Myrkyllinen perhe – mitä siitä seuraa lapselle?

· tammikuu 12, 2017
Ongelma myrkyllisissä perheissä on se, että niissä annetaan lasten kannettavaksi kaikki vanhempien omat epävarmuudet. Siten lapset eivät pysty näkemään omaa arvoaan myöhemmin elämässään.

Saatat samaistua moniin ihmisiin, joiden on täytynyt kestää haitallisen perheen kanssa elämistä, sillä myrkylliset perheet ovat yleisempiä kuin voisi luulla. Joskus ihminen ei välttämättä edes ole tietoinen siitä, että hän on tällaisessa perheessä, mikäli hän on täysin tilanteen sisällä.

Kyseessä on monimutkainen asia ja sen tyypin myrkyllisyys, jota ei voi paeta karkuun – sitä ei siis voi välttää. Tiesitkö kuitenkaan sitä, että myrkylliset perheet voivat saada aikaan myös mielenterveysongelmia?

Seuraavaksi katsomme kyseistä aihetta hiukan tarkemmin, joten jatka lukemista, jotta voisit ymmärtää tällaisia perhetilanteita paremmin. Mistä on kyse myrkyllisissä perheissä, ja mitä ne aiheuttavat lapsille?

Myrkylliset perheet ja lasten mielenterveysongelmat

Kaktustutti

Perhe on hyvin tärkeä asia. Se on se paikka, jossa lapset kasvatetaan ja jossa he alkavat saada tiettyjä kykyjä viestiäkseen toisten ihmisten kanssa.

Siksi onkin hyvin helppoa päätellä, että liika määrä myrkyllisyyttä perheessä voi luoda vakavia häiriöitä ihmisessä, kun saatavilla ei ole tasapainoa tai terveitä tunteita.

On olemassa monen tyyppisiä perheitä, mutta vain tuhoisat perheet, joissa on vakavia ongelmia ylisuojelun tai muiden olosuhteiden vuoksi, pystyvät vaikuttamaan negatiivisesti pieniin lapsiin. Tämä aiheuttaa lapsille myöhemmin psykologisia häiriöitä ilman, että he voisivat itse ymmärtää täysin ongelmiensa syitä.

Siksi haluammekin tässä selventää eräitä kaikkein kiinnostavimpia ja todellisia syy-seuraus -suhteita myrkyllisten perheiden ja niiden aiheuttamien lasten mielenterveysongelmien välillä. Katsotaan asiaa seuraavassa tarkemmin.

1. Pygmalion-vaikutus ja sen seuraukset lapsissa

Pygmalion-vaikutus on yksinkertaisesti määriteltävissä seuraavana: ne roolit, jotka lapset ottavat itselleen sen seurauksena, että vanhemmat vaikuttavat heihin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki se, mitä vanhempi haluaa tai pelkää lapsensa osalta, lapsi muuntaa omaksi todellisuudekseen.

Siksi onkin niin, että joka kerta kun annat lapsellesi jonkin määritteen, kuten esimerkiksi sanoessasi ”Olet niin laiska” tai ”Sinulla on huono luonne”, tämä saattaa vaikuttaa häneen vakavalla tavalla.

Perheet eivät ole tietoisia siitä, kuinka paljon he vaikuttavat lapsiin. Ei ymmärretä sitä, että kaikki määritteet, jotka lapselle annetaan, saattavat tulla lapsen omaksumiksi myöhemmin hänen elämässään. Eräällä tavalla tämä siis saastuttaa lapsen käytöstä.

2. Haitallista rakkautta

Sydän häkissä

Monet vanhemmat tai perheenjäsenet sanovat lapsille seuraavanlaiset sanat: ”Kukaan ei voi rakastaa sinua enempää kuin me.” Jos tämä otetaan kirjaimellisesti, lapselle saattaa tulla sellainen olo, että vaikka hän tunteekin olevansa hyvin rakastettu perheessään, hän ei ansaitse tämän enempää rakkautta.

Hyvin suuri ongelma asiaa koskien on se, että tämä saa lapsen pysymään vaiti kaikkein vaikeimmissa tilanteissa, kuten koskee esimerkiksi tunnetasolla tapahtuvaa tai muuta vahingoittamista.

On tärkeää tietää, että perheen tarjoama rakkaus voi olla epäterveellistä, ja siksi sitä tulisikin kyseenalaistaa. Perheet eivät ole hyviä vain siksi, että ne ovat perheitä – joskus ne voivat olla hyvinkin myrkyllisiä.

3. Ylisuojelevat vanhemmat

Liiallinen suojelu saattaa aiheuttaa lapselle muun muassa tunnetason riippuvuutta. Tällöin pienet lapset kamppailevat asian kanssa, ja tämä jatkuu aikuisikään asti. Siksi on tärkeää pitää kiinni tasapainosta sekä estää tilanteen muuttuminen ylisuojeluksi.

Haluatko omasta lapsestasi epävarman? Haluatko lapsesi tulevan sellaiseksi ihmiseksi, jolla ei ole luottamusta omaan itseensä? Näin nimittäin käy ylisuojelluille lapsille, ja lisäksi tulee muita vakavia tunnetason ongelmia, joita ei ole helppo korjata.

Kaikki, mitä lapsuudessa tapahtuu, vaikuttaa ihmiseen.

4. Vanhempien heijastetut halut ja epävarmuudet

Kuinka monta kertaa onkaan käynyt niin, että pariskunnan kriisi tarkoittaa lapsen joutumista tilanteen keskipisteeseen? Vaikka et ehkä halua myöntää asiaa, omat ongelmamme imevät joskus niin paljon meistä aikuisista, että jätämme huomiotta lapset kotonamme, mikä todella vaikuttaa ihmiseen.

Moni perhe myös päästää ilmoille lapsia kohti omat turhautumisensa ja epävarmuutensa, mikä asettaa heille paljon painetta. Tätä painetta lasten ei tulisi joutua kokemaan! Lapset eivät ole vastuussa niistä ongelmista, joita aikuisten välillä on.

Surullinen tyttö kissan kanssa

Kaikki tällaiset tilanteet voivat johtaa lapsella masennukseen, persoonallisuushäiriöihin, riippuvaisuuteen ja moniin muihin psykooseihin, jotka saattavat muuttua hyvin monimutkaisiksi ja vaikeiksi ihmisen ollessa aikuinen.

Oletko joskus itse ollut osana myrkyllistä perhettä? Mitä ongelmia tämä aiheutti sinulle? Emme voi valita perhettämme, mutta ainakin voimme valita olla tietoisia sen ongelmista sekä estää historiaa toistumasta omien lastemme kohdalla.

Ajattele siis asiaa hiukan enemmän – omat ongelmasi eivät ole tärkeämpiä kuin lastesi ongelmat.