Nämä tuotteet vaikuttavat älykkyyteesi negatiivisesti

Nämä tuotteet vaikuttavat älykkyyteesi negatiivisesti

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Kun elimistösi reagoi ruokaan, ilmaan, mainontaan tai mihin tahansa muuhun ulkoiseen tekijään, syntyy tällöin suora tai epäsuora yhteys kyseisen asian ja terveytesi välille. Useat elimistössäsi tapahtuvat asiat, kuten esimerkiksi päätöksenteko, ovat alttiita sinuun vaikuttaville monen tyyppisille tekijöille. Siksi osto- ja kulutuspäätöksiä tehdessä olisi hyödyksi olla tietoinen siitä, mitkä ovat niitä tuotteita jotka vaikuttavat älykkyyteesi sekä terveyteesi negatiivisesti.

Älykkyys on yksi ihmisen herkimmistä henkisistä puolista. Se on hyvin altis muutoksille ja häiriöille. Siksi on tärkeää olla tietoinen ainakin jossakin määrin niistä asioista, jotka saatavat vaikuttaa negatiivisesti aivojen olennaisiin toimintoihin. Tästä näkökulmasta katsottuna kaikki ne tuotteet, joita ostat ja kulutat voivat olla hyväksi tai myös pahaksi terveydellesi. Ne saattavat itse asiassa aiheuttaa hirveää vahinkoa aivoillesi tai muille elimistön tärkeille osille.

Seuraavassa käsittelemme muutamia tällaisia tuotteita, jotka mahdollisesti vaikuttavat älykkyyteesi negatiivisesti.

Sokeri

vähennä sokerin kulutusta

Kaikki ruoat, jotka sisältävät suuren määrän sokeria eivät ainoastaan vaikuta vartalosi linjoihin, vaan niillä voi myös olla paljon vakavampia seurauksia: liika sokeri saattaa haitata aivojen toimintaa. Siten sokeri voi olla vahingollista sekä älykkyyden että keskittymisen kannalta.

Kun syöt sokeria paljon sisältäviä ruokia, eivät tämän neurologiset huonot vaikutukset ilmene vasta pitkien aikojen kuluttua, vaan hyvinkin nopeasti. Näitä huonoja seurauksia voivat olla esimerkiksi oppimisvaikeudet tai muistiin liittyvät ongelmat. Siksi sokerin liiallinen syönti on ehdottomasti erittäin vakava asia, ja se ansaitsee täyden huomiosi. Sokerin aiheuttamista ongelmista ei kukaan halua kärsiä, olivat ne sitten sen esteettisiä tai terveyteen liittyviä.

Nikotiini

nikotiini haittaa älykkyyttä

Nikotiini on toinen sellainen tuote, joka saattaa aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa älylliselle kapasiteetillesi. Nikotiini ei tietenkään ole luokiteltavissa ruoka-aineeksi, mutta se on monen ihmisen elimistössä läsnä. Nikotiini saattaa aiheuttaa vakavaa vahinkoa aivoille, sillä se rajoittaa niihin virtaavan veren määrää. Kuten varmaan jo tiedät, on veren virtaus aivoihin äärimmäisen tärkeää elimistön terveen toiminnan kannalta.

Nikotiini voi myös tuoda mukanaan seuraavat ongelmat, jotka ovat jo yleistä tietoa:

  • Pahanhajuinen hengitys, joka epäilemättä vaikuttaa monenlaiseen sosiaaliseen toimintaan – kuten esimerkiksi treffien onnistumiseen.
  • Ennenaikainen vanheneminen, mikä saa sinut näyttämään ikääsi vähemmän hehkeältä.
  • Keuhkosyöpä, joka voi johtaa kuolemaan nuorella iällä.
  • Nikotiini vaikuttaa neurologisesti siten, että se puristaa pieniä verisuonia, jotka ovat tärkeässä roolissa aivojen normaalien toimintojen kannalta.

Roskaruoka

roskaruoat vaikuttavat älykkyyteesi negatiivisesti

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että roskaruoka heikentää aivojen kykyä toimia erinomaisella tasolla. Tämä johtuu siitä, että roskaruoka muuttaa aivojen kemiaa, mikä saattaa johtaa masennukseen ja myös ahdistukseen. Tämänkin takia on siis tärkeää syödä terveellisesti ja tasapainoisella tavalla.

Niin sanottu roskaruoka estää dopamiiniksi kutsutun aineen tuotannon elimistössä. Dopamiini on vastuussa seuraavien tuntemusten aikaansaamisesta kehossamme: rauhallisuus, onnellisuus ja hyvä olo. Ja jos tämä ei vielä riitä vakuuttamaan sinua, on myös todistettu, että dopamiini on kiinteästi yhteydessä kognitiivisen systeemimme kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun dopamiinin normaali tuotanto häiriintyy, vaikuttaa se myös muistiin ja oppimiskykyyn.

Einesruoat

Kuten prosessoitu ruokakin, ovat einekset hyvin paljon paistetun ruoan kaltaisia siinä mielessä, että jos syöt niitä suuria määriä, ne saattavat vahingoittaa keskushermostosi toimintaa. Tällaiset ruoat aiheuttavat aivoja rappeuttavia häiriöitä, joihin kuuluu muun maussa Alzheimerin tauti.

Muista myös tämä

Nyt kun olemme listanneet tuotteet jotka vaikuttavat älykkyyteesi negatiivisesti, haluaisimme vielä muistuttaa sinua yhdestä asiasta: on tärkeää kiinnittää paljon huomiota siihen mitä elimistöösi laitat, sillä se saa aina aikaan jonkinlaisen reaktion sinussa – sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraukset koskevat sekä ulkonäköä että kehon monenlaisten elinten toimintaa.

Terveellisten tapojen omaksuminen on äärimmäisen tärkeää, ja näihin kuuluvat tasapainoinen ruokavalio, jonkin tyyppisen liikunnan harrastaminen sekä säännöllinen terveystarkastuksissa käynti. Näin voit edistää terveyttäsi sekä saada varmuuden siitä, ettei elimistössäsi ole havaittavissa sitä vahingoittavia häiriöitä.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Sofuoglu, M., Herman, A. I., Robinson, C., & Waters, A. J. (2013). Cognitive Effects of Nicotine. In The Effects of Drug Abuse on the Human Nervous System. https://doi.org/10.1016/B978-0-12-418679-8.00012-5

  • Zahedi, H., Kelishadi, R., Heshmat, R., Motlagh, M. E., Ranjbar, S. H., Ardalan, G., … Qorbani, M. (2014). Association between junk food consumption and mental health in a national sample of Iranian children and adolescents: The CASPIAN-IV study. Nutrition. https://doi.org/10.1016/j.nut.2014.04.014

  • Avena, N. M., Rada, P., & Hoebel, B. G. (2008). Evidence for sugar addiction: Behavioral and neurochemical effects of intermittent, excessive sugar intake. Neuroscience and Biobehavioral Reviews. https://doi.org/10.1016/j.neubiorev.2007.04.019


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.