetut ruuat, jotka sisältävät paljon juustoa tai rasvaa
  • maitotuotteet

On erittäin tärkeää, että rasvamaksasta kärsivät välttävät runsaasti rasvaa sisältäviä ruokia.

Ruuat, joissa on runsaasti glukoosia

Ruuat, joissa on paljon luonnonsokeria tai runsaasti glukoosia, aiheuttavat verensokerin nousua, mikä taas vaikuttaa vakavasti maksan toimintaan. Ruuat, joita tulisi nauttia vain kohtuudella ovat peruna, vesimeloni, rusinat, banaani, vaalea leipä, maissituotteet, jäätelöt, maustetut jogurtit ja suklaat, sillä ne sisältävät paljon hiilihydraatteja.

Jalostettu vilja

Näitä ruokia tulisi välttää. Jalostetun viljan sijaan tulisi käyttää täysjyvätuotteita. Täysjyvätuotteet ovat täynnä kuituja, jotka auttavat kontrolloimaan kolesterolia ja veren glukoositasoja. Tämä on erittäin tärkeä askel terveydentilan huolehtimiseksi rasvamaksapotilailla.

Rasvamaksa johtuu myös alkoholista

alkoholi

Liika, tai kohtuullinenkin, alkoholin kulutus johtaa rasvan kertymiseen maksan soluissa. Kun rasvan kertyminen ylittää normaalin rajat, solut alkavat tulehtua ja ajan myötä arpeutua. Tämän jälkeen verenkierto tukkeutuu ja jos tätä ei pysäytetä, voi maksa vaurioitua pahoin.

Tämän takia suositellaan alkoholin kulutuksen lasku minimiin ja jos sinulla on diagnosoitu rasvamaksa, on suositeltavaa lopettaa alkoholin käyttö kokonaan.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Mitä kannattaa syödä jos on rasvamaksa?
Askel Terveyteen
Lue se täällä Askel Terveyteen
Mitä kannattaa syödä jos on rasvamaksa?

Rasvamaksa liittyy yleensä huonoihin ruokailutottumuksiin. Näin ollen, jos on rasvamaksa ja siitä haluaa parantua, tärkein asia on muuttaa ruokaval...


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Canciano Chirino, Ernesto et al. “Metformín en el control clínico-metabólico de mujeres de edad mediana con hígado graso no alcohólico Rev Cubana Obstet Ginecol, Dic 2012, vol.38, no.4, p.521-529
  • Pérez Lorenzo, Marlene et al. “Prevalencia del hígado graso no alcohólico en muestras de biopsias hepáticas” Rev Cub Med Mil, Dic 2006, vol.35, no.4, p.0-0
  • Bastos, González, Molineros, Salguero. (2005). “Obesidad, nutrición y actividad física“,  Repositorio Institucional de la Universidad Federal de Sergipe.
  • Oliva, Fragoso. (2013). “Consumo de comida rápida y obesidad, el poder de la buena alimentación en la salud”,  Revista Iberoamericana para la Investigación y el Desarrollo Educativo: RIDE, Vol. 4, Nº. 7, 2013, págs. 176-199
  • American Liver Foundation. (2017). Liver wellness. Asociación Española para el Estudio del Hígado, Libro blanco de hepatología en España, 2015
  • World J Gastroenterol. 2019 Jan 14; 25(2): 163–177.
    Published online 2019 Jan 14. Current status, problems, and perspectives of non-alcoholic fatty liver disease research. doi: 10.3748/wjg.v25.i2.163
  • MedlinePlus. Hígado graso. https://medlineplus.gov/spanish/fattyliverdisease.html
  • BMJ. Influence of dietary macronutrients on liver fat accumulation and metabolism. https://jim.bmj.com/content/65/8/1102
  • Nutrients. 2019 Mar; 11(3): 677. Published online 2019 Mar 21. Impact of Nutritional Changes on Nonalcoholic Fatty Liver Disease. doi: 10.3390/nu11030677
  • Eur J Nutr. 2014 Dec;53(8):1727-35. The impact of cereal grain consumption on the development and severity of non-alcoholic fatty liver disease. doi: 10.1007/s00394-014-0679-y. Epub 2014 Mar 7.
  • Hepatobiliary Surg Nutr. 2019 Jun; 8(3): 311–313. Alcohol consumption in non-alcoholic fatty liver disease—harmful or beneficial? doi: 10.21037/hbsn.2019.01.13

Tämän julkaisun sisältö on puhtaasti informatiivista. Se ei missään tilanteessa voi avustaa tai korvata lääkärin diagnooseja, hoitoja tai suosituksia. Käänny askarruttavissa asioissa luotetun ammattilaisen puoleen ja pyydä suostumus ennen minkään toimenpiteen aloittamista.