Raskausmyrkytys: raskauskomplikaatio

toukokuu 26, 2019
Raskausmyrkytys on vakava raskauskomplikaatio, joka saattaa vaarantaa äidin ja hänen syntymättömän vauvansa terveyden. Terveellinen elämäntyyli, etenkin raskauden aikana, sekä raskauden aikaiset tarkastuskäynnit ovat siis parhaita tapoja sen ehkäisemiseksi.

Raskausmyrkytys on raskauskomplikaatio, joka voi johtua muun muassa korkeasta verenpaineesta tai munuaisvauriosta. Sen saa 5-8 % raskaana olevista naisista ja se voi olla todella vaarallinen sekä äidille että vauvalle.

Raskausmyrkytystä esiintyy yleensä viimeisellä kolmanneksella. Se voi kuitenkin ilmestyä myös synnytyksen aikana, raskauden toisella kolmanneksella tai jopa ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen.

Kyseinen sairaus voi olla lievä tai vakava. Lähinnä siis jos sitä ei hoideta kunnolla tai ajoissa, voi se johtaa vakavampiin sairauksiin, kuten eklampsiaan tai HELLP-oireyhtymään.

Miksi raskausmyrkytystä esiintyy?

tarkistetaan, ettei kyseessä ole raskausmyrkytys

Raskausmyrkytys johtuu siitä, että istukkaan pääsee vähemmän verta. Siten istukka ei istuta itseään kunnolla kohdun seinämiin, eivätkä kyseisen alueen valtimot laajene niin paljon kuin niiden pitäisi.

Krooninen korkea verenpaine ja diabetes voivat myös vähentää veren virtaamista istukkaan. Jotkut asiantuntijat uskovat, että raskausmyrkytystä esiintyy raskauden alussa, vaikka oireet kehittyisivätkin vasta myöhemmin.

Raskausmyrkytyksen oireet

Joillekin naisille, joiden on diagnosoitu kärsivän raskausmyrkytyksestä, ei kehity sairaudelle ominaisia oireita. Kaikki naiset eivät siis myöskään kärsi samanlaisista oireista.

Pääongelmana on se, että jotkut raskausmyrkytyksen oireet, kuten pahoinvointi ja turvotus, voidaan tulkita normaaleiksi raskausoireiksi.

Siitä syystä lääkäreiden pitäisi oppia tunnistamaan tämän komplikaation varoitusmerkit ajoissa.

Niitä ovat:

Lievän raskausmyrkytyksen kohdalla

  • Korkea verenpaine
  • Nesteen kerääntyminen
  • Proteiini virtsassa

Vakavan raskausmyrkytyksen kohdalla

  • Päänsärky ja hämärtynyt näkö
  • Kyvyttömyys sietää kirkkaita valoja
  • Väsymys, pahoinvointi ja oksentelu
  • Vähentynyt virtsaamisen tarve
  • Ylävatsakipu, yleensä oikealla puolella
  • Mustelmien saaminen helposti

On erittäin tärkeää muistaa, että kaikki raskausmyrkytystä sairastavat naiset eivät kärsi näkyvästä turvotuksesta tai suuresta painonnoususta. Kaikilla tällaisista oireista kärsivillä naisilla ei myöskään ole raskausmyrkytystä. Kuten mainitsimme aikaisemmin, oireet voivat olla hämmentäviä.

Raskausmyrkytyksen riskitekijät

sikiö

Liikalihavuus, diabetes ja korkea verenpaine ovat vakavia raskausmyrkytykseen yhdistettäviä riskitekijöitä.

Monet muut tekijät voivat myös lisätä tämän sairauden riskiä. Jos kyseessä on naisen ensimmäinen raskaus tai hän on aikaisemmin kärsinyt korkeasta verenpaineesta tai munuaisvauriosta tai hänen suvussa on ollut raskausmyrkytystä, on hänen riskinsä sairastua siihen paljon suurempi.

Niin ikään monesti raskaana olleet naiset, raskausajan korkeasta verenpaineesta tai raskausmyrkytyksestä aikaisemmin kärsineet naiset tai joiden painoindeksi on yli 30, ovat myös suuremmassa riskissä sairastua siihen. Myös alle 20-vuotiaat tai yli 40-vuotiaat raskaana olevat naiset voivat saada raskausmyrkytyksen helpommin.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Miten itkeminen raskauden aikana vaikuttaa sikiöön?

Ehkäisy

Lääkäri tutkii säännöllisten tarkastuskäyntien yhteydessä:

  • Verenpainetta
  • Virtsan määrää
  • Verikokeita

Lisäksi on myös muita tapoja hallita tämän ongelman esiintymistä, kuten:

  • Veren hyytymisen ja munuaisten toiminnan testaus
  • Ultraäänikuvat
  • Doppler-ultraäänitutkimukset

Näistä testeistä huolimatta tämän sairauden ehkäisyyn ei ole mitään vuorenvarmaa tapaa, sillä kaikki sen ilmestymiseen johtavat tekijät eivät ole hallittavissa.

Terveydenhoitoalan asiantuntijat suosittelevatkin yleensä noudattamaan tasapainoista ruokavaliota, harrastamaan liikuntaa sekä käymään säännöllisissä terveystarkastuksissa.

Lue myös: 6 yleisintä hedelmättömyyden syytä naisilla

Hoito

aiheena raskausmyrkytys

Ajoittaiset tarkastuskäynnit mahdollistavat tämän sekä monien muiden komplikaatioiden varhaisen havaitsemisen.

Hoito riippuu raskauden tilasta. Jos sairautta esiintyy lähellä synnytyspäivää ja vauva on täysin kehittynyt, pyrkivät terveysalan ammattilaiset todennäköisesti käynnistämään synnytyksen niin pian kuin vain mahdollista.

Jos raskausmyrkytys on lievä, eikä vauva ei ole vielä kehittynyt, riippuu hoito lisääntyvistä tarkastuskäynneistä. Lääkäri pyytää sinua myös sisällyttämään enemmän proteiinia ruokavalioon.

On myös tärkeää nauttia vähemmän suolaa ja juoda paljon vettä. Lisäksi on tärkeää levätä paljon. Potilaan tulisi maata vasemmalla kyljellään työntääkseen vauvan painoa suurimmista verisuonista poispäin.

Mikäli nainen kärsii vakavasta raskausmyrkytyksestä, voivat terveysalan ammattilaiset määrätä yllä mainittujen hoitojen lisäksi lääkkeitä verenpaineen hallitsemiseksi.

Raskausmyrkytys on vakava raskauskomplikaatio, joka saattaa vaarantaa äidin ja hänen syntymättömän vauvansa terveyden. Sitä tulee siis pitää silmällä ja ottaa vakavasti, jos se sattuu omalle kohdalle.

  • Sibai, B. M. (2015). Preeclampsia. In Protocols for High-Risk Pregnancies: An Evidence-Based Approach: Sixth Edition. https://doi.org/10.1002/9781119001256.ch39
  • Sircar, M., Thadhani, R., & Karumanchi, S. A. (2015). Pathogenesis of preeclampsia. Current Opinion in Nephrology and Hypertension. https://doi.org/10.1097/MNH.0000000000000105
  • Gupte, S., & Wagh, G. (2014). Preeclampsia-eclampsia. Journal of Obstetrics and Gynecology of India. https://doi.org/10.1007/s13224-014-0502-y
  • Backes, C. H., Markham, K., Moorehead, P., Cordero, L., Nankervis, C. A., & Giannone, P. J. (2011). Maternal Preeclampsia and Neonatal Outcomes. Journal of Pregnancy. https://doi.org/10.1155/2011/214365