7 vaarallista oiretta naisilla

Jos et saa tarpeeksi unta, saattaa tämä vaikuttaa terveyteesi vakavalla tavalla. Sen lisäksi, ettet tunne itseäsi levänneeksi, ei elimistösi pysty suorittamaan normaalia myrkyllisten aineiden poistamista, ja myös kognitiiviset toimintosi alkavat kärsiä.
7 vaarallista oiretta naisilla
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Joskus jokapäiväisten velvollisuuksien tuottama stressi ja huolet saavat huomiosi kääntymään pois niistä ongelmista, joita elimistössäsi ilmenee. Naiset yleisesti ottaen ovat enemmän huolissaan toisista ihmisistä kuin itsestään. Siksi haluamme tämänkertaisessa artikkelissa esitellä 7 vaarallista oiretta naisilla, jotka kannattaa aina pitää mielessä.

Emme tietenkään halua aiheuttaa sinulle turhaa huolta, mutta kannattaa jatkaa lukemista, sillä saat tietoa eräistä vakavista sairauksista ja niiden oireista. Sen lisäksi tavoitteenamme on saada sinut pitämään hiukan tärkeämpänä oman itsesi hoitoa, jotta voisit nauttia hyvästä terveydestä.

Jos noudatat terveellistä ruokavaliota, opettelet hallitsemaan tunteitasi sekä pidät kiinni terveellisistä elämäntavoista, voit edistää yleisen hyvinvointisi toteutumista.

7 vaarallista oiretta naisilla

1. Usein toistuva virtsaaminen

7 vaarallista oiretta naisilla - tiheä virtsaamistarve.

 

Onko sinulla koko ajan kiire vessaan? Alituinen virtsaaminen on tavallista joillekin naisille, mutta se voi myös olla oire tulehduksesta. Joskus on helppoa vain kääntyä antibioottien puoleen, mutta tämä ei kuitenkaan ole hyvä tapa suhtautua kyseiseen ongelmaan.

Virtsatietulehdus voi olla monen asian syytä. Vain lääkäri voi antaa sinulle oikeanlaisen diagnoosin sekä määrätä sopivaa hoitoa. Kotona voit kuitenkin noudattaa eräitä helppoja hoitoja, mutta varsinaiseen omatoimiseen lääkintään ei tulisi koskaan ryhtyä. Tärkeintä olisi löytää se syy, joka tulehduksen aiheuttaa, sillä se saattaa viitata johonkin vakavampaa sairauteen, jota tulisi hoitaa.

2. Vatsakivut

Vatsakipuja on tärkeää pitää silmällä.

 

Kuinka monta kertaa kuukaudessa sinulla on vatsakipuja? Tämä voi olla yksi kaikkein vaarallisimmista kehossa ilmenevistä oireista, ja se tulisi siis aina ottaa huomioon. Kyseessä saattaa kuitenkin olla moni asia – vaikkapa normaali PMS-kipu, ummetus tai mahakatarri – mutta on tärkeää, että selvität syyn kipuusi.

Yksi merkki siitä, että sinun tulisi heti mennä lääkäriin, on se, että kivun lisäksi ruokahalusi katoaa tai alat äkillisesti menettää painoa ilman mitään selkeää syytä.

3. Sitkeä yskä

Jos yskä on pitkittynyt, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

 

Yskä saattaa ilmetä vilustumisen edellä, tai se saattaa aiheutua äänen käheytymisestä tai vaikkapa kurkun ongelmista ilmastointiin liittyen. Yskä on yleensä harmitonta ja vain väliaikaista, mutta jos huomaat, että yskäsi ei ole pidemmän ajan kuluttua mennyt ohitse eikä jatkuva epämukava olo poistu, käy lääkärin vastaanotolla.

Sitkeän yskän aiheuttavat syyt voivat olla moninaiset, ja niihin kuuluvat muun muassa kurkun häiriöt, polyypit, allergiat ja vakavammat sairaudet, jotka vaativat välitöntä lääkärinhoitoa.

4. Hengästytkö helposti?

Hengästyminen voi olla vaarallinen oire, jota kannattaa pitää silmällä.

