Keuhkonsiirto: mitä kaikkea siitä tulisi tietää?

24 helmikuu, 2021
Keuhkonsiirto on toimenpide, joka on kehittynyt ajan kuluessa tarjoten nykyään rohkaisevampia tuloksia. Tällaisessa leikkauksessa käyvät potilaat tarvitsevat jatkuvaa henkistä tukea sekä monia rajoittavia elämäntapamuutoksia.

Keuhkonsiirto on leikkaustoimenpide, jossa yksi tai molemmat toimimattomat tai sairaat keuhkot korvataan terveillä edesmenneen elinluovuttajan antamilla keuhkoilla. Kyseessä on monitahoinen leikkaus, joka parantaa merkittävästi potilaan elämänlaatua.

Ensimmäisen onnistuneen keuhkonsiirron teki tohtori James D. Hardy 1960-luvulla ja hänen jälkeensä tohtori Denton A. Cooley vuonna 1968. Ensimmäinen potilas oli kahden kuukauden ikäinen tyttö, joka kärsi sydämen vajaatoiminnasta sekä toistuvasta keuhkokuumeesta.

Lääkärit turvautuvat tähän toimenpiteeseen, jos potilaalla on viimeiseen vaiheeseen edennyt keuhkosairaus tai vakava tauti, jonka on todettu olevan vastustuskykyinen perinteisille hoitokeinoille. Keuhkonsiirtopotilaiden tulee täyttää tietyt kelpoisuusvaatimukset.

Miksi keuhkonsiirto tehdään?

Lääkärit turvautuvat keuhkonsiirtoon yleensä vain silloin, kun muut hoitokeinot eivät tehoa keuhkojen vajaatoimintaan. Tämä leikkaustoimenpide tehdään yleisesti ottaen alle 75-vuotiaille potilaille, joilla on vakava keuhkosairaus.

Tässä joitakin sairauksia, jotka voivat johtaa keuhkonsiirtoon:

  • Krooninen keuhkoahtaumatauti (COPD)
  • Kystinen fibroosi
  • Keuhkoverenpainetauti
  • Keuhkofibroosi
  • Keuhkoputkentulehdus
  • Sarkoidoosi
Keuhkonsiirto voidaan tehdä yhdelle tai molemmille keuhkoille.

Kelpoisuusvaatimukset

Kuten jo mainitsimme aikaisemmin, tulee keuhkonsiirtopotilaiden täyttää tietyt vaatimukset ollakseen kelpoisia tälle toimenpiteelle. Tässä joitakin kriteereitä, jotka lääkärin täytyy ottaa huomioon:

  • Ikä. Potilaiden tulee olla alle 75-vuotiaita. Yli 55-vuotiaiden potilaiden keuhkonsiirtoon uskotaan kuitenkin liittyvän suurempi riski.
  • Kehon painoindeksi. Se ei saisi olla yli 35.
  • Kuoleman riski. Tämä toimenpide on ihanteellinen potilaille, joiden riski kuolla seuraavan kahden vuoden aikana on 50 % ilman elinsiirtoa.
  • Suuri selviytymismahdollisuus elinsiirron jälkeen. Tämä perustuu potilaiden yleiseen terveydentilaan.
  • Sitoutuminen. Elinsiirron vastaanottavien potilaiden tulisi olla täysin sitoutuneita lopettamaan tupakointi, olla käyttämättä psykoaktiivisia lääkkeitä sekä osallistumaan keuhkojen kuntoutusohjelmaan.

Mikäli potilaalla on aktiivinen infektio, ei toimenpidettä voida suorittaa. Toimenpide ei ole välttämättä sopiva potilaille, joilla on ollut syöpä viimeisen kahden vuoden aikana tai joilla on vakavia terveysongelmia muualla elimistössä. Sitä ei myöskään suositella potilaille, jotka ovat aliravittuja tai vailla tukiverkostoa, joka voisi varmistaa elinsiirron jälkeisen hoidon noudattamisen.

Lue myös: 8 yrttiä, jotka parantavat keuhkojen terveyttä

Keuhkonsiirto: mitä riskejä siihen liittyy?

