Logo image
Logo image

Puuvillansiemenöljy: käyttö, hyödyt ja riskit

4 minuuttia
Puuvillansiemenöljyn käyttötarkoitukset voivat olla kiistanalaisia. Vaikka siitä on joissakin tapauksissa hyötyä, toisissa siihen liittyy tiettyjä riskejä.
Puuvillansiemenöljy: käyttö, hyödyt ja riskit
Franciele Rohor de Souza

Tarkistanut ja hyväksynyt: farmaseutti Franciele Rohor de Souza

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Puuvillansiemenöljy on tuote, jota saadaan Gossypium hirsutum- ja Gossypium herbaceum –kasvilajista. Sitä käytetään erityisesti ruoanlaitossa, vaikkakin sillä on myös lääkinnällisiä ja kosmeettisia käyttötarkoituksia.

Puuvillansiemenöljy on kuulunut amerikkalaisten ruokavalioon jo vuodesta 1880, ja siitä on tullut yksi suosituimmista kasviöljyistä Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole niin suosittu markkinoilla, sillä sen ovat korvanneet muut öljyt, esimerkiksi soijapapu- ja maissiöljy.

Se on joka tapauksessa sellainen öljy, joka erottuu edukseen sydän- ja verisuoniterveydelle hyödyllisillä monityydyttymättömillä rasvahapoillaan. Puuvillansiemenöljy on lisäksi monikäyttöinen tuote, jonka voi ottaa osaksi ruokavaliota monin tavoin. Mutta mitä tutkimukset sanovat siitä? Mitkä ovat sen mahdolliset riskit?

Puuvillansiemenöljyn käyttötarkoitukset

Puuvillansiemenöljyä käytetään säännöllisesti elintarviketeollisuudessa, koska se pitkittää tuotteiden säilyvyyttä. Sitä on tuotteissa kuten perunalastut, leivokset, majoneesi, margariini ja salaatinkastikkeet.

Sitä suositaan jopa paistotuotteissa, sillä se tuo kosteutta ja tekstuuria. Sitä on myös seuraavissa elintarvikkeissa:

  • Itämaiset ruoat
  • Kuorrutteet
  • Vatkatut kuorrutteet
  • Murot
  • Mausteiset ruoat

On myös tärkeää huomioida, että puuvillansiemenöljyllä on muitakin kuin ravitsemukseen liittyviä käyttötarkoituksia: sitä hyödynnetään esimerkiksi öljylampuissa, kynttilöissä, hyönteismyrkyissä ja pyykinpesuaineissa.

Some figure
Pellavansiemenöljyä ei käytetä ainoastaan elintarviketeollisuudessa ja farmakologiassa; sitä on myös esimerkiksi kynttilöissä.

Puuvillansiemenöljyn hyödyt

Puuvillansiemenöljyn hyödyt liittyvät pitkälti sen ravitsemukselliseen laatuun. Tarkemmin ottaen siitä saa vain noin 4 grammaa tyydyttynyttä rasvaa ruokalusikallista kohden, eli 16 % päivittäisestä saantisuosituksesta. Sydän- ja verisuoniriskin pienentämiseksi tahot kuten Yhdysvaltain sydänliitto suosittelevat valitsemaan tämäntyyppisiä rasvoja.

Ruokalusikallinen puuvillansiemenöljyä sisältää myös 7 grammaa monityydyttymätöntä rasvaa, minkä vuoksi se on hyväksi sydämelle. Tarkemmin ottaen siitä saa 2 % päivittäisestä Omega-3:n saantisuosituksesta ja 58 % Omega-6:n saantisuosituksesta.

Puuvillansiemenöljy sisältää vähemmässä määrin myös kertatyydyttymätöntä rasvaa, jota asiantuntijat suosittelevat ruokavalioon stimuloimaan HDL-kolesterolia eli lisäämään ns. hyvää kolesterolia. Se on myös E-vitamiinin eli alfatokoferolin lähde, joka on tärkeä ravintoaine solujen aineenvaihdunnalle ja sairauksien ehkäisyyn. Mutta onko puuvillansiemenöljyn terveysvaikutteista näyttöä? Katsotaanpa!

