Pornoriippuvuus: syyt ja seuraukset

Pornon katsomisesta on tullut suosittua viime vuosikymmenten aikana. Useimmille se on pelkästään viihdettä, mutta toisissa se voi saada aikaan merkittävän riippuvuuden.
Pornoriippuvuus: syyt ja seuraukset
Montse Armero

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Montse Armero.

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Pornoriippuvuus voi aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia. Nämä ovat samoja tai hyvin samankaltaisia kuin huumeriippuvuuden aiheuttamat ongelmat.

Nykyään kuka tahansa, jolla on nettiyhteys, voi katsoa pornografista materiaalia päivittäin – tehdäänhän tällaista materiaalia nykyään valtavasti. Itse asiassa pornosta riippuvaisten ihmisten määrä on kasvanut hyvin merkittävästi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana.

Asiantuntijat ovat tilanteesta huolissaan, ottaen huomioon että erityisesti lapset ovat alttiita riippuvuuden vaikutuksille.

Milloin pornon katsomista voidaan pitää riippuvuutena?

Yksi tavallisimmista riippuvaisten ihmisten piirteistä on ongelman kieltäminen tai vähättely. Ongelman havaitsemiseksi mahdollisimman varhain on kuitenkin tärkeää analysoida, onko henkilössä tapahtunut muutoksia yhdessä tai useammassa seuraavista piirteistä:

  • Henkilö käyttää yhä enemmän aikaa pornografisen materiaalin katsomiseen.
  • Hän sivuuttaa muut tärkeät elämänsä osa-alueet, kuten työn ja sosiaalisen elämän.
  • Hän käsittelee tunteitaan pornoa katsomalla. Eli porno piristää häntä surullisena, antaa viihdykettä tylsistyneenä, tai hän saattaa sen avulla jopa juhlistaa jotain onnistumista.
  • Henkilö on tunteiltaan epävakaa tai hänellä on äkillisiä mielialanvaihteluita, jotka voidaan yhdistää riippuvuuteen.
  • Hän saattaa myös päätyä rikkomaan lakia pornon suhteen.
  • Hän valehtelee tai häpeää seksuaalista käytöstään.
Pornoriippuvuus voi haitata arjen elämää

Mikä aiheuttaa pornoriippuvuutta?

Drugs and Addictive Behavior -lehdessä vuonna 2017 julkaistun artikkelin mukaan monet tekijät voivat myötävaikuttaa tällaisen riippuvuuden syntyyn. Näistä merkittävimmät ovat seuraavat:

  • Hormonaaliset muutokset
  • Perinnöllinen taipumus
  • Seksuaalinen hyväksikäyttö
  • Fyysinen ja verbaalinen väkivalta
  • Rakkauden puute
  • Uteliaisuus
  • Voimakasta seksuaalista sisältöä sisältävien kuvien näkeminen varhaisessa iässä
  • Epäonnistumiset sekä negatiiviset ajatukset ja tunteet
  • Ahdistus
  • Masennus
  • Kiusaaminen
  • Yksinäisyys
  • Vanhempien, lähisukulaisten tai ystävien näyttämä huono esimerkki

Millaisia seurauksia pornoriippuvuus aiheuttaa?

Yleensä pornosta riippuvaiset ihmiset käyttävät tunteja katsoen pornografista materiaalia tai etsien uusia lähteitä sitä saadakseen. Näin ollen riippuvuus aiheuttaa usein toissijaisia ongelmia, kuten seuraavat:

Eristäytyminen muista

Siinä missä muilla riippuvuuksilla — nikotiini, kannabis, kahvi tai alkoholi — on sosiaalisempi luonne, pornosta riippuvainen henkilö katsoo sitä yleensä salaa yksin. Tästä syystä hän eristäytyy muista lukuisissa tilanteissa.

Pornoriippuvuus saa aikaan muutoksia mielialassa

Pornoriippuvuus johtaa yleensä huomattaviin muutoksiin mielialassa. Näitä ovat kaiken kaikkiaan seuraavat:

  • Pakko-oireinen käytös
  • Heikko vihanhallinta
  • Ahdistus
  • Vaikea masennus
Pornoriippuvuus voi vaikuttaa haitallisesti mielialaan

Liiallinen masturbointi

Myös liiallinen masturbointi voi aiheuttaa häiriöitä henkilössä. Näihin kuuluvat yleisesti ottaen seuraavat:

  • Heikot erektiot
  • Impotenssi
  • Hedelmättömyys
  • Ennenaikainen siemensyöksy
  • Eturauhasen tai virtsaputken tulehdus
  • Neurologiset häiriöt, uni- ja ruoansulatushäiriöt

Pornoriippuvuus aiheuttaa muutoksia aivoissa

Kuten muissa riippuvuuksissa, liika dopamiinin eritys stimuloi aivojen palkitsemisjärjestelmää liiaksi. Jotta tämän aineen tuottama mielihyvä ja hyvä olo jatkuisi, henkilön on kulutettava yhä enemmän pornoa. Valitettavasti tämä merkitsee suurempaa ajankäyttöä siihen, suurempaa riippuvuutta ja suurempaa eristäytymistä.

Seksuaalinen tyytymättömyys

Lisäksi pornoriippuvuus voi saada riippuvaisen ihmisen uskomaan, että hänen seksisuhteensa eivät ole riittävän kiihkeitä, runsaita tai tyydyttäviä. Koska hänen katsomansa esimerkit ovat fiktiivisiä, turhautuminen voi olla yksi sitkeimmistä oireista.

Parisuhdeongelmat

Jos henkilöllä on kumppani, pornoriippuvuus voi olla valtava riitojen aiheuttaja. Se voi johtaa jopa (avio)eroon.

Strategioita pornoriippuvuuden ehkäisemiseksi

Lasten kohdalla vanhemmat voivat tehdä joitakin toimenpiteitä ehkäistäkseen mahdollista riippuvuutta pornosta. Niitä voivat olla esimerkiksi seuraavat:

  • Asenna esto-ohjelma pornolle kaikkiin kodin tietokoneisiin ja mobiililaitteisiin.
  • Estä alaikäisten pääsy internetiin yksityisissä tiloissa.
  • Edistä laadukasta seksikasvatusta kotona lapsen iän mukaan.
  • Osallistukaa vapaa-ajanvietto- tai urheiluaktiviteetteihin perheenä.
  • Edistä avointa keskustelua.
  • Edistä sosiaalista kanssakäymistä muiden lasten tai nuorten kanssa.
  • Jos huomaat riippuvuuttahae ammattiapua.

Aikuisten kohdalla, aivan kuten minkä tahansa arjen elämää haittaavan psyykkisen ongelman kanssa, on viisainta auttaa henkilöä tunnistamaan ongelmansa. Näin ollen on helpompaa, jos henkilö menee yksin seksiriippuvuuksiin erikoistuneen ammattilaisen luo.

 


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.