Miten saavutetaan hyvä avioliitto?

Hyvässä avioliitossa molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan. Vaikka asioita tehtäisiin usein yhdessä, toiselle tulee myös antaa omaa tilaa.
Miten saavutetaan hyvä avioliitto?

Viimeisin päivitys: 08 kesäkuuta, 2019

On monenlaisia olosuhteita, jotka voivat sammuttaa rakkauden ja intohimon. Siksi haluamme nyt kertoa muutamasta vinkistä, joiden avulla saavuttaa ja pitää yllä hyvä avioliitto.

Huolimatta siitä, kuinka paljon rakastat kumppaniasi, hänen kanssaan eläminen saattaa olla haasteellista. Kumppanisi on saanut erilaisen kasvatuksen kuin sinä, ja suurta sitoutumista vaaditaan kummaltakin osapuolelta. Eroavaisuudet saavat usein aikaan ikäviä tilanteita, kun pari ei ole henkisesti valmistautunut näiden erojen kohtaamiseen.

Onnellisesti yhdessä eläminen avioliitossa on saavutettavissa oleva unelma, jos ollaan tietoisia eräiden käytösmallien hyödyistä ja sitoudutaan niihin. Nyt kerromme vinkeistä, jotta pitkä ja tyytyväinen avioliitto olisi mahdollinen.

Miten hyvä avioliitto syntyy?

parin hyvä avioliitto

Kuten tiedät, ihmissuhteet ovat haasteellisia. Jos tiedostat eräät perusasiat, avioliittoa varten tekemäsi sitoumukset – itseäsi ja yhteiskuntaa kohtaan – voivat olla koko elämäsi paras valinta.

Seuraavat ovat perusasioita hyvän avioliiton kannalta:

1. Viestintä

Viestintä on ehdoton perusta jokaisessa hyvässä avioliitossa tai parisuhteessa.

Yritä nähdä kumppanisi parhaana ystävänäsi: puhukaa arjen asioista, ja kerro hänelle tavoitteistasi ja projekteistasi. Osoita arvostustasi niin paljon kuin voit, ja käykää läpi erimielisyytenne. Tavoitteena tulisi olla löytää ratkaisuja ja aiheuttaa vähemmän konflikteja.

2. Kuunteleminen

Jätä taakse itsekkyys, jos haaveenasi on hyvä avioliitto. Älä aina siis puhu vain itsestäsi ja omista tarpeistasi. Kuuntele kumppaniasi tarkkaavaisesti ja vakavuudella.

Jos voit, auta häntä saamaan tarvitsemansa asiat, vaikka pelkästään osoittamalla tukesi sekä varmuutesi hänen onnistumisestaan. Iloitse hänen saavutuksistaan.

Ratkaiskaa asiat, joista teillä on erimielisyyttä. Kukaan ei ole aina samaa mieltä toisen ihmisen kanssa, joten älä ota erimielisyyksiä aina henkilökohtaisesti.

3. Terve seksielämä

Seksi on perusasia romanttisessa suhteessa. Älä siis tyydy pelkkään rutiiniin. Pitäkää romantiikan kipinät elossa, ja yllätä kumppanisi aina silloin tällöin.

Keinoja on monia: erilaiset seksiasennot, uusien asioiden ja paikkojen kokeileminen sekä siitä puhuminen, mistä pidätte tai ette pidä ja mitä haluaisitte kokeilla.

4. Anteeksianto

Kukaan ei ole täydellinen, ja ihmisellä on lukemattomia mahdollisuuksia tehdä virheitä. Toisen katumus tekee anteeksiannon pohtimisesta tarpeellisen.

Varmistakaa, että menneisyyden ongelmat eivät toistu. Sopikaa, mitä aiotte tehdä ja noudattakaa tätä kumpikin.

5. Vanhojen asioiden jättäminen taakse

Jos jotakin epämiellyttävää tapahtui joskus ja annoit asian anteeksi, älä tuo kyseistä ongelmaa esille aina kun riitelette. Muuten kumppanisi saa kärsiä, kuten myös oma henkinen terveytesi ja suhteen hyvinvointi.

Jos jokin asia on jo käyty läpi ja on annettu anteeksi, tilanne kannattaisi jättää taakse, jotta voitaisiin edetä ja luoda uusia kokemuksia.

6. Oma tila

Parisuhteessa on kumppanuutta, mutta ihminen on silti yksilö. Siksi tulee kunnioittaa toisen omaa tilaa ja antaa sitä aina tarvittaessa, jotta kumppani saisi esimerkiksi harrastaa ja olla muiden rakkaiden ihmisten kanssa.

Kumppanin yksityisyyden loukkaaminen ja kaiken aikaan yhdessä oleminen johtavat rutiiniin ja uupumiseen (elleivät molemmat todella nauti kaiken tekemisestä yhdessä).

Tavallisia virheitä avioliitossa

onnellinen perhe

Seuraavat ovat eräitä yleisiä, mutta mahdollisesti suhdetta uhkaavia asioita. Niitä välttämällä pystyt estämään ikäviä ja traumaattisia tilanteita tunne-elämässäsi avioliittoon liittyen.

Avioliitossa on suuri virhe:

  • Kätkeä ongelmat puolisolta. Vaikeiden tilanteiden ja tunteiden salaaminen on virhe.
  • Olla tekemättä asioita yhdessä, sillä näin on todennäköisempää että kumppanit etääntyvät toisistaan.
  • Asettua puolisoa vastaan. Tämä asenne on hyvin haitallinen.
  • Lakata antamasta rakkauden ja hellyyden osoituksia.
  • Käyttäytyä hiukan aggressiivisesti sarkasmin tai epäsuoran vihjailun kautta. Tämän tuloksena on vain kumppanien eroavaisuuksien vahvistuminen.

Avioliittoon panostamisen hyödyt

Avioliitto voi auttaa tuomaan parisuhteeseen vahvan pohjan. Lisäksi kaikissa terveissä ja pitkissä suhteissa – avioliitossa, avoliitossa tai parisuhteessa – ihminen voi saada eräitä tärkeitä henkilökohtaisia hyötyjä:

  • Parempi itsetunto
  • Sosiaalisen piirin laajentuminen
  • Suurempi henkinen kypsyys
  • Parempi kyky löytää ratkaisuja arjen ongelmiin
  • Seksuaaliterveyden kohentuminen ja seksuaalisuuden kehittyminen

Jos haluat tyydyttävän avioliiton, on tärkeää pitää yllä yhteyden voimaa vaikeissa tilanteissa. Hyvä avioliitto on ennen kaikkea turvasatama, jossa osapuolet voivat ilmaista erimielisyytensä ja vaikeat tunteensa turvallisesti sekä nauttia elämästä yhdessä terveellisellä tavalla.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Wood, R. G., McConnell, S., Moore, Q., Clarkwest, A., & Hsueh, J. (2012). The effects of building strong families: A healthy marriage and relationship skills education program for unmarried parents. Journal of Policy Analysis and Management, 31(2), 228-252.
  • McVeigh, M. (2016). Pope’s tips for building a marriage. Eureka Street, 26(7), 61.
  • Kudrna, J. (2013, February). Arbitration and Right of Access to Justice: Tips for a Successful Marriage. In New York University Journal of International Law and Politics (JILP) Online Forum.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.