Kuinka opettaa lapselle ajanhallintataitoja

toukokuu 4, 2019
On vanhempien velvollisuutena opettaa lapsilleen ajanhallintataitoja, jotta lapset olisivat tuotteliaampia opinnoissaan ja leikkiajasta nauttiessaan.

Lasten on tärkeää oppia organisoimaan velvollisuutensa päivittäin ja käyttämään aikansa viisaasti. Kouluun meneminen, kotiläksyjen tekeminen, leikkiaika jne. Lapset voivat tehdä tämän kaiken pienellä järjestelmällisyydellä ja paremmilla ajanhallintataidoilla. Vanhempien aikataulu määrittää lasten arjen. Kuinka voit opettaa lapselle ajanhallintataitoja?

Kun molemmat vanhemmat käyvät töissä tai kun vain toinen vanhemmista hoitaa kotia, lapsen elämä on usein täynnä aktiviteetteja. Hänen kalenterinsa näyttää olevan täyteen ahdettu.

Mutta se, että lapset hyppivät yhdestä aktiviteetista toiseen, ei tarkoita että he osaisivat käyttää aikansa viisaasti. On todennäköistä, etteivät edes heidän vanhempansa osaa hallita omaa ajankäyttöään hyvin. Sekä lapsilla että aikuisilla tulisi olla paremmat ajanhallintataidot.

Lastesi on opittava ajan arvo

Lapset harrastuksissa

Lapsesi kuulevat suustasi luultavasti melko usein ”aika on rahaa” tai ”minulla ei ole aikaa”. Jos lapsesi ovat pieniä, he eivät todennäköisesti ymmärrä mitä tarkoitat. Lapsilla ei ole mitään käsitystä ajasta tai siitä, kuinka se vaikuttaa ihmisten elämään. Vasta kasvaessaan he vähitellen alkavat ymmärtää käsitteitä kuten ”tänään”, ”huomenna”, ”heti” ja ”myöhemmin”.

Ajan arvon opettaminen lapsille alkaa aamun ensisarastuksesta. On aika herätä, pukea päälle, syödä aamiaista ja mennä kouluun. Nuo päivän ensiminuutit edustavat ensimmäistä suurta tilaisuutta opettaa lapsiasi käyttämään aikansa hyvin hyödyksi.

Kun lapset sitten palaavat koulusta kotiin, heidän on oltava järjestelmällisiä tehdäkseen kotiläksynsä, mennäkseen harrastuksiin ja sitten leikkiäkseen. Voit opettaa lapsellesi, että jokaiselle aktiviteetille on aikaa, ja lopetettuaan lapsi voi nauttia hyvin ansaitusta vapaa-ajasta.

Sitä vastoin on väärin ahtaa lasten kalenteria täyteen. Ja juuri näin suurin osa vanhemmista tekee: he hukuttavat lapsensa eri aktiviteetteihin. Sen sijaan lasten tulisi oppia, että jos he ovat vastuullisia, he voivat nauttia vapaa-ajasta ja tehdä sillä mitä ikinä haluavatkin. Tämä on kaikkein suurin palkinto.

Lue tämäkin artikkeli: Huonosti käyttäytyvä lapsi: mitä voimme tehdä käytöksen korjaamiseksi?

Kuinka opettaa lapselle ajanhallintataitoja

Luultavasti jo tiedät, että lapsellesi näyttämäsi esimerkki on ratkaisevan tärkeä. Jos joudut aina kiirehtimään viedäksesi lapsesi kouluun ja tulet hakemaan heidät myöhässä, et anna parasta esimerkkiä ajanhallintataidoista.

Päivän ohjelman suunnittelu voi auttaa lastasi oivaltamaan, että organisoit viettämäsi ajan töissä, kotona ja perheen parissa.

