Logo image
Logo image

Herkullinen espanjalainen perunamunakas

3 minuuttia
Espanjalaisesta perunamunakkaasta tai -tortillasta on olemassa monia versioita, sillä se on hyvin perinteinen ja suosittu ruoka. Kananmuna sekä paistetut tai keitetyt perunat toimivat sen muunneltavana ja maukkaana perustana.
Herkullinen espanjalainen perunamunakas
Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Klassinen espanjalainen perunamunakas voidaan valmistaa hyvin monella tapaa. Ehkäpä pidät perunoista ainoastaan pehmeinä tai sitten rapeina, mutta tämän ruokalajin kohdalla se ei ole ongelma.

Sanotaan, että jokainen valmistaa munakkaan hiukan eri tavalla samoistakin aineksista. Ennen kuin menemme reseptiin, annamme muutaman vinkin, jotta saisit oman munakkaasi onnistumaan loistavasti.

Näin valmistat täydellisen espanjalaisen perunamunakkaan

Seuraavat vinkit auttavat takaamaan, että lopputulos ei ole pettymys:

  • Kananmunien määrä riippuu siitä, minkä kokoisia ne ovat.
  • Mitä tulee ainesten suhteisiin, suosittelemme yhtä suurta kananmunaa 100 grammaa perunoita kohden.
  • On parasta viipaloida perunat tasaisesti, jotta ne kypsentyvät kaikki samaan aikaan.
  • Mitä tulee järjestykseen, paista ensin perunat ja sitten sipuli. Syy tähän neuvoon on se, että sipulia ei ole hyvä kypsentää kauan. Kannattaa käyttää eri pannuja – tulet huomaamaan eron sekä maussa että koostumuksessa.
  • Käytä maultaan mietoa oliiviöljyä.
  • Pieni määrä kuivahiivaa kananmunien kanssa kun vatkaat niitä tekee niistä runsaat ja kuohkeat. Jos lisäät mukaan hiukan maitoa, saat mukavan kostean lopputuloksen.
  • Älä vatkaa kananmunia liian pitkään, jotta ne säilyvät tarpeeksi tiiviinä.
  • Paras lisuke espanjalaiseen munakkaaseen on rapea leipä.

Lue aiheesta lisää: Herkullinen gluteeniton leipä tattari- ja riisijauhoista

Perinteinen espanjalainen perunamunakas

Some figure

Tämä resepti sopii kolmelle hengelle (tai annosten koosta riippuen suuremmalle tai pienemmälle porukalle).

Ainekset

  • 3 suurta perunaa
  • 4 kananmunaa
  • 1 suuri sipuli
  • 2 dl oliiviöljyä
  • Suolaa maun mukaan

Ohjeet

  • Kuori ja suikaloi sipuli ja peruna.
  • Paista perunoita runsaassa määrässä oliiviöljyäLisää sipuli viisi minuuttia myöhemmin tai paista se eri pannulla. Suolaa perunat.
  • Siivilöi pois öljy.
  • Vatkaa kananmunia kulhossa ja lisää hiukan suolaa. Sitten lisää perunat ja sipulia, ja sekoita.
  • Laita hiukan öljyä pannulle ja kaada siihen valmistamasi seos. Peitä ja anna sen kypsentyä keskitason lämmöllä.
  • Laita kansi tai lautanen päälle ja käännä. Paista toista puolta puolet vähemmän aikaa kuin ensimmäistä.
  • Tarjoile kuumana tai huoneenlämpöisenä.

Espanjalainen perunamunakas kasviksilla höystettynä

Haluamme ehdottaa myös toista reseptiä, joka sisältää kasviksia. Tämä munakas riittää kuudelle hengelle.

Some figure

Ainekset

  • 1 kg perunoita
  • 10 suurta kananmunaa
  • 1 sipuli
  • 2 vihreää paprikaa
  • 1 porkkana
  • 1 pieni kesäkurpitsa
  • 200 g sieniä
  • Suolaa ja pippuria
  • 2 dl oliiviöljyä

Ohjeet

  • Kuori perunat ja suikaloi ne, tai sitten leikkaa ne puolikuun muotoisiksi paloiksi.
  • Suikaloi sipuli, paprika, porkkana ja kesäkurpitsa ja viipaloi sienet.
  • Mausta kasvikset suolalla ja pippurilla.
  • Paista perunoita öljyssä ja lisää mukaan kasvikset viiden minuutin päästä. Siivilöi pois liika öljy.
  • Vatkaa kananmunia ja lisää hiukan suolaa. Sitten lisää kasvikset ja sekoita.
  • Kaada seos öljyttyyn pannuun ja peitä se, ja paista munakkaan molempia puolia keskitason lämmöllä.
  • Tarjoile kuumana tai huoneenlämpöisenä.

Lue aiheesta lisää: Miksi on tärkeää syödä proteiinipitoinen aamiainen?

Espanjalainen perunamunakas chorizo-makkaran ja kinkun kera

Tämän tyyppinen munakas on perinteinen, suosittu ja täyttävä valinta. Seuraava resepti riittää neljälle hengelle.

Some figure

Ainekset

  • 6 kananmunaa
  • 6 keskikokoista perunaa
  • 1 keskikokoinen sipuli
  • chorizo-makkaraa viipaloituina
  • 200 g paloiteltua savustettua kinkkua
  • 100 ml täysmaitoa
  • 2 dl oliiviöljyä
  • Suolaa ja pippuria

Ohjeet

  • Kuori ja suikaloi perunat ja sipuli.
  • Paista perunoita oliiviöljyssä ja lisää sipuli viiden minuutin päästä, tai paista se erillisellä pannulla.
  • Siivilöi liika öljy pois.
  • Vatkaa kananmunat, mausta ne suolalla ja pippurilla, ja lisää mukaan maito.
  • Lisää perunat, sipuli, chorizo-makkara ja kinkku, ja sekoita.
  • Kaada seos hieman öljytylle pannulle.
  • Peitä ja paista munakasta molemmilta puolilta keskitason lämmöllä.
  • Lisää makusi mukaiset lisukkeet ja sitten nauti!

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.