Keuhkonsiirto on monitahoinen leikkaus, johon liittyy merkittäviä riskejä. Tärkeimmät niistä ovat elimen hylkiminen sekä infektioriski. Elimen hylkimistä esiintyy, kun potilaan immuunijärjestelmä hyökkää siirrettyä keuhkoa tai keuhkoja vastaan.

Hylkimistä ehkäisevät lääkkeet voivat estää tätä tapahtumasta. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten painonnousua, vatsavaivoja sekä kasvojen karvankasvua. Nämä lääkkeet tekevät potilaasta myös alttiimman muille sairauksille, kuten diabetekselle, osteoporoosille, munuaisten vajaatoiminnalle ja korkealle verenpaineelle.

Keuhkonsiirron jälkeen on siis tärkeää, että potilas noudattaa tiukkoja hygieniatapoja sekä välttelee ihmisjoukkoja tai sairaita ihmisiä. Veren lisääntyneen hyytymisen aiheuttamien hyytymien muodostuminen leikkauksen jälkeen on myös yksi mahdollinen riskitekijä.

Toimenpide

Keuhkonsiirtoprosessi alkaa jo kauan ennen itse leikkausta. Kun potilas on arvioitu ja kelpoisuus todettu, laittaa sairaala hänet odotuslistalle, kunnes sopiva luovuttaja löytyy.

Kun potilas odottaa sopivaa luovuttajaa, tulee hänen alkaa noudattaa lääkärin elämäntapaohjeita. Kun keuhko löytyy, arvioidaan sen sopivuus. Mikäli keuhko on potilaalle sopiva, voi lääkäri suorittaa elinsiirron.

Valmistelut

Odotuslistalla olevan potilaan tulisi olla valmis keuhkonsiirtoon heti kun lääkäri sitä tarjoaa. Potilaan tulisi pitää laukussa valmiina kaikkia tarvitsemiaan henkilökohtaisia tavaroita ja säännöllisiä lääkkeitä.

Kun potilas saapuu sairaalaan, käy hän lukuisissa testeissä yhteensopivuuden varmistamiseksi. Lääkärit arvioivat myös potilaan yleisen terveydentilan. Jos he ovat epävarmoja toimenpiteen tekemisestä, voidaan se peruuttaa. Jos kaikki on kuitenkin kunnossa, tehdään leikkaus melkein välittömästi.

Leikkaustoimenpide

Keuhkonsiirto tehdään nukutuksen alaisena. Jos siirto tehdään vain yhdelle keuhkolle, kestää leikkaus 4-8 tuntia. Jos siirto tehdään molemmille keuhkoille, voi leikkaus kestää 6-12 tuntia.

Tässä vaiheet toimenpiteen tekemiseksi:

  • Lääkäri aktivoi ensin kehon ulkopuolisen verenkiertojärjestelmän (sydän-keuhkokoneen).
  • Jos siirto tehdään vain yhdelle keuhkolle, tehdään viilto rintakehän sivuosaan.
  • Jos siirto tehdään molemmille keuhkoille, tehdään viilto rintakehän alle, joka ulottuu rintakehän molemmille puolille.
  • Sitten lääkäri poistaa yhden tai molemmat keuhkot ja kiinnittää uuden elimen verisuonet ja hengitystiet potilaan kehoon.
  • Anturit asetetaan ilman, nesteen ja veren tyhjentämiseksi rintakehästä. Ne pidetään siellä usean päivän ajan, kunnes uudet keuhkot laajenevat normaaliin tapaan.
  • Kun keuhkot toimivat, poistavat lääkärit sydän-keuhkokoneen.

Leikkauksen jälkeinen hoito

Potilaan täytyy pysyä sairaalassa tarkkailtavana 7-21 päivän ajan leikkauksen jälkeen. Potilasta pidetään todennäköisesti useita päiviä tehohoidossa. Jokaisella sairaalalla on kuitenkin oma toimintamenetelmänsä.

Ensimmäiset 24-48 tuntia ovat elintärkeät. Tänä aikana lääkärit tarkkailevat potilasta huolellisesti sekä arvioivat keuhkojen, sydämen ja munuaisten toiminnan sekä potilaan mielentilan. He varmistavat myös, että potilaalla ei esiinny verenvuotoa.