Sinun tulisi suunnitella myös se ajankäyttö, jonka lapset omistavat kotiläksyille ja kokeisiin lukemiselle. Heidän ei tulisi tehdä läksyjä juuri ennen nukkumaanmenoa. Useita päiviä vaativien kouluesitelmien tekoa tai kokeisiin lukemista ei voi jättää viimetinkaan.

Paras keino opettaa lapselle ajanhallintataitoja onkin auttaa lasta organisoimaan omat velvollisuutensa.

Sinun on iskostettava lapsiisi myös se ajatus, että mitä tehokkaammin he tekevät kotiläksynsä ja hoitavat muut velvollisuutensa, sitä enemmän vapaa-aikaa heille jää.

Tärkein asia lapsille on heidän leikkiaikansa. Tätä leikki-intoa kannattaakin hyödyntää silloin, kun opetat lapsiasi arvostamaan järjestelmällisyyden tärkeyttä.

Auta lasta organisoimaan ajankäyttö

Ajankäytön hallitseva lapsi tekee läksyt ajallaan

Suurin palkinto ajankäyttönsä hallinneelle lapselle on vapaa leikkiaika. Tässä ovat kolme tärkeintä suositusta, jotka auttavat lapsia hyödyntämään aikansa hyvin:

Aseta kohtuulliset aikataulut

Lapsellasi tulisi olla aikataulu, jota he oppivat noudattamaan. Siihen tulee kuulua leikkiaikaa, opiskelua, television katselua, liikuntaa tai surfausta internetissä.

Lapset pitävät aikatauluista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voi koskaan olla spontaani tai joustava.

Suunnittele ja edesauta rutiineja

  • Kun lapsi nousee ylös sängystä, hänen tulee tietää että on aika valmistautua kouluun.
  • Lapsen on tehtävä kotiläksynsä ennen leikkimistä.
  • Lapsen on siivottava aiemmat lelunsa lattialta ennen kuin hän voi ottaa esiin uusia leluja.
  • Ennen nukkumaanmenoa lapsen on jätettävä koulureppunsa valmiiksi pakattuna seuraavaa päivää varten ja käytävä pesulla.

Rutiinit auttavat järjestämään ajankäytön ja luomaan harmoniaa.

Lue myös: 6 merkkiä siitä, että lapsi ei saa riittävästi hellyyttä

Jaa roolit ja velvollisuudet

Roolit innostavat ja motivoivat lapsia täyttämään velvollisuutensa. Lasten tulisi tietää, että he ovat vastuussa jostakin kotona.

Jos sinulla on kaksi tai useampia lapsia, jaa roolit ja tehtävät jokaiselle. Yksi voi esimerkiksi olla vastuussa koiran ulkoiluttamisesta, toinen kukkien kastelusta.

Lopuksi

Hyvä keino opettaa lapsille ajanhallintataitoja on hyödyntää heidän leikki-intoaan

Ajanhallintataitojen opettaminen lapsille on hyödyllistä, sillä tämä takaa sen, että he saavat hoidettua tehtävänsä aina ajoissa.

Ajan tehokas hallinta mahdollistaa myös sen, että lapset täyttävät kaikki velvoitteensa viipymättä. Näin he voivat nauttia ansaitusta levosta ja vapaa-ajasta leikeissä ja muissa viihdyttävissä puuhissa.

  • Prieto Ruz, T., España, E., & Martín, C. (2012). Algunas cuestiones relevantes en la enseñanza de las ciencias desde una perspectiva Ciencia-Tecnología- Sociedad. Revista Eureka Sobre Enseñanza y Divulgación de Las Ciencias.
  • rodin.uca.es/xmlui/handle/10498/14625
  • Escuela Nacional de Antropología e Historia (Mexico), C. L. (2003). Entre lo colectivo y lo individual: La experiencia de la escuela a través de relatos de vida. Nueva antropología.
  • Murga, H. V. (2014). Tipo de familia y ansiedad y depresión. Revista Médica Herediana.