Logo image
Logo image

Kuinka reagoida, jos oma lapsi on homoseksuaali

3 minuuttia
Homoseksuaalisuus ilmenee varhaisessa iässä. On tärkeää, että henkilö hyväksyy itsensä ja rakastaa itseään sellaisena kuin hän on, ja että hänen perheensä tekee saman. Tässä artikkelissa kerromme sinulle mitä tehdä, kun lapsi ilmoittaa olevansa homoseksuaali.
Kuinka reagoida, jos oma lapsi on homoseksuaali
Viimeisin päivitys: 17 huhtikuuta, 2019

Homoseksuaalisuus määritellään seksuaaliseksi viehätysvoimaksi kahden samaa sukupuolta olevan välillä. 1970-luvulta asti sitä ei ole enää pidetty psyykkisenä sairautena. Mutta yhä nykyäänkin konservatiivisessa perheessä tyttären tai pojan homoseksuaalisuuden paljastuminen voi olla vaikea paikka vanhemmille.

Tällaisessa tilanteessa ensireaktiota voi olla vaikea hallita. Mutta pahin osuus voi olla yrittää hyväksyä tämä uusi tieto osaamatta täysin sovittaa sitä perheen arvomaailmaan. Lapsen homoseksuaalisuuden hyväksyminen voi olla hämmentävää.

Onkin ehdottoman tärkeää, että teet kaikkesi ymmärtääksesi lapsesi tilannetta. Tämä tekee koko asiasta vähemmän traumaattisen, erityisesti lapsellesi. On tärkeää, ettei lapsesta tule suvaitsemattomuuden uhri omassa perheessään.

Vaikka yhteiskunta onkin mennyt huomattavasti eteenpäin homoseksuaalisuuden hyväksymisessä ja homoseksuaalien oikeuksien puolustamisessa, suvaitsemattomuus on edelleen iso ongelma. Hyödyntäen psykologeilta ja muilta asiantuntijoilta saamiamme vinkkejä olemme koonneet listan suosituksia, joiden avulla suhtaudut uutiseen poikasi tai tyttäresi homoseksuaalisuudesta hyvin.

Kuinka reagoida, jos oma lapsi on homoseksuaali

1. Vältä suuttumasta

Some figure

Sinun on ymmärrettävä, ettei homoseksuaalisuus ole lapsen tekemä “valinta”. Hän vain on sellainen.

Suhteesi lapseesi ei tarvitse muuttua vain lapsen seksuaalisen suuntautumisen takia. Monet vanhemmat, vaikka heillä olisikin homoseksuaaleja ystävinä, ovat ennakkoluuloisia. Älä ole yksi tällaisista ihmisistä.

Kannattaa myös lukea: 6 lapsuusajan henkistä haavaa

2. Ota selvää asioista

Kysy neuvoa muilta samassa tilanteessa olleilta vanhemmilta. Tämä auttaa sinua ymmärtämään kuinka he oppivat hyväksymään asian, ja mitä he tekivät pitääkseen suhteensa lapseensa hyvänä. Tietämättömyys homoseksuaalisuudesta voi aiheuttaa kaikenlaisia väärinymmärryksiä ja hämmennystä.

Jos et usko voivasi käsitellä tilannetta yksin, hae ammattiapua. Ammattilainen neuvoo sinulle menetelmiä, jotka alentavat stressiä ja edistävät hyväksyntää.

3. Anna henkistä tukea

Some figure

Homoseksuaalisuuden myöntäminen voi olla äärimmäisen stressaava tilanne lapselle. Onkin oleellista, että vanhempana tarjoat hänelle ehdotonta tukea. Lapsi on varmasti kärsinyt hiljaa jo pitkään, pitäen asian salassa kaikilta muilta. Älä anna tämän pelon ja piilottelun jatkua perheen takia. Tilanne on jo tarpeeksi vaikea perheen ulkopuolellakin.

Lapsen tukeminen tarkoittaa hänen hyväksymistään. Älä yritä muuttaa häntä tai uskotella hänelle, että hän on väärässä. Ensinnäkin, se on mahdotonta. Lapsi vain on homoseksuaali, se on synnynnäinen ominaisuus. Toiseksi, se on epäkunnioittavaa.

4. Älä etsi syyllistä

Sanottakoon vielä kerran, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus. Se ei tartu eivätkä sitä aiheuta ulkoiset tekijät.

Jos lapsi on homoseksuaali, hyväksy, kunnioita ja rakasta häntä. Tilanne voi olla vaikea, mutta sulattele asiaa ja ota rennosti. Rakkautesi lapseesi tulee ajan myötä ylittämään kaikki mahdolliset ennakkoluulosi.

5. Älä välitä muiden mielipiteistä

Some figure

Sinun ei tule murehtia sitä, mitä muut ihmiset sanovat tai ajattelevat asiasta, vaikka he olisivat sukulaisia.

Lapsesi seksuaalisen suuntautumisen ei tulisi olla syy häpeään tai paineisiin muiden ihmisten taholta. Elämme nykyään hyvin monimuotoisessa maailmassa, ja homoseksuaalisuuteen liittyvä stigma on häviämässä.

Jos muut perheenjäsenet tai ystävät eivät voi hyväksyä asiaa, anna heille aikaa. Jokaisella on oikeus käsitellä asiat omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa.

Lopuksi

Annoit lapsellesi elämän ja sinun tulisi rakastaa häntä ehdoitta. Se on elämäsi paras päätös. Älä mieti, oletko tehnyt jotain väärin. Homoseksuaaleilla on aivan samat kyvyt, hyvät puolet ja viat kuin heteroseksuaaleillakin, ja päinvastoin.

Homoseksuaaleilla on samat oikeudet kuin kaikilla muillakin. Heillä on ennen kaikkea oikeus arvokkaaseen elämään. Kun nuoret saavat vanhempiensa tuen, heidän elämästään tulee paljon harmonisempaa, mikä pienentää masennuksen tai riippuvuuksien riskiä.

Homoseksuaalisuus on normaali seksuaalinen suuntautuminen. Vihamieliset reaktiot asiaan voivat aiheuttaa riitoja perheessä tai sinun ja kumppanisi välillä. Puhuminen avoimesti auttaa parantamaan haavat, jotka voivat syntyä vääränlaisesta suhtautumisesta tilanteeseen.

Jokaisen vaiheen läpi siirtyminen asteittain on hyvä keino muodostaa positiivinen suhde poikaasi tai tyttäreesi. Anna lapsen tuntea, että hyväksyt hänet. Siitä hyötyy koko perhe.

Jos uutista sulatellessasi vaikenet tai teeskentelet ettei mitään ole tapahtunut, se voi aiheuttaa paljon kärsimystä. Anna lapsen tietää, että tulet aina rakastamaan häntä ehdoitta, sillä siitä todellisessa rakkaudessa on kyse, erityisesti vanhempien rakkaudessa lapsiinsa.

 


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.