Mikä on atooppinen dermatiitti?

Atooppinen dermatiitti on ihosairaus, joka on yleistynyt viime vuosien aikana. Siitä kärsii tällä hetkellä viidesosa kaikista lapsista. Vaikka se vaikuttaakin usein lapsiin, voi sitä esiintyä missä iässä tahansa.
Mikä on atooppinen dermatiitti?

Kirjoittanut Edith Sánchez

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Atooppinen dermatiitti, joka tunnetaan myös nimellä ekseema, on ihosairaus, joka aiheuttaa punaisuutta ja kutinaa. Se on yleisempää lapsilla, mutta sitä voi esiintyä missä iässä tahansa. Se on yleisesti ottaen kroonista, mutta voi myös poistua joksikin aikaa ja tulla sitten myöhemmin takaisin.

Asiantuntijat uskovat, että tämä sairaus vaikuttaa noin 20 % kaikista maailman lapsista. Vaikka se onkin hieman yleisempää pohjoisen pallonpuoliskon teollisuusmaissa, esiintyy sitä kaikkialla maailmassa. 3-5 % atooppisesta dermatiitista kärsivistä lapsista tulee kärsimään siitä aikuisuuteen asti.

Tämän sairauden esiintyvyys on kasvussa. Se johtuu ympäristösaasteiden ja epäterveellisten tapojen vaikutuksesta. Esimerkiksi jatkuva stressi ja huonot yöunet voivat pahentaa sitä. Vaikka asiantuntijat eivät olekaan vielä löytäneet parannuskeinoa tähän sairauteen, on siitä tekeillä useita tutkimuksia.

Mitä atooppinen dermatiitti tarkoittaa?

Atooppinen dermatiitti aiheuttaa punoitusta iholla.
Atooppinen dermatiitti on ihosairaus, joka aiheuttaa punaisuutta ja kutinaa ihon eri alueilla. Se on ihon liiallisen kuivuuden yleinen aiheuttaja.

Atooppinen dermatiitti on sairaus, joka esiintyy ihon punaisuutena ja kutinana. Atooppiselle iholle on ominaista sen kuivuus. Se johtaa hilseilyyn ja ärsytykseen aiheuttaen häiritsevän kutinan kaltaisia oireita. Toisinaan se johtaa myös pienten nesterakkuloiden ilmestymiseen.

Espanjalaisen lastentautijärjestön mukaan atooppinen dermatiitti voidaan luokitella kolmeen ryhmään:

  • Vauvaikä. Tauti alkaa ilmetä viiden kuukauden iässä. Sitä esiintyy pääosin kasvoilla, lukuun ottamatta suun, nenän ja silmien ympärillä olevia alueita. Toisinaan sitä esiintyy myös päänahassa, korvissa ja kämmenselässä. Se aiheuttaa jatkuvaa kutinaa.
  • Lapsuus. Tällainen atooppinen dermatiitti alkaa noin kahden vuoden iässä ja se jatkuu aina seitsemän vuoden ikään tai murrosikään asti. Vaikka sitä esiintyykin useimmiten kyynärpäissä ja polvissa, voi sitä olla myös muualla kehossa.
  • Aikuisuus. Tällaista atooppista dermatiittia esiintyy murrosiän jälkeen ja sille on ominaista iholla olevat hiertymät. Se vaikuttaa myös pääosin kämmenselkiin sekä ranteiden ja jalkojen taipeisiin.

Sinua saattaa myös kiinnostaa tämä artikkeli: Atooppinen ja seborrooinen ihottuma: mitä eroa niillä on?

Aiheuttajat

Tiede ei ole vielä määritellyt tarkasti tämän sairauden aiheuttajia. Tiedämme kuitenkin, että useat tekijät voivat vaikuttaa sen puhkeamiseen tai sen pahentumiseen. Näitä tekijöitä ovat:

  • Perinnölliset tekijät. Asiantuntijat uskovat tällä hetkellä, että atooppisen dermatiitin tavallisin aiheuttaja on geneettinen taipumus. Heinäallergiasta kärsivien vanhempien lapsilla on todennäköisempi riski kärsiä tästä sairaudesta.
  • Äidin ikä. Mitä vanhempi äiti on lapsen syntyessä, sitä todennäköisemmin lapsi tulee kärsimään atooppisesta dermatiitista.
  • Ympäristö. Tätä sairautta esiintyy useimmiten saastuneissa kaupungeissa, joissa vallitsee kylmä ilmasto. Se on myös yleisempää pölyisissä paikoissa tai paikoissa, joissa on poltettu tupakkaa.

