Oma tila lemmikille - 5 ideaa

Haluatko luoda lemmikillesi kauniin oman tilan kotiin? Tässä artikkelissa tarjoamme käytännöllisiä ideoita oman tilan luomiseksi lemmikille.
Oma tila lemmikille - 5 ideaa

Viimeisin päivitys: 12 kesäkuu, 2021

Vaikka lemmikkitarvikebisnes on suurta ja markkinoilla on monenlaisia lemmikeille tarkoitettuja koteja, voit itse luoda sellaisen helposti käyttämällä luovuutta ja kekseliäisyyttä. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka luoda kotiin oma tila lemmikille, jossa se saa levätä ja tuntea olonsa mukavaksi.

Lemmikeistä on perheelle monenlaista hyötyä, ne auttavat esimerkiksi lapsia vastuullisemmaksi, auttavat lievittämään ahdistuneisuutta sekä tarjoavat seuraa ja hellyyttä. Koiran omistaminen kannustaa lisäksi liikkumaan, sillä se pitää viedä päivittäin kävelylle. Lemmikistä on kuitenkin suuri vastuu, sillä siitä tulee pitää hyvää huolta turvataksesi sen hyvinvoinnin. 

Statista-data-alustan mukaan suosituimpia lemmikkieläimiä Euroopassa ovat kissa ja koira. Sama pätee myös muuhun maailmaan. Esimerkiksi American Veterinary Medical Association -järjestön mukaan vuonna 2017 Yhdysvalloissa oli yli 76 miljoonaa koiraa ja 58 miljoonaa kissaa.

Miksi kotona on tärkeää olla oma tila lemmikille?

Ensinnäkin on tärkeää muistaa, että eläimet eivät ole ihmisen kaltaisia. Jokaisella eläimellä on omat tarpeensa. Lemmikkisi omistajana sinun tulee kohdata lemmikkisi tarpeet.

Koiralle tärkeitä asioita ovat hierarkia ja reviiri, minkä takia koirat arvostavat johtajuutta ja omaa tilaa. Kissat sen sijaan ovat yleensä itsenäisiä, mutta myös nauttivat omasta tilasta.

Yleisesti ottaen lemmikille tarkoitettu tila, oli kyse sitten pedistä tai kopista, mahdollistaa eläimelle turvallisen tilan, jossa se saa tuntea olonsa mukavaksi, turvalliseksi ja rauhalliseksi. Lisäksi se tarjoaa tilan levätä ja suojautua kylmyydeltä tai kuumuudelta.

Aivan kuten oma huoneesi ja sänkysi tarjoavat sinulle yksityisen paikan saada nukuttua, myös lemmikki tarvitsee oman tilan, jossa levätä, nukkua ja pitää lelujaan.

Lisäksi lemmikki tarvitsee oman pedin, jotta se ei levittäisi erilaisia tauteja, joita esimerkiksi punkit tai kirput saattavat levittää. Espanjalainen pediatrisen kliinisen immunologian ja allergologian yhdistys toteaa, että koiran ja kissan tuottamat allergeenit pysyvät hengitysilmassa pitkiä aikoja ja niitä on pääasiassa eläinten ulosteessa.

Jotta näiden allergeenien leviämiseltä voitaisiin välttyä, lemmikkien ei tulisi nukkua samassa sängyssä ihmisten kanssa. Lisäksi lemmikit tulisi pestä säännöllisesti. Myös talo tulee siivota läpikotaisin usein, jos kodissasi on lemmikkejä. 

On tärkeää luoda oma tila lemmikille, jotta se ei levittäisi punkkeja, jotka saattavat sairastuttaa ihmisen.
Lemmikillä tulisi olla oma tila lepäämiseen, jotta se ei levittäisi sairauksia tartuttavia punkkeja tai kirppuja.

Oma tila lemmikille – 5 ideaa

Koska lemmikkien suosio on kasvussa, myös lemmikkitarvikkeiden hinnat ovat nousseet. Voit kuitenkin itsekin valmistaa kauniin ja omaperäisen tilan parhaalle ystävällesi. Mikä olisikaan parempi tapa osoittaa rakkauttasi lemmikillesi.

Millaisen tilan päätitkään sitten tehdä, varmista että se on hyvässä sijainnissa niin ettei se altistu sateelle, kylmyydelle tai kuumuudelle. Voit luoda lemmikin tilan sisätiloihin, jolloin se saa olla muiden perheenjäsenten seurassa ja osana perheen arkea.