 

Kun kapuat portaat ylös kotona tai töissä, huomaatko joskus, että olet aina vain hengästyneempi? Mistä tämä johtuu? Saatat vakuutella itsellesi, että asia ei ole mitään vakavaa, ja että naiset ovat aina joinakin päivinä väsyneempiä kuin toisina. Et siis kiinnitä asiaan juurikaan huomiota, ja annat päivien kulua entiseen tapaan hengästymisestä huolimatta.

Tässä pitäisi kuitenkin olla hiukan varovainen. Hengästyminen saattaa olla vaarallinen oire, johon tulisi aina kiinnittää huomiota. Se liittyy usein sydänongelmiin, joten jos huomaat takykardiaa, kipua rinnassa tai turpoamista jalkaterissäsi ja käsissäsi, ota yhteyttä lääkäriisi.

Tilastot ovat osoittaneet, että huomattuaan  sydämeen liittyviä oireita,  ovat naiset haluttomampia menemään lääkäriin kuin miehet. Siksi viime vuosina sydänsairauksista aiheutuvat kuolemat ovat itse asiassa nousseet naisten keskuudessa. Älä anna itsellesi käydä näin – mene lääkäriin ajoissa!

5. Ahdistuneisuus

Pitkään jatkunut ahdistuneisuus voi aiheuttaa terveysongelmia.

 

Jatkuva ahdistuneisuus, stressi ilman hoitoa… Saatat odottaa kuukausia tai jopa vuosia ennen kuin päätät vihdoinkin mennä terapeutin luokse. Jos elät jatkuvassa ahdistuneisuuden tilassa, aiheuttaa tämä terveydellesi todellisen aikapommin.

Koko elimistö käy lävitse suuria muutoksia, jos stressi ja ahdistus hallitsevat elämääsi. Närästys, ruoansulatuksen ongelmat, nukkumisvaikeudet, takykardia, korkea verenpaine… Ahdistus on hiljainen vihollinen, joka vie sinulta elämänlaatusi, ja jos jätät sen hoitamatta, saattaa seurauksena olla jotakin hyvin paljon vakavampaa.

6. Unettomuus

Unenpuute vaikuttaa koko kehoon.

Kuinka usein kärsit unettomuudesta? Onko se vähäistä vai kroonista? On hyödyksi tietää, että unenpuute vaikuttaa koko kehoosi: vastustuskykysi heikkenee, et pysty puhdistautumaan myrkyistä normaaliin tapaan, kognitiiviset kykysi kärsivät, muistisi pettää, keskittymiskykysi katoaa, ja niin edelleen…

Unettomuus on terveyden vihollinen, ja on hyvin tärkeää, että selvität mikä sitä aiheuttaa. Tunne-elämän ongelmat? Kipu? Käy lääkärissä ja selvitä kuinka pystyt saamaan parempaa unta joka yö.

7. Omituiset uudet luomet

Tarkkaile ihoasi, syntyykö sille uusia luomia.

 

Tämä tarkoittaa sitä, että asiaan tulisi kiinnittää huomiota: jos sinulle ilmestyy uusia luomia, tarkkaile niiden muotoa, väriä ja olemusta – ovatko ne symmetrisiä vai epäsymmetrisiä? Kuten ehkä tiedätkin, on auringolle altistuminen asia, joka edistää ihosyövän syntyä, ja tämä on yhä yleisempi ilmiö. Se aiheuttaa paljon terveysongelmia, joten ole tarkkana luomien kanssa.

Voit suojata ihoasi käyttämällä aurinkosuojan sisältävää meikkiä, välttämällä auringossa oloa päivän kaikkein kuumimpina hetkinä sekä ennen kaikkea kiinnittämällä huomiota ihoosi. Heti kun huomaat uuden luomen tai pilkun, käy lääkärissä – et menetä muuta kuin aikaasi!

Ole siis tarkkana kehosi kanssa ja pidä itsestäsi huolta, jotta voisit parantaa jokapäiväisen elämäsi laatua. Nämä 7 vaarallista oiretta naisilla, joita olemme tässä artikkelissa käsitelleet, saattavat mahdollisesti kertoa terveytesi vaarantumisesta vakavasti. On siis tärkeää huomioida nämä 7 vaarallista oiretta naisilla, jotka voivat kertoa suuristakin terveysriskeistä!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.