HIV/AIDS-rokotuksia tullaan testaamaan pian

Vaikka tämä onkin edelleen testivaiheessa, voi rokote HI-virusta/AIDSia vastaan olla iso askel eteenpäin ja estää tätä sairautta olemasta synonyymi kuolemalle. 
HIV/AIDS-rokotuksia tullaan testaamaan pian

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

HIV ja AIDS on edelleen yksi suurimmista ongelmista maailmanlaajuisesti terveyteen liittyvissä ongelmissa. Maailman terveysjärjestön tietojen mukaan se on tähän päivään mennessä vaatinut ainakin 35 miljoonan ihmisen hengen.

Se on tällä hetkellä yksi niistä sairauksista, jotka jatkavat tiedeyhteisön haastamista. Hoitokeinot ovat kehittyneet paljon ajan myötä. Tutkimuksia kuitenkin jatketaan yhä, jotta löydettäisiin parannuskeino. 

Jotkut väittävät, että pahin on ohi. Antiretroviraalilääkitys on auttanut miljoonia potilaita elämään suhteellisen normaalia elämää.

Emme kuitenkaan voi kieltää sitä, että virus on edelleen monien ihmisten kuolemantuomio.

Hyvä uutinen on se, että lääketiede jatkaa merkittävää edistystä sairautta vastaan. Joten voimme jokaisella askeleella olla lähempänä parannuskeinoa.

Afrikassa, maanosassa jossa HIV/AIDS on yksi kuoleman pääaiheuttajista, on julkaistu kaksi uutta tutkimusta, jotta löydettäisiin kovasti etsitty läpimurto.

HIV/AIDS-rokotuksia testataan lähiaikoina

HIV/AIDS-rokotuksia testataan

Yritys nimeltä Johnson & Johnson (J&J) yhdessä US National Institute of Health (NIH) -terveysjärjestön ja Bill and Melinda Gates Foundation –järjestön kanssa kehittivät uuden hoitokeinon, jonka tavoitteena on parantaa HIV-potilaiden ennustetta.

Se on kahden rokotteen sekoitus, jota tullaan testaamaan 2 600 naisella. Naiset ovat Etelä-Afrikasta ja tutkimus tulee kestämään kolme vuotta.

Ensimmäisen annoksen on tarkoitus valmistaa immuunijärjestelmää, samalla kun toinen yrittää nostaa kehon reaktiota HIV-hyökkäystä vastaan.

Tämä on niin kutsuttu “mosaiikkiteknologia”, joka yhdistää HIV:n eri lajikkeiden immuuninkannustajaproteiinit, jotka toivottavasti pystyvät estämään tartunnan.

Tärkeitä edistysaskeleita…

Paul Stoffels, J&J -yrityksen tieteellinen johtaja, sanoi että HIViä vastaan olevan rokotteen odotetaan saavuttavan yli 50 % tehokkuuden. 

“Se on tavoite”, sanoo Stoffels. “Toivottavasti saavutamme paljon korkeamman tehokkuuden.”

Etelä-Afrikassa julkaistiin myös toisen HIV-rokotteen testaus marraskuussa 2016. Tämä on ensimmäinen kerta yli 10 vuoteen kun tätä sairautta vastaan testattiin kahta suurta rokotetta (samaan aikaan).

rokotus

Lisäksi yhtä lailla kuin J&J -yrityksen lupaava tutkimus, myös ViiV Healthcare -keskuksen aloitteesta, jonka suurin omistajuus kuuluu farmaseuttiselle jätille GlaxoSmithKlinelle,  julkaistiin toinen kokeilu johon ottaa osaa 3 200 naista Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. 

Tutkimusta tuetaan myös NIH ja Gates Foundation –järjestöjen rahoituksella. Periaatteessa potilaat saavat rokotteen, joka on kokeilevaa lääkettä cabotegraviria. He saavat sen joka toinen kuukausi, ja tutkijat arvioivat heidän kapasiteettinsa HIViä vastaan.

Naisista on tullut suuri keskittymä taistelussa sukupuolitauteja vastaan, ja Afrikassa aiheutetaan yli puolet kaikista uusista diagnosoiduista HIV-tartunnoista. 

Lupaavat torjumisapukeinot

immuunijärjestelmä

Uusista hoidoista HIV-tartuntaa vastaan on tullut kaikista tärkeimpiä edistysaskeleita tautia vastaan.

Kunnallisten terveysaloitteiden johtaja Kristen Lanphear Trillium Health -keskuksesta totesi Futurism -lehden artikkelissa, että nämä kaksi uutta afrikkalaista tutkimusta ovat hyvin tärkeitä. Tämä johtuu siitä, että “torjunta on parempi kuin parannus”. 

Hän lisäsi että molemmat kehitykset ovat “erittäin innostavia, potentiaalisia uusia työkaluja torjunnan työkalupakissa”. Ja “sillä aikaa kun parannus on yhä mahdollisuus, on torjunta saavutettavissa oleva tapa oikeasti lopettaa HIV-epidemia. Mitä enemmän työkaluja meillä on käytettävissä, sitä nopeammin pystymme saavuttamaan tavoitteen”.

Mutta koska testit ovat vasta aluillaan, meidän ei pitäisi kiirehtiä vaatimaan sen menestystä. Virus vaikuttaa jokaiseen ihmiseen eri tavalla ja siitä voi tulla vastustuskykyinen aikaisemmin tuloksia tuottaville lääkkeille.

Tästä huolimatta näillä uusilla tutkimuksilla on monia suuria odotuksia. Vaikka kestääkin joitakin vuosia määrittää kuinka tehokkaita ne ovat, voi niistä tulla se edistysaskel jota olemme kaikki odottaneet.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • OMS (Organización Mundial de la Salud). (2003). VIH/SIDA: resistir a un agente mortífero. Informe Sobre La Salud En El Mundo.
  • Delgado, R. (2011). [Virological characteristics of HIV]. Enfermedades Infecciosas y Microbiología Clínica. https://doi.org/10.1016/j.eimc.2010.10.001
  • Salud, O. M. de la. (2016). Estrategia mundial del sector de la salud contra el VIH, 2016-2021. Salud, Organización Mundial de la. https://doi.org/10.1055/s-0029-1246055
  • GONZALES, J. L. C., & OLANO, J. A. (2013). Perspectivas de la vacuna contra el VIH. Revista Medica Herediana.
  • Barouch, D. H., Tomaka, F. L., Wegmann, F., Stieh, D. J., Alter, G., Robb, M. L., … Schuitemaker, H. (2018). Evaluation of a mosaic HIV-1 vaccine in a multicentre, randomised, double-blind, placebo-controlled, phase 1/2a clinical trial (APPROACH) and in rhesus monkeys (NHP 13-19). The Lancet. https://doi.org/10.1016/S0140-6736(18)31364-3

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.