Onko mahahaavan ehkäisy mahdollista?

Mahahaavan ehkäisyyn liittyy sekä elintapojen muutoksia että terveellisten suositusten noudattamista. Tässä artikkelissa keräämme yhteen ne ensisijaisen tärkeät asiat, joita voimme ottaa käyttöön omassa elämässämme vatsavaivojen ja erityisesti mahahaavan ehkäisemiseksi.
Onko mahahaavan ehkäisy mahdollista?
Karina Valeria Atchian

Kirjoittanut ja tarkastanut lääkäri Karina Valeria Atchian.

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Ruoansulatuskanavassa sijaitseva haava eli mahahaava on melko yleinen häiriö, ja tämän lisäksi jo kerralleen mahahaavan sairastaneilla potilailla on havaittu häiriön korkea uusiutumisaste. Siksi mahahaavan ehkäisy on mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää.

Pienellä prosenttiosuudella tautia sairastavista mahahaava voi aiheuttaa komplikaatioina verenvuotoa ja jopa haavan puhkeamisen, mikä voi olla hengenvaarallinen. Kyseessä on siis sairaus, jota ei kannata vähätellä.

Millainen sairaus mahahaava on?

Mahahaava on nimensä mukaisesti haavauma, joka sijaitsee mahalaukun tai pohjukaissuolen sisäseinämässä (mahaa seuraava ohutsuolen osa). Mahahaavaa kutsutaan usein myös peptiseksi ulkustaudiksi.

Mahahaavat kehittyvät ja jatkuvat mahahapon happaman aktiivisuuden ansiosta. Tautiin liittyy kaksi päätekijää: Helicobacter pylori -nimisen bakteerin aiheuttama infektio sekä ei-steroidisten tulehduskipulääkkeiden (NSAID) käyttö.

Useimmat mahahaavasta kärsivät ihmiset ovat oireettomia tai heillä voi esiintyä vain dyspepsiaa eli ylävatsavaivoja:

  • Kipua mahalaukussa
  • Polttelua tai närästystä
  • Ruoka-intoleranssia, johon liittyy röyhtäilyä ja turvotusta
  • Pahoinvointia ja oksentelua

Mahahaavan komplikaatioita ovat verenvuoto, mahahaavan puhkeaminen tai mahalaukun tukos. Nämä komplikaatiot ovat onneksi vähentyneet edellisiin vuosikymmeniin verrattuna H. pylorin tunnistamisen ja tehokkaampien hoitojen ansiosta.

Helicobacter pylori -nimisen bakteerin aiheuttama infektio on yksi mahahaavaan johtavista yleisimmistä tekijöistä
H. pylori -bakteerit ovat määräävä tekijä mahalaukun ja pohjukaissuolien haavaumien esiintymisessä.

Mitkä tekijät altistavat mahahaavan synnylle?

Yksi mahahaavan synnyn määräävistä tekijöistä on Helicobacter pylorin aiheuttama tulehdus. Jopa 85-100 % potilaista, joilla esiintyy mahasuolikanavan haavaumia, antaa positiivisen näytteen bakteerien esiintymisen suhteen mahassa tai pohjukaissuolessa.

Samalla tapaa ei-steroidisten tulehduskipulääkkeiden, kuten aspiriinin, ibuprofeenin, indometasiinin, diklofenaakin, piroksikaamin ja naprokseenin käyttö yhdessä muiden huumaavien tai riippuvuutta aiheuttavien aineiden, kuten savukkeiden ja alkoholin kanssa, on riskialtista. Vuosien saatossa mahahaavan synnyn riski lisääntyy asteittain sekakäytön jatkuessa.

Tiedetään myös, että perhetaustalla on vaikutusta haavaumien esiintymiseen. Tätä genetiikkaa on parannettava omilla elämäntapamuutoksilla, kuten esimerkiksi tiettyjen elintarvikkeiden ja juomien nauttimisen lopettaminen silloin, kun henkilö tietää, että ne voivat aiheuttaa vatsavaivoja. Terveellisen ruokavalion noudattaminen ja sen täydentäminen runsaalla määrällä hedelmiä, vihanneksia ja kuitua voi myös vähentää mahahaavan synnyn riskiä.

