Epätavalliset sydänkohtauksen oireet naisilla

Tämänpäiväisessä artikkelissamme puhumme siitä, millaisia oireita sydänkohtaukseen voi liittyä tyypillisen kovan ja puristavan rintakivun lisäksi.
Epätavalliset sydänkohtauksen oireet naisilla

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Sydän- ja verisuonitaudit ovat niin yleisiä, että niitä kutsutaan suomalaisten kansantaudeiksi. Niihin sairastuvat etenkin yli 55-vuotiaat miehet ja yli 65-vuotiaat naiset, ja ne ovat suomalaisten suurin yksittäinen kuolinsyy. Eniten ihmisiä menehtyy sepelvaltimotautiin, jonka aiheuttama sepelvaltimon tukos on sydänkohtauksen tavallisin aiheuttaja. Sydänkohtauspotilaan nopea hoitoon pääsy on äärimmäisen tärkeää, minkä vuoksi jokaisen on hyvä painaa mieleensä tyypilliset sydäninfarktin oireet. Toisinaan kohtaukseen liittyy normaalista poikkeavia merkkejä, ja tänään kerromme, mitä tällaiset epätavalliset sydänkohtauksen oireet ovat.

Sydänkohtauksen riskitekijät

Sydänkohtaus on äkillisen hapenpuutteen aiheuttama vaurio sydänlihaksessa. Sen yleisin syy on sepelvaltimotaudin aiheuttama sepelvaltimon tukos, mutta sille altistavat myös muun muassa seuraavat tekijät:

  • Diabetes
  • Korkea verenpaine
  • Korkeat kolesteroliarvot
  • Tupakointi
  • Psyykkinen pahoinvointi
  • Istumiseen painottuva elämäntapa ja ylipaino

Myös erilaiset synnynnäiset sydänviat voivat lisätä sydänkohtauksen riskiä, mutta yleisesti ottaen sydäninfarktin riskiä pystytään pienentämään terveellisiä elämäntapoja noudattamalla.

Epätavalliset sydänkohtauksen oireet naisilla

Epätavalliset sydänkohtauksen oireet naisilla: nämä täytyy jokaisen tietää.

Monissa tapauksissa seuraavaksi esittelemämme epätavalliset sydänkohtauksen oireet ovat epämääräisiä ja hämmentäviä sekä potilaalle itselleen että oireita tutkivalle lääketieteen ammattilaiselle. Monet asiantuntijat itse asiassa myöntävät, että jos samat oireet tulisivat heille uudestaan vastaan, he todennäköisesti eivät epäilisi niiden johtuvan sydänkohtauksesta. Tilanne on kuitenkin toinen, jos henkilö on jostain syystä tavallista alttiimpi sydän- ja verisuonisairauksille. Tällöin todennäköisyys sille, että lääkäri tunnistaa tilanteen ja suorittaa asianmukaiset tutkimukset, on suurempi.

Vaikka ei kuuluisikaan riskiryhmään yllä esitettyjen syiden johdosta, jokaisen naisen on hyvä olla tietoinen sydänkohtaukseen mahdollisesti liittyvistä epätavallisistakin oireista. Joissain tapauksissa nämä oireet jatkuvat päivien ja jopa viikkojen ajan.

Väsymys

Jatkuva väsymys on yleensä huonosti nukuttujen öiden, tietyn lääkityksen tai stressin seurausta. Kova ja yhtämittainen väsymys voi kuitenkin olla myös sydänkohtauksen tai sydänsairauden ensimmäisiä merkkejä. Tutkimuksessa, johon osallistui sydänkohtauksesta selvinneitä naisia, 70 % vastaajista ilmoitti olleensa äärimmäisen väsyneitä kohtausta edeltävinä päivinä ja viikkoina.

Unettomuus

Unettomuus liittyy tiiviisti edellä kuvattuihin oireisiin ja on väsymyksen tavoin yksi niistä merkeistä, joita ei välttämättä osata yhdistää sydänkohtaukseen. Monet tekijät voivat aiheuttaa unettomuutta, mutta eräässä tutkimuksessa selvisi, että lähes puolet sydänkohtauksen saaneista naisista kärsi nukkumisvaikeuksista muutamia päiviä tai viikkoja ennen kohtausta.

Yskä ja hengenahdistus

Kuka tahansa voi hengästyä esimerkiksi portaita noustessaan, mutta ilman flunssaa tai muuta selittävää tekijää esiintyvät hengitysvaikeudet yhdistettynä ilman syytä alkaneeseen yskään voivat olla varhainen merkki lähestyvästä sydänkohtauksesta. Hengenahdistus ja yskä voivat kuitenkin kertoa monesta muustakin terveysongelmasta, eivätkä siis ole välttämättä merkki siitä, että sydämessä on jotain vikaa.

Närästys

Joissain tapauksissa sydänkohtauksen saanut henkilö ei kärsi juurikaan rintakivusta, vaan ainoastaan oudosta närästystä muistuttavasta tunteesta. Närästykseen liittyvä polttava tunne rintalastan alla ja ylävatsan alueella kestää tyypillisesti vain 15-30 minuuttia. Jos ikävä tunne ei katoa tai henkilö ei ole aikaisemmin kärsinyt närästyksestä, saattaa kyseessä olla vakavampi ongelma.

Huimaus ja runsas hikoilu

Epätavalliset sydänkohtauksen oireet naisilla: hikoilu.

Sydänkohtaukseen voi liittyä myös huimausta ja hikoilua, jotka on helppo sekoittaa esimerkiksi vaihdevuosioireisiin. Sydänkohtauksen läpikäyneistä naisista noin 40 % kertoo kärsineensä huimauksesta tai runsaasta hikoilusta ennen sairaskohtausta.

Ahdistus ilman selvää syytä

Ilman selvää syytä alkavaan ahdistavaan tunteeseen on syytä kiinnittää huomiota etenkin, jos siihen liittyy puristava tunne rinnassa. Kolmasosa naispuolisista sydänkohtauspotilaista on kokenut selittämätöntä ahdistusta juuri ennen kohtauksen alkua.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.