Logo image
Logo image

Kasvojen muodon yhteys persoonallisuuteen

3 minuuttia
Meille opetetaan pienestä pitäen, ettei muita tule arvostella ulkonäön perusteella, mutta kasvojen piirteet voivat itse asiassa paljastaa jotakin persoonallisuudesta. Tutustutaan aiheeseen lähemmin.
Kasvojen muodon yhteys persoonallisuuteen
Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Kasvojen muoto kertoo ihmisestä paljon. Vaikka persoonallisuutesi riippuukin monista eri tekijöistä, ovat muinaiset kulttuurit usein yhdistäneet kasvojen muotoihin tiettyjä piirteitä ja ominaisuuksia. Kukaan ei ole immuuni toisten arvioinnille pelkkien kasvojen perusteella, ja usein muodostammekin kuvan toisista vain heidän kasvojaan tarkkailemalla. Psykologien mukaan ihmiset voivat arvioida toisten kasvoilta tietoa mm. toisen älykkyydestä, terveydestä ja seksuaalisuudesta.

Muinaiset kreikkalaiset murehtivat ulkomuotoaan paljolti, sillä he uskoivat ulkonäkönsä kielivän heidän sielustaan. Nykyisin tämä aihe kiehtoo yhä tutkijoita ja monet kehonkieleen erikoistuneet asiantuntijat keskittyvät etenkin kasvojen ilmeisiin ja piirteisiin.

 Alla jaamme kanssasi tietoa siitä, mitä kasvojen muoto voi kertoa persoonastasi.

Ovaalit kasvot

 

Some figure

Ovaalit kasvot muodostuvat korkeasta otsasta ja leuasta, joka kapenee kärkeä kohti. Ovaalit kasvot ovat yksi yleisimmistä muodoista, ja kasvojen muoto on tasapainoinen ja helppo analysoida.

Persoonallisuustestin mukaan ovaalit kasvot omaavat ihmiset ovat yleensä hyvin suorasukaisia ja sopivia käytökseltään. He punnitsevat tarkkaan tekojensa seuraukset ja harkitsevat sanojansa ennen niiden lausumista, etenkin mitä tulee tärkeiden päätösten tekemiseen.

Ovaalikasvoiset ihmiset ovat usein persoonaltaan iloisia, mutta joskus arkoja ja saattaa kestää hetken aikaa ennen kuin tällaiseen ihmiseen pääsee tutustumaan kunnolla.

Suositeltua lukemista: Nämä 7 ruokailutottumusta ovat haitaksi kasvoillesi

Pyöreät kasvot

 

Some figure

Kasvot ovat lähes yhtä leveät kuin niiden pituus. Tämä antaa kasvoille nuorekkaan ja harmittoman ilmeen, ja monet yhdistävätkin pyöreät kasvot lapsiin.

Pyöreäkasvoiset ihmiset ovat kuitenkin usein hyvin kypsiä, varmoja itsestään ja vastuullisia. Pyöreäkasvoisten ihmisten on helppo muodostaa uusia ihmissuhteita, auttaa muita ihmisiä ja olla ystävällisiä.

Sydämen muotoiset kasvot

 

Some figure

Sydämen muotoiset kasvot muistuttavat pyöreitä kasvoja, mutta posket ovat erottuvammat ja kasvot kapenevat leukaa kohti huomattavasti. Usein sydänkasvot viestivät muille ihmisille ystävällisyydestä, idealismista ja kiltteydestä. Näillä ihmisillä on myös vahva sisäinen voima, joka voidaan helposti välittää muille ihmisille.

Sydämen muotoiset kasvot omaavat ihmiset ovat usein luovia, päättäväisiä, kestäviä ja valmiita voittamaan omat pelkonsa.

Pitkät, kapeat kasvot

 

Some figure
Tällaiset kasvot ovat pitkät ja leuka saattaa olla huomattava. Usein ihmiset kuvittelevat tällaiset kasvot omaavan ihmisen olevan hyvin vakavia ja huonotuulisia, mutta päinvastoin, tällaiset kasvot omaavat ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja täynnä positiivista energiaa. He osaavat jutella kenen kanssa tahansa ja ovat hyvin sosiaalisia. He osaavat ottaa ohjat omiin käsiinsä ja heillä on johtajan otteet.

Neliömäinen kasvojen muoto

Neliönmuotoiset kasvot ovat yleensä yhtä leveät kuin ne ovat pitkät, mutta joskus ne ovat muodoltaan pidemmät.

Sekä otsalla että leualla on kulmikas muoto, ja tämä auttaa neliökasvoisia ilmaisemaan tunteensa selkeästi. Neliönmalliset kasvot kielivät älykkäästä, loogisesta persoonasta. Osa pitää neliökasvoisia ihmisiä perfektionisteina, jotka eivät välitä muiden kanssa seurustelusta, mutta todellisuudessa neliökasvoiset ihmiset ovat todella mielenkiintoisia, kun heille vain antaa mahdollisuuden.

Suositeltua lukemista: 5 nuorentavaa hiustyyliä, joihin ihastut varmasti

Timantin muotoiset kasvot

Tämä tunnetaan myös kolmion muotoisina kasvoina, sillä otsa on leveä ja leuka kapea. Leuka on usein kärkevä ja luinen. Timantin muoto ei ole kovinkaan yleinen, ja usein muut tulkitsevat timantin muotoisia kasvoja mysteerisinä ja ärsyttävinä. Osa yhdistää timantin muotoon manipuloivan luonteen, mutta todellisuudessa tällainen ihminen on ystävällinen, kunhan heihin pääsee tutustumaan.

Tällaiset ihmiset ovat luonteeltaan johtajia ja ottavat hanakasti kantaa erilaisiin puheenaiheisiin.

Suositeltua lukemista: 5 lausetta, jotka auttavat sinua antamaan anteeksi itsellesi

Värillä on väliä

Kun puhutaan muodon lisäksi kasvojen väristä, on sillä pitkälti tekemistä sen kanssa, mitä toisen kasvoilta luetaan. Tarkoitamme tässä yhteydessä kasvojen sävyjä, emme etnisiä eroja.

Kasvojen eri sävyt voivat kieliä muille sisäisestä terveydestä: esimerkiksi kultainen hehku viestii siitä, että ihmisellä on vahva puolustusjärjestelmä ja että tämä nauttii terveellistä ravintoa. Pinkkiin taittava sävy voi kertoa ahdistuksesta, mutta samalla se on viesti hyvästä verenkierrosta, hedelmällisyydestä ja aktiivisuudesta.

Kasvot voivat paljastaa ihmisestä paljon!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Fisiognomía. (s.f.). En Wikipedia. Recuperado el 7 de mayo de 2020 de https://es.wikipedia.org/wiki/Fisiognom%C3%ADa
  • Won, A. S., Bailenson, J. N., & Janssen, J. H. (2014). Automatic detection of nonverbal behavior predicts learning in dyadic interactions. IEEE Transactions on Affective Computing5(2), 112–125. https://doi.org/10.1109/TAFFC.2014.2329304
  • Haner, J. (2009). The Wisdom of Your Face. https://www.jeanhaner.com/books/the-wisdom-of-your-face/

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.