Stressin rooli haavaumien muodostumisessa on kiistanalainen. On olemassa joitakin todisteita siitä, että se voi edistää mahahaavan kehitystä sekä vaikuttaa osittain sen paranemiseen sekä lisääntyneeseen uusiutumisriskiin.

Mahahaavan ehkäisy

Mahahaavan ehkäisy on mahdollista joitakin elämäntapoja muuttamalla. Seuraavaksi annamme muutamia hyödyllisiä vinkkejä, jotka perustuvat terveellisiin elintapoihin sekä lääketieteellisen hoidon yhteydessä havaittuihin tieteellisiin perusteisiin:

  • Vältä aspiriinin käyttöä aina kun se vain on mahdollista. Sen käyttöaiheita on arvioitava huolellisesti erityisesti niillä potilailla, joilla on ollut aikaisemmin mahahaava. Näitä lääkkeitä tulisi käyttää pienimmissä mahdollisissa annoksissa ja aina aterioiden yhteydessä. Parasetamoli voi myös osoittautua hyödylliseksi vaihtoehdoksi silloin, jos kipulääkkeitä tarvitaan.
  • Potilaille, joilla on ollut haavaumia ja joiden on jatkettava aspiriinin tai muun tulehduskipulääkkeen käyttöä, suositellaan samanaikaista hoitoa protonipumpun estäjillä (esim. Omepratsoli) niin kauan kuin kipulääkkeitä käytetään.
  • H. pylori -infektion poistaminen antibiooteilla. Useita antibiootteja on testattu, ja monet niistä eivät ole onnistuneet poistamaan infektiota. Valitussa hoito-ohjelmassa onkin otettava huomioon kyseisen bakteerin paikallinen vastustuskyky antibiooteille. Yksi käytetyimmistä antibioottien yhdistelmistä on klaritromysiinin ja amoksisilliinin yhdistelmä 14 päivän ajan.
  • Vältä tupakointia ja rajoita alkoholin juontia.
  • Muuta ruokavaliota: Vältä suklaata, rasvaisia ​​ruokia, paistettuja ruokia, kahvia, sitrushedelmiä ja maustettuja ruokia. Vaikka tiedetään, etteivät vatsaa ärsyttävät elintarvikkeet ole suora mahahaavan syy, ne voivat pahentaa sen oireita, joten sekä mahahaavan hoidossa että sen ehkäisyssä on aina ehdotettu tällaisten elintarvikkeiden kulutuksen rajoittamista.
  • Vältä ylipainoa.
Mahahaavan ehkäisy on mahdollista joitakin elämäntapoja muuttamalla
Dyspepsia on sarja ylemmän ruoansulatuskanavan oireita, jotka viittaavat mahahaavan olemassaoloon.

Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: 8 oiretta, joita naisen ei kannata sivuuttaa

Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat tärkeitä mahahaavan uusiutumisen välttämiseksi

Potilaat, jotka ovat kärsineet mahahaavasta jo aikaisemmin, hyötyvät huomattavasti jo yllä mainituista ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä. Ennen kaikkea meidän on painotettava tulehduskipulääkkeiden käytön sekä tupakoinnin välttämistä.

Lisäksi on tärkeää, että mahdollinen H. pylorin olemassaolo otetaan diagnoosissa huomioon ja jos kyseisen bakteerin läsnäolo vahvistetaan, se pyritään hävittämään tehokkaasti lääkärin määräämillä antibiooteilla. Tämä ei siis ole asia, josta potilas voi päättää yksin.