Keuhkonsiirto on suuri toimenpide.
Keuhkonsiirto perustuu lääketieteellisiin kriteereihin. Potilaan sitoutuminen on kuitenkin tärkeää leikkauksen onnistumisen kannalta.

Lue myös: 6 ruokaa, jotka auttavat edistämään keuhkojen toimintaa

Keuhkonsiirrosta toipuminen

Toipumisprosessi kestää noin kuusi kuukautta. Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana potilaan lääkäri tarkkailee ja arvioi keuhkojen toimivuutta usein. Sillä tavoin voidaan ehkäistä mahdollisia komplikaatioita.

Ensimmäisessä vaiheessa potilaan tulee käydä sairaalassa säännöllisesti testeissä. Testeihin kuuluu muun muassa röntgenkuvien ja sydänsähkökäyrän ottamista sekä laboratoriokokeita. Lääkärit tarkkailevat myös potilaan reagointia lääkkeisiin.

Tämän vaiheen jälkeen potilaan tulee tehdä muutoksia elämään, johon kuuluvat muun muassa immunosuppressanttien ottaminen sekä säännöllisesti terapiassa ja tarkastuksissa käyminen. Keuhkonsiirron jälkeinen ensimmäinen vuosi on kaikista tärkein. Ensimmäisen vuoden jälkeen kaikki riskit alkavat vähentyä.

Useimmissa tapauksissa potilaan täytyy käydä lääkärissä viikoittain ensimmäisen kolmen kuukauden ajan. Sitten tarkastuksia aletaan tehdä joka kolmas kuukausi vuoden ajan ja sen jälkeen vuosittain seuraavan 5-10 vuoden ajan.

Keuhkonsiirto ja pitkäaikainen elinennuste

Saatavilla olevan tiedon mukaan keskimääräinen elinikä keuhkonsiirron jälkeen on 5,8 vuotta. Tämä voi vaihdella potilaan aikaisempien sairauksien mukaan. Kystisestä fibroosista kärsineet potilaat saattavat elää yli kahdeksan vuotta leikkauksen jälkeen.

Idiopaattisesta keuhkofibroosista kärsivät potilaat elävät keskimäärin 4,8 vuotta. Tämän leikkaustoimenpiteen käyneistä potilaista 32 % elää yli 10 vuotta. Ensimmäisen vuoden aikana on suurin riski kuolla. Lääkäreiden suorittamaa valvontaa kuitenkin vahvistetaan tämän ajanjakson aikana.

  • Nova, E., Montero, A., Gómez, S., & Marcos, A. (2004). La estrecha relación entre la nutrición y el sistema inmunitario. Soporte Nutricional en el Paciente Oncológico. Gómez Candela C, Sastre Gallego A (eds). Barcelona: Glosa, 9-21.
  • Ascaso, J. F. (2014). Diabetes mellitus tipo 2: nuevos tratamientos. Medicina Clínica, 143(3), 117-123.
  • Santillán-Doherty, P., Jasso-Victoria, R., Olmos-Zúñiga, R., Sotres-Vega, A., Argote-Greene, L. M., Tattersfield, T. E., & Villalba-Caloca, J. (2005). Trasplante de pulmón. Revista de investigación clínica, 57(2), 350-357.
  • Contat, C., et al. “Trasplante pulmonar en dos pacientes con sarcoidosis. Descripción de casos y revisión fisiopatológica.” Revista Española de Anestesiología y Reanimación 56.10 (2009): 635-640.
  • Estrada, Horacio Giraldo. EPOC Diagnóstico y tratamiento integral: con énfasis en la rehabilitación pulmonar. Ed. Médica Panamericana, 2008.
  • Parada, María Teresa, and Claudia Sepúlveda. “Trasplante Pulmonar: estado actual.” Revista Médica Clínica Las Condes 26.3 (2015): 367-375.
  • Miñambres, E., et al. “Trasplante pulmonar con donantes de edad marginal (≥ 55 años).” Medicina intensiva 35.7 (2011): 403-409.
  • Melo, Joel, et al. “Consideraciones en la derivación y selección de candidatos a trasplante pulmonar.” Revista chilena de enfermedades respiratorias 33.1 (2017): 37-46.