Huolehdi kardiovaskulaarisesta terveydestä karanteenin aikana

21 toukokuu, 2020
Vaikka olemmekin tällä hetkellä karanteenissa koronaviruksen vuoksi, tulee meidän kuitenkin huolehtia kardiovaskulaarisesta terveydestä karanteenin aikana. On siis tärkeää etsiä vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat sydämestä huolehtimisen nykytilanteesta huolimatta.

Kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehtiminen koronaviruspandemian aikana on elintärkeää. Karanteenissa oleminen ei ole syy laiminlyödä terveyttä. Vaikka onkin houkuttelevaa lakata varomasta, tulee meidän säilyttää järjestelmällisyys voidaksemme ylläpitää tiettyjä rutiineja.

Tämä liittyy varsinkin kardiovaskulaarisista sairauksista kärsiviin ihmisiin. Kyseessä on ryhmä, jolla on riski sairastua COVID-19 -taudin vakavampaan muotoon.

SARS-CoV-2 -virus tunkeutuu soluihin ACE2-proteiinin (angiotensiinikonvertaasientsyymi) välityksellä. Tätä proteiinia esiintyy enemmän kardiovaskulaarisista ongelmista (kuten esimerkiksi korkea verenpaine) kärsivillä ihmisillä.

Koronaviruksen kuolleisuuteen liittyvä tieto on paljastanut, että yli 65-vuotiaat korkeasta verenpaineesta kärsivät miehet ovat erityisen haavoittuvaisia, jos he saavat tartunnan. Tämä on vain yksi syy siihen, miksi kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehtiminen ja suositusten noudattaminen on vielä tärkeämpää karanteenin aikana.

Haluammekin siis kertoa sinulle kolmesta näkökulmasta, jotka sinun tulee ottaa huomioon karanteenin aikana sydämestä huolehtimiseksi. Tarkastellaan mitä voit tehdä pitääksesi stressitason hallinnassa, liikkuaksesi ja pitääksesi yllä terveellistä ruokavaliota.

Stressi ja kardiovaskulaarinen terveys karanteenin aikana

Pitkittynyt karanteeni on epäilemättä stressaava tilanne. Olemme äärimmäisessä tilanteessa, jolla on hyvin oudot ja ainutlaatuiset ominaispiirteet. Lisäksi jos asut yksin, altistetaan sinut myös pakotetulle yksinäisyydelle.

Tämän lisäksi herää myös pelko mahdollisesta tartunnasta. Se on myös stressitekijä, sillä sairastumisen pelko tai rakastaman ihmisen menettäminen koronaviruksen takia on aina läsnä.

On siis tärkeää pitää itsensä ajan tasalla, mutta liioittelematta sitä. Jatkuva uutisten lukeminen, television katseleminen sekä netin selaaminen tiedonjanossa voi muuttua lopulta haitalliseksi.

On tietenkin tärkeää olla tietoinen tämänhetkisistä toimenpiteistä sekä mahdollisista muutoksista. Mutta meidän tulee asettaa rajat voidaksemme estää tilannetta vaikuttamasta mielenterveyteemme. Stressaavat tilanteet voivat toimia laukaisevana tekijänä sydänkohtauksille, ja huonot uutiset voivat saada sen aikaan.

Toinen tapa vähentää stressiä ja parantaa kardiovaskulaarista terveyttä karanteenin aikana on pysyä yhteydessä läheisiin ihmisiin. Ystäville ja perheenjäsenille puhuminen puhelimessa tai videopuhelulla voi toimia sydäntä suojaavana tekijänä.

Kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehtiminen on tärkeää.
Yli 65-vuotiailla korkeasta verenpaineesta kärsivillä miehillä on suurempi riski sairastua koronaviruksen vakavaan muotoon.

Jatka lukemista: Miksi karanteeni on välttämätön koronavirustapauksissa?

Fyysinen aktiivisuus karanteenin aikana

Melkein kaikki valtiot, jotka ovat ottaneet pakollisen karanteenin käyttöön, ovat antaneet kansalaisilleen suosituksia aktiivisena pysymiseen karanteenin aikana. Se ei ole helppo tehtävä, varsinkaan suurissa kaupungeissa, jotka ovat täynnä huoneistorakennuksia.

Tästä selkeästä haasteesta huolimatta voimme kuitenkin parantaa kardiovaskulaarista terveyttä, mikäli onnistumme pysymään aktiivisina kotona. Liikuntarutiinit ovat osoittautuneet todella hyödyllisiksi sydämen terveyden suojaamisen kannalta, varsinkin vanhusten keskuudessa.

