Koronaviruksen somatisointi: minulla on oireita, mutta ei tartuntaa

Somatisointi koronaviruksen tapauksessa voi ilmaantua siten, että ihminen yskii ja tuntee hengitysvaikeuksia vaikka hänellä ei tartuntaa olekaan. Tutkitaanpa asiaa tarkemmin.
Koronaviruksen somatisointi: minulla on oireita, mutta ei tartuntaa

Viimeisin päivitys: 21 toukokuuta, 2020

Somatisointi on mielenkiintoinen psykologinen ilmiö. Se koostuu fyysisten oireiden ilmestymisestä ilman, että ihminen oikeasti kärsii mistään sairaudesta. Normaalisti kyseessä on omasta pelosta ja ahdistuksesta johtuva seuraus tiettyyn patologiaan liittyen. Tällä hetkellä koronaviruksen somatisointi on hyvin yleinen ilmiö.

Melkein kaikki valtiot käyvät parhaillaan läpi hankalia aikoja ja useimmat maat ovat julistaneet hätätilan. Koronaviruspandemia on aiheuttanut jo useita tartuntoja, mutta se vain jatkaa yhä leviämistä ympäri planeettaa.

Koronavirukset kuuluvat yhteen virusperheeseen. Tämän pandemian takana olevaa koronavirusta esiintyi ensimmäistä kertaa Kiinassa, Wuhanin kaupungissa vuonna 2019. Tämä virus koostuu uudesta nauhasta, jota tutkijat tutkivat väsymättömästi ymmärtääkseen kaikki sen ominaispiirteet.

Vaikka pitääkin paikkansa, että todellisia tartuntapauksia on useita, on myös monia yksilöitä, joita vaivaa vain somatisointi. Kerromme tässä artikkelissa, mitä se tarkoittaa.

Mitä somatisointi tarkoittaa?

Somatisointi on sairaus, jossa henkinen ongelma muutetaan tahattomasti fyysiseksi oireeksi. Toisin sanoen, ihminen kokee tietyn sairauden fyysisiä oireita kärsimättä oikeasti mistään oireet selittävästä taudista.

Mielen ja kehon uskottiin ennen olevan kaksi erillistä yksikköä. Nykyään tiedämme kuitenkin hyvin, että näiden kahden välillä on intiimi yhteys. Tiedämme myös sen, että kummatkin voivat vaikuttaa suuresti toisiinsa.

Somatisointia esiintyy useimmiten siksi, että ihminen tuntee suurta huolta tai ahdistusta. Tämä pelko aiheuttaa oireiden syntymisen, vaikka ihminen ei olisikaan oikeasti sairas.

Tämä sairaus sekoitetaan usein hypokondriaan, sillä ne ovat hyvin samankaltaisia. Erona on kuitenkin se, että hypokondriasta kärsivät pelkäävät sairastuvansa kaikkeen. He eivät tarvitse oikeaa ulkoista tekijää voidakseen kokea sairauden oireita.

Mitä tulee somatisointiin, pelkoa ruokkii yleensä jokin tietty tilanne. Kuten esimerkiksi tämänhetkinen maailmanlaajuinen COVID-19 -pandemia. Koronaviruksen somatisointi johtuu pitkälti jatkuvasta tiedon pommituksesta sekä hätätilan julistuksesta.

Koronaviruksen somatisointi: oireita ilman tartuntaa.

Somatisoinnin pääpiirteet

Asiantuntijoiden mukaan somatisoinnin määrittelemiseksi on tärkeää keskittyä useisiin eri näkökohtiin. Ensinnäkin meidän tulee sulkea pois todellinen sairaus. Meidän tulee myös ottaa huomioon ihmisen yleinen terveydentila.

Somatisoivat ihmiset ovat yleensä hermostuneita ja ahdistuneita. Useimmat väittävät ajattelevansa paljon tiettyä sairautta sekä pelkäävänsä sairastumista. Heillä on yleensä paljon tietoa aiheesta.

Yleensä somatisoivat ihmiset kärsivät useammasta kuin yhdestä tietyn sairauden oireesta. Nämä oireet ja huoli itsessään sekoittavat niistä kärsivien ihmisten elämää. Ja tämä saa heidän ahdistustasonsa loogisesti lisääntymään entisestään.

Kuinka koronaviruksen somatisointi ilmenee?

Uusi koronavirus tuottaa lukuisia oireita, jotka ovat ei-spesifisiä ja jotka on helppo sekoittaa muihin sairauksiin. Useimmat COVID-19 -tartunnan saaneista ihmisistä tuntevat korkeaa kuumetta, hengitysvaikeuksia sekä yskää.

Asiantuntijat ovat myös raportoineet monia tapauksia, joissa tartunnan saaneet yksilöt menettävät haju- ja makuaistin. Koska kyseessä on virusinfektio, on myös normaalia kokea yleistä väsymystä ja lihaskipua.

Koronaviruksen somatisointi on yleinen ilmiö tällä hetkellä.

Koronaviruksen somatisointi ilmenee niin, että ihminen alkaa tuntea oireita ilman, että hänellä oikeasti on tartuntaa. Hän alkaa kokea yskää ja päänsärkyä, ja hänestä saattaa jopa tuntua siltä, että kuume nousee.

Jos hän kuitenkin mittaa lämpönsä, se ei kuitenkaan todennäköisesti ole normaalia korkeampi. Mitä tulee muihin oireisiin, joita on mahdotonta mitata objektiivisesti, on niiden vaikeampi todistaa olevan infektion aiheuttamia.

Meidän tulee pitää mielessä, että somatisointi on todella yleistä kriisiaikoinaJos siis tunnet mitään oireita, on tärkeää olla yhteydessä lääkäriin… Mutta muista, että tuntemasi oireet voivat johtua myös pelkästä ahdistuksesta.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.