4 tärkeintä asiaa parisuhteessa

Jotta voisit estää parisuhdettasi juuttumasta päivittäisen arkielämän rutiinin tylsyyteen, on tärkeää pysyä kekseliäänä joka ikinen päivä. Jos pystytte kehittämään luovuttanne parina, pystytte myös vahvistamaan välistänne sidettä.
4 tärkeintä asiaa parisuhteessa

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Parisuhteessa oleminen on sitoumus, josta sen molemmat osapuolet voivat saada elämänsä parhaimpia ilonaiheita, mutta se voi joskus aiheuttaa myös kaikkein pahimpia kärsimyksiä. Kun päätät jakaa elämäsi toisen ihmisen kanssa, se tarkoittaa muutakin kuin vain rakastuneena olemista, sillä on monia muitakin tekijöitä, jotka ovat oleellisia sen kannalta, muodostuuko parisuhteenne kestäväksi vai ei.

Elämänne yhdessä antaa teille molemmille kokemuksia, jotka auttavat teitä tulemaan paremmiksi yksilöiksi sekä paremmaksi pariksi. On tärkeää, että kiinnitätte suurta huomiota tähän elämänne osa-alueeseen, sillä moni tekee tässä asiassa suuren virheen. Asia on tärkeä niin onnellisuuden, rohkeuden, terveyden sekä yleisesti ottaen elämän täysillä elämisenkin kannalta.

Rakastuneena ja terveessä suhteessa oleminen saattavat saada sinut tuntemaan itsesi erittäin onnelliseksi. Tällainen olotila saattaa auttaa sinua kasvamaan ihmisenä sekä tuottaa paljon lisää merkitystä elämääsi. Tämän vuoksi onkin erittäin hyödyllistä oppia hiukan parisuhteen perustekijöistä, jotta voisit parantaa ja vahvistaa omaa parisuhdettasi.

4 tärkeintä asiaa parisuhteessa

Tämänkertaisessa artikkelissamme käsittelemmekin psykologi ja seksologi Leticia Garcian näkemyksiä parisuhteen onnistumisesta, ja esittelemme 4 tärkeintä asiaa parisuhteessa; ne ovat viestintä, luottamus, tuki ja luovuus.

1. Viestintä

pariskunta ihmettelee toisiaan

Viestintä parisuhteessa on yksi tärkeimmistä tavoista pitää yllä vakautta kumppanin kanssa, ja se on avuksi sen kannalta, että voisitte välttää tylsään rutiiniin juuttumisen. Sinun tulisi tuntea olosi mukavaksi ja helpoksi toiselle puhuessasi, eikä pelkoa kritiikin saamisesta tulisi olla. Niiden asioiden sanominen ääneen, jotka sinua vaivaavat, sekä ongelmien käsittely kiltillä ja empaattisella tavalla auttavat teitä ymmärtämään toisianne paremmin sekä parantamaan kumppanuuttanne.

Samalla tavalla tulee olla tilaa seksuaaliselle ja rakastavalle viestinnälle, jotka molemmat ovat tärkeässä osassa parisuhteessanne. Moni uskoo kuitenkin vastoin totuutta, että jonkin asian pyytäminen on huonosti tehty, vaikka se voi olla tie uuteen intohimoon ja innostukseen sekä suhteen vahvistamiseen. Näin pystytte pääsemään irti normaalista rutiinistanne.

2. Luottamus

suudelma ja sydän

Myös luottamuksella on perustavanlaatuinen rooli jokaisessa suhteessa. Se on asia, joka vahvistaa teitä molempia, ja se auttaa myös kahta ihmistä saamaan kokemuksen toisen “täydentämisestä”. Luottamus tarkoittaa sitä, että voit olla oma itsesi ilman pelkoa tuomitsemisesta tai kritiikistä – voit siis olla oma itsesi sekä pitää niistä asioista, joista todella pidät.

Se ihminen, johon luottamuksesi asetat, käyttää rakentavaa kritiikkiä ilman yritystä muuttaa sinua. Tämän kaltainen luottamus saavutetaan ajan ja hyvän viestinnän kautta, ja se perustuu ytimessään siihen, että molemmat osaavat puhua ja kuunnella ilman pelkoa siitä, että tulevat tuomituksi.

3. Tuki

pariskunnan selfie

Tuen kokemus parisuhteessa on erilainen kuin mikään muu side, jonka voitte välillenne muodostaa. Tämä on se yhteys, joka helpottaa viestintää ja niiden asioiden jakamista, jotka teille ovat yhteisiä. Itse asiassa, jos suhteessa on paljon luottamusta ja rakkautta, pari kehittää oman “kielensä”, jota he käyttävät ilmaistaakseen itseään, rakkauttaan ja jaettuja halujaan.

Jokapäiväiset velvollisuudet ja rutiinit saattavat aiheuttaa sen tuen vähentymistä, joka sitoo teitä. Rakkaus ja intohimo voivat kuitenkin aina auttaa tämän erityisen siteen kehittymistä uudelleen, ja niitä asioita voidaan saada takaisin, jotka ovat hukkuneet ajan kuluessa. Suhteenne voimaa ja intohimoa voidaan siten palauttaa.

Voitte myös olla kekseliäitä kumppanisi kanssa – uusia asioita voidaan luoda, jotta voisitte vahvistaa tunteitanne toisianne kohtaan. Nuo asiat tulevat sitten ajan kanssa tuomaan teidät takaisin yhteen.

4. Luovuus

pariskuntaa tekee ruokaa yhdessä

Luovuus on asia, joka meillä kaikilla on, ja sitä voi kehittää monella tavalla. Se on avainasemassa sen kannalta, että voisitte paeta normaalia rutiinianne, ja se voi auttaa parisuhdetta palauttamaan sen rakkauden intensiteetin, joka aikaisemmin oli olemassa. Tämä on avuksi niinä aikoina, jolloin tuntuu, että kaikki on muuttunut.

On siis hyvin tärkeää lisätä jatkuvasti uusia tekijöitä seksuaaliseen suhteeseenne ja yhteiseen elämäänne. Lisäksi on tärkeää pitää yllä niitä tunteita, joita teillä on toisianne kohtaan, sekä muistaa se, kuinka paljon rakastatte toisianne.

On olemassa hyvin monia tapoja lisätä luovuutta parisuhteessa. Voitte esimerkiksi tehdä jotakin erityistä, joka vahvistaa sidettänne. Voitte niin myös päästä helpommin eroon siitä yksitoikkoisuudesta, joka niin usein saa rakkauden intensiteetin rapistumaan.

Jos pidätte mielessä nämä neljä tärkeintä asiaa parisuhteessa, kumppanuutenne kasvaa sekä jakamanne elämän kannalta yleisestikin että seksuaalisessa mielessä. On tärkeää, että molemmat teistä osallistuvat tähän suhteen ylläpitoon, sillä parisuhde on aina kahden välinen asia, eikä vain toinen yksinään pysty kasvattamaan sitä paremmaksi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • García FE, Ilabaca Martínez D. Ruptura de pareja, afrontamiento y bienestar psicológico en adultos jóvenes. Ajayu Órgano de Difusión Científica del Departamento de Psicología UCBSP 2013;11(2):42-60.
  • Morfa JD. Prevención de los conflictos de pareja. Bilbao: Desclée de Brouwer; 2003.
  • Villar F, Villamizar D, López-Chivrall S. Los componentes de la experiencia amorosa en la vejez: personas mayores y relaciones de pareja de larga duración. Revista Española de Geriatría y Gerontología 2005;40(3):166-177.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.