Tämäkin artikkeli saattaa kiinnostaa sinua: Hengitysteiden hoito oreganolla ja oliiviöljyllä

1. Tulehdusta lievittävät vaikutukset

Puuvillansiemenöljyn tulehduksenvastaisista ominaisuuksista ei ole tutkimusnäyttöä, mutta todisteita on saatu kertatyydyttymättömien rasvojen tulehdusta lievittävistä vaikutuksista. Tältä kannalta katsottuna tämäntyyppinen öljy saattaa vähentää tulehduskemikaaleja verestä.

Sen kertatyydyttymättömän rasvan pitoisuus on 18 %, mutta voi nousta 50 %:iin, kun se kovetetaan osittain. Puuvillansiemenöljy on joka tapauksessa terveelliseksi katsottu ravintolisä.

2. Sydän- ja verisuoniterveyden suojaaminen

Puuvillansiemenöljyn sisältämät kertatyydyttymättömät ja monityydyttymättömät rasvahapot auttavat osaltaan vähentämään sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä. Cochrane Library -tietokannassa ilmestynyt katsausartikkeli viittaa siihen, että tällainen rasva laskee LDL-kolesterolia ja nostaa HDL-kolesterolitasoa. Tämä puolestaan pienentää sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen riskiä.

Tästä huolimatta tulisi pitää mielessä, että puuvillansiemenöljyssä on enemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin muissa kasviöljyissä, esimerkiksi oliiviöljyssä. Näin ollen sen liiallinen kulutus voi vaikuttaa juuri päinvastaisella tavalla. Sitä tulisikin käyttää kohtuudella: vain silloin, kun valittavana ei ole mitään toista, sydänystävällisempää öljyä.

3. Kasvainten vastainen vaikutus

Puuvillansiemenöljy ei ole vaihtoehtoinen hoito syöpään, mutta joissakin tutkimuksissa on tehty merkittäviä löytöjä sen hyödyistä tätä sairautta vastaan.

Anticancer Research –lehden julkaisemassa tutkimuksessa selvisi, että gossypoli – jalostamattomassa puuvillansiemenöljyssä oleva luontainen myrkky – auttoi nujertamaan syöpäsoluja, joihin eivät tehonneet lukuisat lääkkeet.

Molecular Cancer Therapeutics -lehden tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että kyseinen yhdiste auttoi myös vähentämään kasvaimen kasvua eturauhassyöpää sairastavilla potilailla. Toistaiseksi tämä on vielä tutkinnan alla, joten lisää näyttöä tarvitaan.

4. Puuvillansiemenöljy ja ihonhoito

Yksi puuvillansiemenöljyn käyttötapa, jota ei pidetä kiistanalaisena, liittyy ihonhoitoon. Sen E-vitamiini- ja rasvahappopitoisuus huomioiden se tarjoaa seuraavat hyödyt:

  • Kosteutus
  • Ikääntymisen torjunta
  • Parantunut ihon läpäisevyys (ominaisuus, joka auttaa tuotteita imeytymään ihoon paremmin)
  • Ihon suojaaminen
  • Haavojen paraneminen
Some figure
Puuvillansiemenöljyä käytetään iholla, mutta siihen liittyy monia riskejä.

Lue myös: Vähennä ja torju ryppyjä aloe veralla

Puuvillansiemenöljyn riskit

Puuvillansiemenöljyn käytön riskit liittyvät sen sisältämään gossypoliin. Tämä yhdiste on luontainen myrkky, joka antaa puuvillansiemenöljylle sen ominaisen keltaisen värin.

