Logo image
Logo image

Kaikkensa antaminen parisuhteessa: psykologinen hinta

3 minuuttia
Kaiken antaminen suhteessa, jossa toinen osapuoli ei ole yhtä sitoutunut, voi olla tuhoisaa psyykkisen hyvinvointisi kannalta. Ole varovainen.
Kaikkensa antaminen parisuhteessa: psykologinen hinta
Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Kaikkensa antamisella parisuhteessa voi olla kova psykologinen hinta. Se on kuitenkin jotain, mitä teemme useammin kuin kuvittelemme, johtui se sitten yhteiskunnan painostuksesta tai siitä, että meidät opetettiin tekemään niin.

Joskus kaikkensa antaminen suhteessa on lähes velvollisuus, jonka asetamme itsellemme. Jos emme tee sitä, ihmiset syyttävät meitä. Ja sitten jos suhde päättyy, koemme sen olleen meidän vikamme.

Lue tämäkin: 5 harjoitusta parisuhteen parantamiseksi

Kaikkensa antaminen suhteessa sosiaalisista paineista johtuen

Some figure

Yksi niistä syistä, jotka saavat monet antamaan kaikkensa parisuhteessa on se väärä uskomus, jonka mukaan meidän olisi annettava 100 % itsestämme näyttääksemme toiselle henkilölle rakastavamme häntä koko sydämestämme. Suurin ongelma on se, että sinä saatat antaa 100 % enimmän osan ajasta, mutta entä suhteen toinen osapuoli? Joskus hänen panoksensa ei ole edes 20 %.

Tämä syö sinua. Yrität pitää suhteen perustuksen vakaana, mutta ennemmin tai myöhemmin se sortuu. Sitten saavutat katkeamispisteen. Et voi olla ainoa, joka antaa suhteessa kaikkensa. Lopulta suhde tuhoutuu, ja sinä olet se joka tuntee itsensä syylliseksi.

Kaikki se sosiaalinen paine, joka saa meidät uuvuttamaan itsemme suhteen vuoksi, tekee meistä sokeita sille, että toinen osapuoli ei tee mitään ja että olisi aika panna suhteelle piste.

Kannat valtavaa taakkaa harteillasi. Lisäksi saatat jopa olla kykenemätön avaamaan silmiäsi sille, millainen ihanteellinen suhde on: sellainen, jossa kumpikin antaa 50 %. Tämä on molempien kannalta terve side, joka voi johtaa tyydyttävään parisuhteeseen.

Toisen rakastamisen ei tarvitse tarkoittaa uhrausta. Se ei tarkoita sitä, että annat itsestäsi kaiken niin, ettei mitään ole enää jäljellä.

Toisen rakastaminen ei ole sama asia kuin taistelu. Se ei ole jatkuvia rakkaudenosoituksia, jotta kukaan ei kyseenalaistaisi rakkauttasi. Rakkaus – aito rakkaus – ei koskaan saa ihmistä voimaan pahoin.

Haluatko tietää lisää? Halvaantunut parisuhde – kuinka liikkua eteenpäin?

Odotukset vetävät meidät tuskan syövereihin

Some figure

Monien parisuhteita koskevien uskomustemme lisäksi meillä voi olla myös odotuksia. Monet niistä johtuvat ympäristöstä, mutta toiset ovat peräisin siitä rakkauden vaiheesta, jossa laitamme siteen silmillemme.

Esimerkiksi monilla meistä on epärealistisia odotuksia. Tähän kuuluu odotus siitä, että suhde voittaa kaikki vaikeudet tai että kaikki menee hyvin ongelmista huolimatta. Tämä voi tehdä meistä oman suhteemme orjia.

Emme avaa silmiämme nähdäksemme näitä ongelmia. Usein suhtaudumme kaikkiin vastoinkäymisiin samalla tavalla, erottelematta niitä toisistaan. Unelmoimme voivamme jatkaa eteenpäin tuli mitä tuli, sillä rakkaus voittaa kaiken.

Mutta rakkaus ei voi voittaa kaikkea. Sitä joko on tai ei ole. Rakkaus ei ole taistelu tai asia, joka aiheuttaa jatkuvaa tuskaa.

Kun suhde kuivuu kokoon ja muuttuu valtavaksi velvollisuudeksi, on tärkeää avata silmät ja pysähtyä katsomaan, olemmeko oikealla tiellä.

Koska rakkauden tulisi olla kaunis asia, eikö totta?

Vilkaise tätä: Rakastin sinua, mutten rakasta enää

Rakkaudessa asiat ovat selkeitä

Some figure

Meidän on päästävä eroon niistä mieleemme pinttyneistä uskomuksista ja odotuksista, jotka saavat meidät näkemään rakkauden jonakin kauniina mutta tuhoavana. Rakkaus ei tarkoita uhrauksia ja taistelua. Jos näin on, kyseessä ei ole rakkaus. Sen seuraukset voivat olla alhainen itsetunto, heikko itsearvostus ja jopa masennus.

Toisen rakastaminen ei tarkoita sitä, että antaa itsestään 100 % kun toinen ei anna mitään. Ennemmin tai myöhemmin tulet joko vaatimaan toiselta osapuolelta samaa panostusta tai alat antaa yhtä vähän kuin hän, tai sitten kyllästyt niin, että suhde heikkenee ja heikkenee, kunnes lopulta katkeaa.

Ennen kuin menet, älä jätä lukematta: Rakastatko kumppaniasi enemmän kuin hän sinua?

Sinun on pohdittava, mitä todella tarkoittaa “kaikkensa antaminen suhteessa”. Se kuulostaa hyvältä elokuvissa, mutta on täysin erilaista oikeassa elämässä.

Opitaan näkemään rakkaus niin, ettei se ole asia jonka pitäisi aiheuttaa tuskaa. Otetaan side pois silmiltämme lopullisesti.

Kuvat on antanut käyttöön Daniel Segrove.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Kupfer, J. (1993). ROMANTIC LOVE. Journal of Social Philosophy. https://doi.org/10.1111/j.1467-9833.1993.tb00529.x


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.