Bakteerin olemassaolon ja sen antibioottiresistenssin vahvistamiseksi lääkärin tulee todennäköisesti suorittaa muita täydentäviä menetelmiä bakteerin tunnistamiseksi ja oikean antibioottikuurin määrittelemiseksi. Sittemmin, kun tämä prosessi on saatu päätökseen ja bakteeri hävitettyä, potilaalle luodaan omaan tilanteeseen sopivat ennaltaehkäisevät toimenpiteet, joilla tulevia mahahaavoja voidaan mahdollisuuksien mukaan välttää.

Terveelliset tavat, stressin vähentäminen ja ruokavalioon liittyvät muutokset voivat parantaa mahahaavan oireita tai ehkäistä dyspepsian pahenemista, vaikkakaan ne eivät olekaan suoria syy-tekijöitä. Mahahaavan ennaltaehkäisyä varten ei ole olemassa maagisia kaavoja, sillä se vaatii sekä sitoutumista että pysyvyyttä niissä elintapojen muutoksissa, joita mahahaavan ehkäisyksi tarvitaan.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Kasper y col., Principios de medicina interna de Harrison, edición número 19, Editorial McGrawHill.
  • Nimish B., Peptic ulcer disease: Epidemiology, etiology, and pathogenesis, retrieved on 26 July 2020, Evidence-based Clinical Decision Support- UpToDate. https://www.uptodate.com/contents/peptic-ulcer-disease-epidemiology-etiology-and-pathogenesis?search=%C3%BAlcera%20g%C3%A1strica&source=search_result&selectedTitle=4~150&usage_type=default&display_rank=4
  • Zambrano-Plata, Gloria Esperanza, et al. “Prevalencia de los factores de riesgo para cáncer gástrico en universitarios.” Revista Ciencia y Cuidado 11.1 (2014): 16-26.
  • Nimish B., Peptic ulcer disease: Clinical manifestations and diagnosis, retrieved on 26 July 2020, Evidence-based Clinical Decision Support- UpToDate. https://www.uptodate.com/contents/peptic-ulcer-disease-clinical-manifestations-and-diagnosis?search=%C3%BAlcera%20g%C3%A1strica&source=search_result&selectedTitle=2~150&usage_type=default&display_rank=2
  • Nimish B., Peptic ulcer disease: Treatment and secondary prevention, Evidence-based Clinical Decision Support- UpToDate. https://www.uptodate.com/contents/peptic-ulcer-disease-treatment-and-secondary-prevention?search=%C3%BAlcera%20g%C3%A1strica&source=search_result&selectedTitle=1~150&usage_type=default&display_rank=1
  • Fallone C. and cols., The Toronto Consensus for the Treatment of Helicobacter pylori Infection in Adults, Gastroenterology 2016;151:51-69.
  • Ganfornina Andrades, Ana. “El estrés y el sistema digestivo.” (2017).
  • Morilla Morilla, Ana. “Epidemiología, diagnóstico molecular y estudio de resistencias de Helicobacter pylori.” (2018).
  • Ichiyanagui Rodríguez, Carlos Enrique. “Epidemiología de la hemorragia digestiva.” Acta médica peruana 23.3 (2006): 152-155.
  • National Institute for health and care excellence (NICE). Gastro-oesophageal reflux disease and dyspepsia in adults: investigation and management. Clinical guideline [CG184]Published date: 03 September 2014 Last updated: 18 October 2019.
  • NIH Consensus Conference. Helicobacter pylori in peptic ulcer disease. NIH Consensus Development Panel on Helicobacter pylori in Peptic Ulcer Disease. JAMA. 1994;272(1):65-69.
  • Li LF, Chan RL, Lu L, et al. Cigarette smoking and gastrointestinal diseases: the causal relationship and underlying molecular mechanisms (review). Int J Mol Med. 2014;34(2):372-380. doi:10.3892/ijmm.2014.1786.
  • National Institute of Diabetes and Digestive and Kidney Diseases, Tratamiento para las úlceras pépticas (úlceras gástricas), retrieved on 28 July 2020. https://www.niddk.nih.gov/health-information/informacion-de-la-salud/enfermedades-digestivas/ulceras-pepticas/tratamiento#paciente

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.