8 syytä lopettaa tupakointi samantien

· syyskuu 16, 2018
Tupakointi voi johtaa moniin vakaviin sairauksiin hengityselinsairauksien lisäksi, kuten luiden heikkenemiseen ja jopa syöpiin keuhkosyövän lisäksi.

Tupakointi pitää yhä paikkansa nykyajan vitsauksena. Varoituksista huolimatta miljoonat ihmiset polttavat yhä, vaikka he tietävät, miten tupakointi vahingoittaa heidän elimistöään. Tässä artikkelissa esittelemme kahdeksan syytä lopettaa tupakointi samantien.

Tupakan pääaine on nikotiini, ja sen aiheuttama riippuvuus on yksi pääsyistä moniin kroonisiin tauteihin ja lukuisiin kuolemiin.

Monet ihmiset ovat onnellisen tietämättömiä tupakan kaikista yli 19 kemikaalisesta ainesosasta, joilla on myrkyllisiä vaikutuksia elimistön solujen toimintaan ja kudosten terveyteen. Siksi Maailman terveysjärjestö WHO luokittelee tupakoinnin yhtenä suurimpana vaarana kansanterveydelle, varoittaen, että yli puolet tupakoitsijoista kuolee sen takia.

Koska monet ihmiset eivät tiedä tupakoinnin aiheuttamia riskejä, me päätimme kertoa kahdeksan syytä lopettaa tupakointi välittömästi.

8 syytä lopettaa tupakointi

1. Nostaa diabetekseen sairastumisen riskiä

Yksi syy lopettaa tupakointi on diabetekseen sairastumiseen kohonnut riski.

 

Tupakan myrkyt saattavat sekaantua elimistön omaan prosessiin, jossa elimistö muuttaa sokeria energiaksi, jolloin riski sairastua diabetekseen kasvaa huomattavasti.

Nämä myrkyt estävät elimistöä käyttämästä insuliinia oikealla tavalla ja hyvin, mikä johtaa veren glukoosin nousuun.

Lue tämä: Havaitse diabetes varhain – 7 merkkiä

2. Tartuntatautien riski kasvaa

Tupakoitsijoiden todennäköisyys saada tartuntatauteja on korkeampi. Tämä ei johdu pelkästään hengitysteiden ja -järjestelmän vaarantamisesta, vaan koska koko puolustusjärjestelmä heikkenee.

Ylenmääräinen tupakointi vahingoittaa limakalvoja, jotka edistävät pöpöjä pääsemään elimistöön, joten tartunta tapahtuu helpommin.

Jopa passiivinen tupakointi, eli kun olet lähellä tupakoivaa ihmistä ja hengität tupakansavua, heikentää puolustuskykyä.

3. Se vaikuttaa silmien terveyteen

Tupakointi vaikuttaa silmien terveyteen.

 

Kehoon jääneet tupakan myrkyt voivat aiheuttaa silmänpohjan rappeumaa.

Tämä sairaus aiheuttaa pysyvää epätarkkaa ja sumeaa näköä, ja vakavimmissa tapauksissa jopa sokeutta.

Aktiivisilla tupakoitsijoilla riski on suurempi, varsinkin jos mukana kuvioissa on myös muita riskitekijöitä.

4. Lisää riskiä sairastua syöpään

Tupakointi on yksi keuhkosyövän ja kroonisten hengitystiesairauksien pääsyistä, mikä ei ole ollut mikään salaisuus. Myrkyillä on suora vaikutus solujen terveyteen, mikä johtaa lopulta solujen kasvamiseen epänormaalilla tavalla.

Monet eivät välttämättä tiedä, että keuhkosyöpä ei ole ainoa syöpä, johon voi sairastua. Tupakointi lisää riskiä sairastua muihinkin aggressiivisiin syöpiin:

  • mahasyöpä
  • rintasyöpä
  • haimasyöpä
  • munuaissyöpä
  • virtsarakon syöpä
  • kohdunkaulan syöpä

5. Aiheuttaa aivojen heikkenemistä

Verenkiertoon pääsevät myrkyt heikentävät hermoyhteyksiä.

 

Kuten aiemmin mainitsimme, tupakoinnista jää elimistöön vaarallisia myrkkyjä. Verenkiertoon kerääntyneet myrkkyjen jäänteet voivat aiheuttaa negatiivisen ketjureatkion aivoissa.

Myrkyt kulkevat verenkierron mukana ja sekaantuvat solujen hapettumisprosessiin, mikä vaikuttaa keskittymiskykyyn ja muistiin.

Päivittäisen tupakoinnin on yhdistetty vaikuttavan oksidatiiviseen stressiin, mikä johtaa aivosolujen huononemiseen.

6. Aiheuttaa ennenaikaista ikääntymistä

Säännöllinen tupakointi näkyy suoraan iholla. Pitkäaikainen tupakointi näyttäytyy iholla ennenaikaisina ryppyinä ja muina ikääntymisen merkkeinä.

Myrkyt vaikuttavat solujen uusiutumiseen ja mekanismeihin, jotka pitävät ihon luonnollista kosteutta yllä.

Tupakointi aiheuttaa vapaiden radikaalien kerääntymistä kehoon, mikä vaikuttaa sisäelinten ennenaikaiseen ikääntymiseen.

Katso tämä: 6 ennenaikaista ikääntymistä aiheuttavaa tapaa

7. Aiheuttaa luiden heikkenemistä

Luut saattavat heikentyä tupakoinnin seurauksena.

 

Tupakointi voi heikentää luita ennenaikaisesti, sillä tupakan myrkyt estävät ravintoaineita imeytymästä elimistöön. Luut tarvitsevat ravintoa pysyäkseen terveinä.

Luun tiheys heikkenee, mikä saattaa johtaa kroonisiin ongelmiin, kuten osteoporoosiin ja nivelrikkoon.

8. Heikentää hampaita

Tupakan sisältämät myrkyt eivät pelkästään riko hammaskiillettä, vaan myös johtavat ikäviin hammassairauksiin.

  • Yksi myrkyistä, terva, aiheuttaa hampaiden kellastumista ja reikiä.
  • Hampaat heikkenevät huomattavasti ja saatat menettää hampaita.
  • Tupakointi vahingoittaa ikeniä ja aiheuttaa pahanhajuista hengitystä.

Tarvitsetko vielä lisää syitä tupakoinnin lopettamiseen? Nyt kun tiedät, kuinka paljon tupakointi heikentää terveyttäsi, tee päätös lopettaa tupakointi ja etsi terveellisiä keinoja auttaaksesi itseäsi tässä prosessissa. Se ei tapahdu hetkessä, eikä se ole helppoa, mutta se on mahdollista ja ehdottomasti vaivan arvoista.