Logo image
Logo image

Paratymia: piirteet ja kuvaus

3 minuuttia
Hautajaisissa nauravalla henkilöllä (johon muut ihmiset luovat pistäviä katseita) saattaa olla paratymia. Kyseessä on psyykkinen häiriö, jonka syistä kerromme tänään.
Paratymia: piirteet ja kuvaus
Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Nauraminen hautajaisissa tai silloin, kun ystävä ilmaisee lohduttomuutta läheisen terminaalisesta sairaudesta, saattaa johtua paratymiasta. Paratymia on psyykkinen häiriö, jossa henkilö ilmaisee itseään epäsoveliaalla tavalla tietyssä tilanteessa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö henkilö olisi surullinen läheisen kuoltua, kuten yllä mainitussa hautajaisesimerkissä. Kyseessä on vain se, että henkilön tuntemukset ja se, mitä hän ilmaisee ulospäin, ovat ristiriidassa keskenään.

On tärkeää olla sekoittamatta paratymiaa välinpitämättömyyteen. Paratymiasta kärsivällä henkilöllä on kyllä tunteita, mutta hän ei osaa ilmaista itseään asiaankuuluvalla tavalla. Välinpitämätön henkilö taas ei ilmaise tunteita siitä syystä, että hän ei tunne niitä.

Paratymian muodot

Tämän psyykkisen häiriön ymmärtämiseksi paremmin on ensin hyvä käydä läpi sen kolme muotoa. Ne on tärkeää erottaa toisistaan, jotta niitä ei sekoiteta keskenään. Niillä on nimittäin samankaltaisia piirteitä.

Tarkastellaan nyt jokaista muotoa erikseen.

1. Paratymia

Tähän olemme viitanneet tähän asti, joskin yleisellä tasolla. Paratymiasta kärsivä henkilö ei kykene ilmaisemaan tunteita ulospäin niin, että ne vastaisivat sitä mitä hän tuntee sisällään.

Nämä tunteiden ilmaisut voivat hämmentää läheisiä, sillä ne eivät vastaa sitä mitä henkilö tuntee. Aivan kuin jotain olisi pielessä; aivan kuin jokin yhteys olisi poikki.

Some figure
Paratymia muuttaa henkilön tunteiden ilmaisua ja hämmentää läheisiä.

2. Positiivinen paratymia

Positiivisesta paratymiasta kärsivä henkilö on yleensä ylivilkkaassa tai euforisessa mielentilassa.

Tämä tila pysyy yllä, mikä erottaa sen kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniavaiheesta. Euforia voi tässä psyykkisessä häiriössä kestää pitkään ja hämmentää läheisiä.

Lue myös: Eläminen bipolaarisen henkilön kanssa

3. Negatiivinen paratymia

Tässä tapahtuu päinvastoin, eli negatiivisesta paratymiasta kärsivä henkilö on pitkään surullinen.

Tätä voisi verrata kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheeseen. Henkilö saattaa kuitenkin todellisuudessa olla iloinen – hän ei vain kykene ilmaisemaan sitä. Sen sijaan hän ilmaisee pelkästään suurta surua, melankoliaa, josta hän ei pääse eroon.

Paratymian syyt

Paratymialle on useita syitä, mutta skitsofrenia on niistä yleisin. Se voi puhjeta myös päähän kohdistuneen iskun tai vamman seurauksena, joka aiheuttaa aivovamman.

Se saattaa johtua myös kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka jo mainittiin positiivisen ja negatiivisen paratymian kohdalla. Tämä tuo tavallaan mieleen sen ajatuksen, että tämä psyykkinen häiriö harvoin puhkeaa itsestään.

Paratymian oireet

Paratymiassa on periaatteessa yksi oire: kyvyttömyys ilmaista sitä mitä henkilö oikeasti ajattelee ja tuntee. Läheiset saattavat olla yllättyneitä tai peloissaan, koska he eivät ymmärrä, miksi henkilö itkee syntymäpäiväjuhlissa tai nauraa hautajaisissa.

Tämä on hämmentävää ja kulttuurissamme epäsopivaa, ja tekee myös sitä kokevan henkilön olon kiusaantuneeksi ja turhautuneeksi.

Paratymiasta kärsivät ihmiset eivät kykene hallitsemaan sitä, miten he itseään ilmaisevat. Tämä johtaa torjutuksi tulemiseen sekä muiden ihmisten että henkilön itsensä taholta. Tilanne johtaa eristäytymiseen ja arvottomuuden tunteisiin, mikä on varsin vahingollista itsetunnolle.

Käy lukemassa myös: Neuvoja kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän henkilön auttamiseen

Muutamia esimerkkejä

Annoimme jo muutamia esimerkkejä yllä, mutta korostamme niitä vielä, jotta häiriötä olisi helpompi ymmärtää. Tästä häiriöstä kärsiviin ihmisiin törmää harvoin, mutta henkilön oireiden ja todellisten tunteiden tietäminen auttaa sinua ymmärtämään häntä paremmin, jos joskus törmäät tällaiseen henkilöön:

  • Henkilö sanoo tuntevansa voimakasta tuskaa, vaikka hänellä on kasvoillaan leveä hymy.
  • Joku tunnustaa sairastavansa terminaalivaiheen syöpää ja purskahtaa sitten nauramaan.
  • Henkilö näyttää hyvin surulliselta, kun joku sanoo rakastavansa häntä.
  • Henkilö saattaa näyttää kärsivältä omissa häissään.
Some figure
Paratymiasta kärsivän henkilön ymmärtäminen herättää myötätuntoa. On tärkeää, etteivät he eristäydy.

Hoidot

Paras hoitomuoto paratymiaan on lääkehoito psykoosi-, masennus- ja ahdistuslääkkeillä.

Lääkkeet eivät kuitenkaan yksin riitä. Lääkehoitoa on täydennettävä terapialla, jossa henkilölle opetetaan tiettyjä strategioita tunteiden ilmaisemiseksi.

Myös häiriön syyt on otettava huomioon. Aivovamma ei välttämättä vaadi lääkitystä, jos sen ennuste on hyvä. Lisäksi on korostettava sitä, miten tärkeää on ymmärtää tätä häiriötä.

Skitsofreniaa tai persoonallisuushäiriötä sairastavan henkilön on ymmärrettävä omaa tilannettaan. Monista häiriöistä ei edelleenkään puhuta riittävästi, joten niiden tuominen esille lisää ihmisten sympatiaa niitä sairastavia ihmisiä kohtaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Bleuler, E. (1996). La esquizofrenia (1926). Revista de la Asociación Española de Neuropsiquiatría.16(60), 664-676.
  • Lince, B. Á. (2011). La posición depresiva. Desde el Jardín de Freud, (11), 77-92.
  • Melero, M. L. (2018). La indiferencia afectiva como rasgo nocivo de la personalidad. Anuario de derecho penal y ciencias penales71(1), 265-305.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.