1. Tiipii-teltta

Voit valmistaa kissalle tiipii-tyylisen, kolmionmallisen teltan. Sen valmistukseen tarvitset vain kaksi suorakulmion muotoista puuosaa sekä yhden neliön muotoisen puuosan. Neliönmuotoinen osa toimii teltan pohjana ja kaksi suorakulmanmuotoista osaa muodostavat kolmionmuotoisen katto-osan.

Tee samankokoiset viillot samaan kohtaan kumpaakin suorakulmion muotoista puuosaa, ja yhdistä osat yhteen niin että ne muodostavat kolmion.

Liimaa sen jälkeen muodostunut kolmio neliönmuotoiseen pohja-osaan. Kierittämällä puuosiin esimerkiksi hamppuköyttä, saat kissalle hyvän raapimispuun.

2. Hyödynnä vanha takki

Käyttämällä vanhaa takkia tai villapaitaa voit tehdä lemmikillesi loistavan pedin. Samalla voit kierrättää käyttämättömiä vaatteitasi! Lemmikkisi tulee varmasti pitämään pedistään, sillä se tuoksuu aivan sinulta.

Tarvitset tyynyn tai muunlaisen pehmusteen, jonka voit valmistaa muusta kierrätettävästä vaatteesta. 

Laita sitten tyyny takin leveästä kohdasta sisään ja ompele kiinni. Täytä sitten takin hihat pehmusteella ja aseta hihat kulkemaan tyynyn reunoja pitkin. Voit liimata hihat kiinni tyynyyn, jotta pedistä tulee tukevampi.

3. Käytä kuormalavaa

Kuormalava on puinen lava, jota käytetään paljon esimerkiksi rahdinkuljetuksessa. Kuormalavoja on saatavilla esimerkiksi supermarketeissa tai rautakaupoissa.

Kuormalava on hyvin monikäyttöinen ja se sopii hyvin pedin alustaksi. Käyttämällä nauloja tai vahvaa puuliimaa voit liittää useamman kuormalavan yhteen luodaksesi kauniin huonekalun.

Maalaa lopuksi puuhun lemmikkieläimesi nimi. Kuormalavan aukkoihin voit laittaa pienet korit, joissa säilytät lemmikin omia tavaroita.

4. Vanha autonrengas

Autonrengas on yksi eniten saastuttavista materiaaleista ja sen hajoaminen kestää kauan. Voit antaa renkaalle pidemmän ja hyödyllisemmän elämän, kun luot siitä oman tilan lemmikille. Se tulee näyttämään upealta, kun laitat renkaan sisään muhkean tyynyn ja koristelet sen kauniisti.

Jos et kuitenkaan pidä renkaan ulkonäöstä, voit vain täyttää renkaan ja sitten päällystää sen. Tällä tavoin kukaan ei osaa arvata, mistä lemmikin peti on valmistettu.

Lemmikille voi valmistaa pedin käyttämällä hyödyksi vanhaa autonrengasta.
Autonrenkaita kannattaa kierrättää, sillä niiden hajoaminen kestää kauan. Hyödynnä rengasta lemmikin oman tilan tekemisessä.

5. Kierrätetty lipasto

Vanhasta lipastosta voi tehdä lemmikille oman tilan kahdella tapaa. Voit ottaa lipastonlaatikot pois ja laittaa rungon sisään tyynyn. Voit sitten laittaa siihen verhon, joka samalla antaa suojaa lemmikille, mutta myös koristaa tilaa.

Toinen vaihtoehto on se, että otat yhden vetolaatikoista pois, ja teet siitä pedin lemmikillesi. Hanki laatikkoon sopivan kokoinen vaahtomuovi ja päällystä se kauniilla kankaalla. Vedenkestävät kankaat ovat hyviä vaihtoehtoja, sillä ne on helpompi pitää puhtaana.

Muista pitää lemmikin tila puhtaana

Vaikka olet saanut lemmikin oman tilan valmiiksi, ei työ suinkaan siihen lopu. Siitä tulee myös pitää hyvää huolta. 

Muista pitää tila puhtaana, desinfioida tyynyt sekä pestä kankaat säännöllisesti. Näin voit välttyä epämiellyttäviltä hajuilta sekä bakteerien leviämiseltä.

Se saattaa kiinnostaa sinua...
Mitä tulisi tehdä, jos lapsi pelkää eläimiä?
Askel TerveyteenLue se Askel Terveyteen
Mitä tulisi tehdä, jos lapsi pelkää eläimiä?

Jotkut lapset ovat rohkeampia lähestymään lemmikkejä kuin toiset. Mitä voi tehdä siinä tapauksessa, jos lapsi pelkää eläimiä?