Logo image
Logo image

Kuinka välttää riidat kumppanin kanssa lomamatkalla

2 minuuttia
Riitojen välttämiseksi lomalla parisuhteen kummankin osapuolen on nähtävä vaivaa, muutoin suhde saattaa kärsiä.
Kuinka välttää riidat kumppanin kanssa lomamatkalla
Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Riidat kumppanin kanssa lomamatkalla ovat hyvin yleisiä. Tämä johtuu siitä, että usein kumppanin kanssa vietetään tuolloin lähes kaikki aika. Lomalla on vähemmän velvollisuuksia, mutta joissakin tapauksissa matkalla syntyy enemmän jännitettä. Lomailu toisen kanssa voikin olla otollinen hetki riidoille. Kuinka siis välttää riidat kumppanin kanssa lomamatkalla?

Miksi parit yleensä riitelevät lomamatkalla?

Arkena kumppanin kanssa ei tavallisesti vietetä niin paljon aikaa, sillä työ ja muut velvoitteet syövät aikaa yhdessäololta. Kun koko päivää ei vietetä rakkaan kanssa, ikävöinti on normaalia. Kun sitten illalla tapaatte, olet paljon mieluummin sovussa rakkaasi kanssa kuin riitelet.

Asiat ovat toisin lomalla. Vietätte koko päivän yhdessä, ja mukana voivat olla vielä lapsetkin. Myös lapsista huolehtiminen lomamatkalla voi aiheuttaa riitoja.

Jokaisen hetken viettäminen toisen kanssa saamatta hetkeäkään omaa rauhaa ei ole kaikille helppoa. Tiivis yhteiselo toisen kanssa on äärimmäinen testi. Lomalla todellista kykyänne elää yhdessä testataan. Se on aikaa, jolloin toisen oppii todella tuntemaan.

Kuinka välttää riidat kumppanin kanssa lomamatkalla?

Some figure

Moni keskittyy usein liikaa arjen askareisiin ja unohtaa sen tärkeimmän asian: parisuhteensa. On erittäin tärkeää pitää suhdetta elossa, päivittäin. Jos joudut odottamaan lomaa sen tekemiseksi, silloin se ei merkitse mitään.

Terve suhde vaatii panostusta ja piristystä joka päivä, ja tämän voi tehdä hellyydellä, seksillä ja keskustelulla.

Terve ja vahva parisuhde harvoin hajoaa lomamatkan takia.

Oman tilan ottaminen

Some figure

Ei ole tervettä myöskään haluta olla toisen kanssa 24 tuntia vuorokaudessa. Kaikki tarvitsevat omaa tilaa, jopa lomamatkalla. Koko päivän viettäminen yhdessä lomalla ei myöskään kompensoi arjessa menetettyä yhteistä aikaa.

Suhteen kummankin osapuolen on varattava aikaa omille puuhilleen. Tämä on oleellinen asia riitojen välttämiseksi kumppanin kanssa, sekä lomamatkalla että arjessa.

On myös tärkeää muistaa, että loman tarkoitus on rentoutua. Stressaavia tilanteita ja itsensä uuvuttamista tulisi välttää kaikin keinoin. Unohda siis kaikki huolet, rentoudu ja osallistu virkistäviin aktiviteetteihin. Vältä riidan aloittamista.

Keskusteleminen ja ymmärtäminen

Some figure

Ymmärrys on myös erittäin tärkeää suhteessa. Ennen lomalle lähtemistä kummankin tulisi olla yhtä mieltä yksityiskohdista.

Jos toinen teistä pitää vuoristosta ja toinen hiekkarannoista, voitte sopia asiat niin, että kumpikin viettää aikaa molemmissa paikoissa. On aina otettava myös toisen tarpeet huomioon.

  • Solidaarisuus ja kumppanuus ovat peruspilareita missä tahansa ihmissuhteessa.
  • Jos jokin ei suju toisen kanssa, on tärkeää puhua siitä. Näin vältät räjähtämisen riidan aikana.
  • Spontaanius, suoruus ja vilpittömyys ovat paras keino välttää riita kumppanin kanssa, erityisesti lomamatkalla.

On tarpeen muistaa, että lomamatkoja ei koskaan tulisi käyttää terapiamuotona. Ongelmaisen parin lomailu tulee vain olemaan kurjaa. Siksi on tarpeen hakeutua pariterapiaan ammattilaisen luo.

Lomamatkan tulisi ajoittua sellaiseen ajankohtaan, kun suhde on parhaimmillaan. Ammattilaiset painottavat tätä. Jos parilla on ongelmia, heitä suositellaan lähtemään lomalle korkeintaan johonkin lähikohteeseen. Näin lomalta on helpompi palata kesken kaiken kotiin, jos siellä syntyy ongelmia.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


Durko, A. M., & Stone, M. J. (2017). Even lovers need a holiday: Women’s reflections of travel without their partners. Tourism Management Perspectives. https://doi.org/10.1016/j.tmp.2016.11.001

Longmore, M. A., Manning, W. D., Giordano, P. C., & Copp, J. E. (2014). Intimate partner victimization, poor relationship quality, and depressive symptoms during young adulthood. Social Science Research. https://doi.org/10.1016/j.ssresearch.2014.05.006

McHugh, M. C. (2005). Understanding gender and intimate partner abuse. Sex Roles. https://doi.org/10.1007/s11199-005-4194-8


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.