Asiantuntijat tietävät niin ikään, että stressi ja unettomuus voivat laukaista tämän sairauden. Hiellä vaikuttaa myös olevan vaikutus, sekä nylon- tai villavaatteiden käytöllä. Tätä sairautta esiintyy yleensä ihmisillä, jotka kärsivät ruoka-allergioista tai muun tyyppisistä allergioista.

Oireet ja diagnoosi

Atooppinen dermatiitti ilmenee näppylöinä iholla.
Atooppisen dermatiitin oireisiin kuuluvat ihon haavaumat, jotka ovat kovakuorisia ja punoittavia. Vakavuus vaihtelee tapauskohtaisesti potilaasta toiseen.

Atooppisen dermatiitin pääoireita ovat ihon haavaumat. Ne ovat ulkonäöltä kovakuorisia ja punoittavia. Niihin kohdistuu myös todella voimakasta ja pitkittynyttä kutinaa. Tämä johtaa usein henkisiin ongelmiin, sillä kutina on hyvin häiritsevää.

Vauvoilla haavaumat ovat vesikulaarisia ja eksudatiivisia. Haavaumat näyttävät kuivilta, nahkeilta ja paksuilta. Haavaumat ovat nahkeita myös aikuisilla ja ne ovat myös todella runsas- tai vähäpigmenttisiä. Toisin sanoen, niissä joko on vähän tai liian paljon väriä.

Tästä sairaudesta pitkittyneen ajan kärsivillä ihmisillä on suurempi riski saada kaihi 20-30 vuoden ikäisenä. Asiantuntijat eivät tiedä vielä syytä siihen. Heille kehittyy myös todennäköisemmin ekseema herpeticum, jos he saavat herpes simplex -virusinfektion.

Lääkärit voivat yleensä diagnosoida sairauden pelkästään katsomalla potilaan ihoa. Ihon arviointi ja sairaushistorian analysointi riittävät yleensä diagnoosin tekemiseen. Toisinaan lääkärit tekevät myös lapputestejä. Laboratoriotestit ovat kuitenkin harvinaisia.

Kärsitkö tämän sairauden oireista? Jos näin on, tulee sinun käydä ihotautilääkärissä niin pian kuin vain mahdollista. Asiantuntija on vastuussa oikean diagnoosin tekemisestä ja hoidon antamisesta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Garnacho-Saucedo, G., Salido-Vallejo, R., & Moreno-Giménez, J. C. (2013). Actualización en dermatitis atópica. Propuesta de algoritmo de actuación. Actas Dermo-Sifiliográficas, 104(1), 4-16.
  • Al-Shobaili HA, Ahmed AA, Alnomair N, Alobead ZA, Rasheed Z. Molecular Genetic of Atopic dermatitis: An Update. Int J Health Sci (Qassim). 2016;10(1):96–120.
  • Barnes KC. An update on the genetics of atopic dermatitis: scratching the surface in 2009. J Allergy Clin Immunol. 2010;125(1):16–31. doi:10.1016/j.jaci.2009.11.008
  • Thomsen SF. Atopic dermatitis: natural history, diagnosis, and treatment. ISRN Allergy. 2014;2014:354250. Published 2014 Apr 2. doi:10.1155/2014/354250
  • Kolb L, Ferrer-Bruker SJ. Atopic Dermatitis. [Updated 2019 Feb 22]. In: StatPearls [Internet]. Treasure Island (FL): StatPearls Publishing; 2019 Jan-. Available from: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK448071/
  • Kapur S, Watson W, Carr S. Atopic dermatitis. Allergy Asthma Clin Immunol. 2018;14(Suppl 2):52. Published 2018 Sep 12. doi:10.1186/s13223-018-0281-6
  • Wen, H.-J., Chen, P.-C., Chiang, T.-L., Lin, S.-J., Chuang, Y.-L., y Guo, Y.-L. (2009) Predecir el riesgo de dermatitis atópica infantil temprana por factores hereditarios y ambientales. British Journal of Dermatology, 161 (5), 1166-1172. https://doi.org/10.1111/j.1365-2133.2009.09412.x.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.