Karanteenin aikana on hyvä varata tietty aika päivästä fyysisten aktiviteettien tekemiselle. Päivittäisen liikunta-aikataulun luominen voi auttaa tavoitteiden saavuttamisessa.

Et tarvitse suuria liikuntavälineitä tai avaraa tilaa välttämättömien fyysisten aktiviteettien tekemiseenOle luova ja hyödynnä rutiineita, jotka on jo suunniteltu tämän tyyppisiin tilanteisiin. Nettiä selaamalla löydät varmasti monia vaihtoehtoja.

30 minuutin fyysinen aktiviteetti päivittäin riittää. Jos onnistut treenaamaan kolmesti viikossa, on sillä hyvä metabolinen vaikutus. On tärkeää ymmärtää, että kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehtiminen on paljon helpompaa kuin mitä ajattelet.

Lue myös: Näin nukut hyvin koronaviruskaranteenin aikana

Kuinka syöt hyvin huolehtiaksesi kardiovaskulaarisesta terveydestä karanteenin aikana

Kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehditaan syömällä terveellisesti.
Meidän tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä syömme eristyksen aikana. Tämä on toinen päätekijä kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehtimisen kannalta.

Pitkittynyt karanteeni aiheuttaa riskin syömistottumuksille sekä tasapainottoman ruokavalion noudattamiselle. Jos emme luo uusia liikuntarutiineja, poltamme vain minimaalisen määrän kaloreita. Syömämme ruoan määrän ja laadun tulee soveltua tähän ainutlaatuiseen tilanteeseen.

Nykyolosuhteet voivat johtaa helposti painonnousuun lyhyessä ajassa, mutta se ei ole ainoa ongelma. Kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehtiminen karanteenin aikana tarkoittaa vaarallisten ainesosien, kuten suolan, käytön hallitsemista. Muista, että natriumin on tapana kohottaa verenpainetta.

Sosiaalinen eristys voi vaikuttaa myös ostotottumuksiin. Kaikissa kaupungeissa tai naapurustoissa ei ole tuoreita hedelmiä ja vihanneksia jatkuvasti saatavilla, mikä voi rajoittaa ruokavaihtoehtoja. Jos vain mahdollista, järjestä asiat siten, että sinun ei tarvitse käydä ulkona usein näiden ostosten hankkimiseksi. Niiden sisällyttäminen ruokavalioon on hyödyllistä kardiovaskulaarisen terveyden kannalta.

Välttele purkkihedelmiä ja -vihanneksia sekä muita teollisia tuotteita. Vaikka nämä tuotteet säilyvätkin pidempään, johtuu niiden säilyvyys lisätystä suolan tai sokerin määrästä. Terveellisyyden sijaan niiden syöminen voi oikeastaan olla haitallista.

Elämme aikaa, jolloin sydämestä täytyy pitää huolta

On aina hyvä pitää huolta sydämestä, mutta kardiovaskulaarisesta terveydestä huolehtiminen koronaviruskaranteenin aikana on entistäkin hyödyllisempää.

Et ainoastaan vähennä tulevien kardiovaskulaaristen sairauksien riskiä, vaan lisäät myös mahdollisuutta pitää infektion hallinnassa, mikäli sairastut koronavirukseen. Toisin sanoen, pystyt paremmin ehkäisemään infektiota muuttumasta vakavaksi.

  • Duan, L., & Zhu, G. (2020, April 1). Psychological interventions for people affected by the COVID-19 epidemic. The Lancet Psychiatry. Elsevier Ltd. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(20)30073-0
  • Aparicio García-Molina, V., Carbonell-Baeza, A., Delgado Fernández, M., Aparicio García-Molina, V., Carbonell Baeza, A., & Delgado Fernández, M. (2010). Beneficios de la actividad física en personas mayores. Revista Internacional de Medicina y Ciencias de La Actividad Física y Del Deporte, (40), 4–20.
  • Jiménez-Pavón D, Carbonell-Baeza A, Lavie CJ. Physical exercise as therapy to fight against the mental and physical consequences of COVID-19 quarantine: Special focus in older people [published online ahead of print, 2020 Mar 24]. Prog Cardiovasc Dis. 2020;S0033-0620(20)30063-3. doi:10.1016/j.pcad.2020.03.009
  • Casas R, Castro-Barquero S, Estruch R, Sacanella E. Nutrition and Cardiovascular Health. Int J Mol Sci. 2018;19(12):3988. Published 2018 Dec 11. doi:10.3390/ijms19123988