Se suojelee myös kasveja hyönteisiltä. Ja vaikka sen kasvainten vastaista potentiaalia on tutkittu, sillä on havaittu olevan seuraavat haittavaikutukset:

  • Hedelmättömyys
  • Ongelmat raskausaikana, mukaan lukien varhainen alkionkehitys
  • Maksavaurio
  • Hengenahdistus
  • Ruokahaluttomuus

Myös mahdollinen allergia puuvillansiemenöljyn ulkoiselle käytölle on otettava huomioon. Parasta onkin tehdä pieni herkkyystesti ennen tuotteen käyttämistä kokonaan. Jos 24 tunnin jälkeen ei ilmene merkkejä allergiasta, sitä voi levittää iholle ongelmitta.

Muut öljyt ovat suositeltavampia

Puuvillansiemenöljy erottui pitkään edukseen muista öljyistä ominaisuuksiensa, hintansa ja monikäyttöisyytensä vuoksi. Vaikka sillä todella onkin joitakin hyötyjä, sen mahdollisia riskejä ja tyydyttynyttä rasvaa ei tulisi jättää huomiotta. Hyvää öljyä ostettaessa onkin kannattavinta valita jokin toinen öljy, esimerkiksi oliivi- tai auringonkukkaöljy.

Tästäkin huolimatta asiantuntijat pitävät useimpia kauppojen puuvillansiemenöljyjä turvallisina, koska niiden kohtuukäyttö ei aiheuta ongelmia. Tuotetta tulisi säilyttää ilmatiiviissä astiassa viileässä paikassa ja auringonvalolta suojattuna.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Munroe CE. The Use of Cotton-Seed Oil as Food, and for Medicinal Purposes. Public Health Pap Rep. 1884;10:236-240.
  • Daniel DR, Thompson LD, Shriver BJ, Wu CK, Hoover LC. Nonhydrogenated cottonseed oil can be used as a deep fat frying medium to reduce trans-fatty acid content in french fries. J Am Diet Assoc. 2005 Dec;105(12):1927-32. doi: 10.1016/j.jada.2005.09.029. PMID: 16321599.
  • Allayee H, Roth N, Hodis HN. Polyunsaturated fatty acids and cardiovascular disease: implications for nutrigenetics. J Nutrigenet Nutrigenomics. 2009;2(3):140-8. doi: 10.1159/000235562. Epub 2009 Sep 23. PMID: 19776641; PMCID: PMC2820567.
  • Schwingshackl L, Hoffmann G. Monounsaturated fatty acids and risk of cardiovascular disease: synopsis of the evidence available from systematic reviews and meta-analyses. Nutrients. 2012;4(12):1989-2007. Published 2012 Dec 11. doi:10.3390/nu4121989
  • Ravaut G, Légiot A, Bergeron KF, Mounier C. Monounsaturated Fatty Acids in Obesity-Related Inflammation. Int J Mol Sci. 2020;22(1):330. Published 2020 Dec 30. doi:10.3390/ijms22010330
  • Abdelhamid AS, Martin N, Bridges C, et al. Polyunsaturated fatty acids for the primary and secondary prevention of cardiovascular disease. Cochrane Database Syst Rev. 2018;7(7):CD012345. Published 2018 Jul 18. doi:10.1002/14651858.CD012345.pub2
  • Huang, Y., Wang, L., Chang, H., Ye, W., Dowd, M., Wan, P., & Lin, Y.C. (2006). Molecular mechanisms of (-)-gossypol-induced apoptosis in human prostate cancer cells. Anticancer research, 26 3A, 1925-33 .
  • Volate SR, Kawasaki BT, Hurt EM, et al. Gossypol induces apoptosis by activating p53 in prostate cancer cells and prostate tumor-initiating cells. Mol Cancer Ther. 2010;9(2):461-470. doi:10.1158/1535-7163.MCT-09-0507
  • Keen MA, Hassan I. Vitamin E in dermatology. Indian Dermatol Online J. 2016;7(4):311-315. doi:10.4103/2229-5178.185494
  • Gadelha IC, Fonseca NB, Oloris SC, Melo MM, Soto-Blanco B. Gossypol toxicity from cottonseed products. ScientificWorldJournal. 2014;2014:231635. doi:10.1155/2014/231635

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.